maanantai 4. maaliskuuta 2019

Vetten päällä talvella

Aurinkoiset hankikannot ovat parhaimpia asioita talvessa. Jäätynyt vesi vain lisää upeuskerrointa ja houkuttavuutta. Viime viikonloppu oli tässä suhteessa aivan mahdottoman upea!

En pidä paukkupakkasista enkä ylipursuavista lumimääristä. En jaksa yhtään liukkautta. Sohjo ja loska kuuluvat ei-ei-listalleni. Mutta sunnuntai oli hyvä päivä. Juuri sellainen, jolloin kutsuisin kenet tahansa ulkomailta nauttimaan Suomen kauneudesta.

Aurinko ja vesisateet olivat syöneet metsien lumet lähes kokonaan. Aurinko paistoi ja lunta riitti avarilla paikoilla kuitenkin vielä ihan runsaasti. Järvien jää oli vahvistunut lumipeitteen vähenemisen ja pakkasten lisääntymisen myötä. Jäällä kulkemista arastelevana juuri nyt oli hyvä hetki minullekin nauttia jään kantavuudesta ja sen tuomasta näköalalisästä ;-)

Rantakalliot näyttävät vesiltä käsin vieläkin hienommilta kuin kallioilta itseltään tarkasteltuna. Ilman venettä talvi on ainoa aika päästä ihastelemaan rantakallioita vesiltä käsin. Ja se on meillä ihan jokamiehen oikeus!



Suomalainen jääkauden rouhima rantakallio on aivan omanlaatuisensa. Kävelemistä (jäätyneiden) vetten päällä ei voi kokea kovinkaan monessa paikassa. Nämä kuvat ovat Sääksmäeltä, mutta kauniita rantamaisemia on koko Suomi täynnä. Juuri nyt niitä pääsee ihailemaan ilman venettäkin :-)

Ihanaa maaliskuun jatkoa!

22 kommenttia:

  1. Kallio on tosiaan upean näköineen. Pari astetta pakkasta ja aurinkoinen päivä . Täydellinen ulkoilupäivä.

    VastaaPoista
  2. Kävin sunnuntaina Espoon rantaraitilla ihailemassa jäätynyttä merta. Matinkylän uimarannan kohdalla oli jäällä paljon luistelijoita ja vähän kauempana näkyi monta retkiluistelijaa. Kyllä oli hienoa.

    VastaaPoista
  3. Hieno maisema tosiaan! Olen käynyt aika harvoin jääkävelyllä. Täällä on usein niin pitkään sulaa syyspuolella, ja keväällä jäät menevät jo aika pian ihan hohkaisiksi ja alkavat särkyä. En uskalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järvellä on vakaampaa, etenkin, jos ei ole virtaavia paikkoja.
      Suosittelen sinulle joksikin talveksi järviretkeä :-)

      Poista
  4. Mainiot hankikelit ollu kyllä. Tyydyn mieluiten ihan maankamaralla kulkemiseen, ellei ole ihan varmaa, että jää kestää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika takuuvarma jään kestävyys minunkin jääkävelyni ehtona on.
      Ja silti, kuten kuvista näkyy, suurimman osan matkasta taitan melkoisen lähellä rantaa :-)

      Poista
  5. Upeita talvipäiviä on ollutkin, kuvasikin sen todistavat. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun muistaisi talven pimeimpänä aikana pitää mielessään sen, että tätä kauneutta ei tule ilman sitä ikävää pimeyttä :-) Jaksaisi paljon paremmin.

      Poista
  6. Kaunis ulkoilukeli. Ulkona on ihan älyttömän liukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä, missä maa ei ole vielä paljastunut, on todella liukasta.
      Varovainen pitää muistaa olla, eikä passaa kiirehtiä.

      Poista
  7. Hankikanto on niin kiva tapa päästä paikkoihin, joissa muuten ei tule käytyä :)

    Laitan tulemaan voittamasi kirjapalkinnon, jos käyt näpyttelemässä osoitteen sähköpostiin tai blogini viestikenttään (en julkaise sitä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin!

      Kiitos muistutuksesta! Usko tai älä, olet tehtävälistallani tuossa näppiksen vieressä. Monesti olen vannonut, että huomenna ehdin. Nyt en enää vanno, vaan hoidan asian saman tien :-)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Tällaiselle jääkävelylle veisin ulkomaisen vieraani, jos sellainen olisi :-)

      Poista
  9. Kauniita kuvia ja kauniita kuvauskohteita.

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija!

      Kalliossa näkyy jääkauden jälkien rouheus. Arpia ei saa ilmaiseksi :-)

      Poista
  11. Kalliot ovat upeita aina! Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  12. Ehkä yksi parhaista tekemisistä meidän talvessa, liikkuminen jäällä suksin tai kävellen, kauniissa auringonpaisteessa ja vielä jos saa bonuksena kovan hankikannon! Maisemat näyttävät huikean kauniilta, nuo rosoiset rantakalliot ovat niin upeita!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!