lauantai 7. joulukuuta 2019

Palautumista ja hömötiainen

Sisäinen suorittajani on jäänyt taas vähän päälle. Huomasin sen taas aamulla, kun heti ensimmäisenä olin miettimässä työasioita, vaikkei mitään varsinaista työstressiä olekaan. Työn imua ennemminkin. Mutta senkin keskellä pitäisi muistaa palautumisen tärkeys.

Koko päiväksi on riittänyt tekemistä - välillä rauhallisempaa ja välillä tiiviimpää. Illaksi päätin kuitenkin varata aikaa irroittautumiseen ja toivottavasti samalla hieman palautumiseen. Katselin muunmuassa löytämiäni iloisia eläinvideoita. Tässä linkki reilun viiden minuutin pituiseen iloa pursuilevaan eläinvideoon, tai paremminkin Keskisuomalaisen sivuilla olevaan videokoosteen sivulle. Vielä pitää siellä muistaa pistää video pyörimään :-)

Kaivelin vanhoja valokuviakin, sinne jää aina jotain keskeneräistä. Nyt nappasin sieltä vuoden 2018 maaliskuun kuvista talteen lumisen hömötiaisen kuvan. Hömötiaisia en ole meidän pihassamme tänä syystalvena tai talvena vielä nähnytkään.


Huomiseksi ainakin tänne meille on luvattu sateetonta ja valoisaa. Hyvää kannattaa odottaa :-)

17 kommenttia:

  1. Tuo hömötiainen onkin tosi söötti.
    Meillä oli päivällä aurinkoista.
    Mukavaa viikonlopun jatkumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Meilläkin aurinko tänään pilkahteli. Aurinko jää niin matalalle, ettei valo tule meille kunnolla kuin pilvettömällä kelillä. Paikka paikoin valoa oli liian vähän kuvaamiseen, mutta onneksi ihan riittävästi valosta nauttimiseen :-)

      Poista
  2. Ei ole talvesta taas tietoakaan. Vettä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli yön jäljiltä kevyttä kuuraa maassa, mutta muuten mentiin nollakelillä.

      Poista
  3. Hömötiaiset ovat pieniä hauskoja touhottajia, lintuja on mukava tarkkailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hömötiaiset ovat meidän pihassamme satunnaisia piipahtelijoita. Mielellään niitä seuraisi enemmänkin :-)

      Poista
  4. Hömpät ovat jääneet vähän väliin. Aulangolla niitä kyllä on!

    VastaaPoista
  5. Söpö hömppis. Täällä niitä ei ole näkynyt. Sen sijaan eilen pihallamme kävi varpushaukka. Ilmankos pikkulinnut katosivat hetkessä. Tietenkään ei ollut kameraa lähellä ja kun sen vihdoin sain käsiini, haukka lennähti pois.
    Aamupäivällä oli valoisaa ja hetken jopa aurinko pilkahti pilvien takaa. Iltapäivällä alkoi jälleen sade. Se siitä talvesta taas vähäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haukat eivät taida harrastaa odottamista ;-)

      Pienetkin auringonpilkahdukset ovat ihania.
      Joskus pelkkä pieni siivu sinistä taivasta tekee hyvän mielen. Siis tähän aikaan vuodesta. Kesälomalla se ei välttämättä jaksaisi ilahduttaa ;-)

      Poista
  6. Palautuminen on tärkeää ja luonnossa tai vaikkapa vain luontokuvia katsellessa irtautuu työajatuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontokuvat ovat mahtava juttu tähän aikaan vuodesta, kun työpäivän jälkeen ulkona on aika tummaa luonnosta nauttimiseen :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!