keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Käpytikan ruokailupaikka

Käpytikka on vieraillut pihalla ahkerasti. Monesti se lymyilee terijoensalavan rungon takana ja tulee välillä nokkimaan talipötkylää tai tyhjentämään siemenautomaattia. Olohuoneen ja työhuoneen ikkunoista olen sitä seuraillut tähän asti. Viime viikonloppuna olin kameran kanssa pihalla - terijoensalavan toisella puolella, kun tikka pölähti paikalle.

Sillä taisi olla pähkinä saaliinaan ja sitä se nakutteli terijoensalavaa vasten. Tai niin siis luulin. Itse asiassa se oli käyttänyt nakutteluun samaa paikkaa jo pitkän aikaa, se selvisi näistä kuvista.

Puussa on oikein kunnon kolo! Terijoensalava on aika haurasrakenteinen puu, joten se sopii tikan mielestä varmasti oikein oivallisesti nakutteluun. Siellä se on pähkinä samalla tavalla jumissa kuin miten se kävytkin syömäpuuhunsa asettelee.



Voi olla odotettavissa, ettei tuo puu ensi kesänä kukoista enää vanhaan malliin. Onneksi noita pihapuita riittää niin paljon, että yhden kestää oikein mainiosti menettää :-)

5 kommenttia:

  1. Eräs tuttuni väittää, että tikka koputtaisi vain kuolevaa puuta. Kuvistasi voisi päätellä, että pikemminkin puu kuolee, kun tikka sitä ahkerasti koputtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten käpytikka tietää paremmin ja tämä puu voikin huonommin kuin ulkoapäin näyttää?

      Tiedä noita :-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niinpä ovatkin.
      Eivät kuitenkaan mitään seuralintuja ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!