maanantai 19. huhtikuuta 2021

Lomien sumplimista ja aamujoutsenia

Varaan nykyään aina osan vuosilomapäivistäni keväälle. Mitään isoa lomaahan ei  keskelle työruuhkia pysty varaamaan, mutta päivän, parin, maksimissaan viikon loman saa varattua, kun sen kalenteroi ja suunnittelee riittävän ajoissa. 

Noudatan omia, hyväksi havaitsemiani lomakokemuksia ja tietysti sen lisäksi tutkittua tietoa. Varmistelen, ettei loman onnistuminen ole ainakaan taustatiedoista kiinni. Monet omat hyvät havainnot löytyvät yllättäen myös viisaampien kirjoituksista. Hyvä niin 👍.

Tässä muutamia vinkkejä lähteineen:

Lomaile kerrallaan vähintään 2-3 viikkoa: Tutkimusten mukaan työntekijän hyvinvointi paranee keskimäärin kahdeksan päivän ajan loman alettua. Tämän jälkeen jaksaa olla aktiivinen ja tehdä itselle mieluisia ja työlle vastakkaisia mieltä virkistäviä asioita, joita palautuminen levon lisäksi edellyttää. Koska loman hyvinvointivaikutukset haihtuvat melko nopeasti, kannattaa lomapäiviä jättää myös talveksi.

Palaa töihin keskellä viikkoa: Pyri ajoittamaan lomalta paluusi keskelle viikkoa, mikäli se on mahdollista. Tällöin saat kevyemmän alun, kun ensimmäinen viikko ei tunnu liian pitkältä ja raskaalta.

Lähde: https://www.ttl.fi/avaimet-onnistuneeseen-kesalomaan/


Loma rentouttaa ja palauttaa paremmin, kun suunnittelet sitä edeltävän ja sen jälkeisen ajanjakson. Suunnittele lomalle jääntisi niin, että pystyt keventämään töitä ennen lomaa. Priorisoi ja keskity niihin pakollisiin tehtäviin, jotka on saatava valmiiksi ennen vapaajaksoa. Pyydä tarvittaessa apua esimieheltä ja työkavereilta.

Lähde: https://www.pihlajalinna.fi/terveydeksi/tyoterveyslaakari-neuvoo-tallainen-on-hyva-loma


Onnistunut palautuminen edistää ihmisen hyvinvointia ja toimintakykyä. Palautumisen onnistuminen edellyttää irrottautumista työstä ja työssä kuluneiden voimavarojen täydentämistä. Lyhyestäkin lomasta on hyötyä. Fyysinen aktiivisuus ja itseä miellyttävien asioiden tekeminen edistävät loman hyvinvointivaikutuksia. Mitä kuormittuneempi työntekijä on, sitä pidempi irrottautuminen työstä on tarpeen. Koska loman hyvinvointia lisäävät vaikutukset haihtuvat nopeasti, on hyvä sijoitella lomia pitkin vuotta ja huolehtia palautumisesta myös arkena.

Kuinka pitkä loman pitäisi olla? Psyykkisen hyvinvoinnin on todettu paranevan jo noin viikon mittaisen talviloman sekä lyhyen, keskimäärin nelipäiväisen loman aikana (de Bloom ym. 2010). Lyhyestäkin lomasta on siis hyötyä hyvinvoinnille. Fyysiseen palautumiseen tarvittavan irtautumisen kesto riippuu työntekijän kuormittumisen määrästä. Mitä kuormittuneempi työntekijä on, sitä pidempi irtautuminen työstä on tarpeen palautumisen onnistumiseksi (Kinnunen ja Mauno 2009).

Lähde:  https://www.duodecimlehti.fi/duo10363


Lomien hajauttaminen on noiden suositusten lisäksi minulle tärkeää myös siksi, että haluan lomailla (siis valokuvata - ja nukkuakin) kaikkina vuodenaikoina. Minun leipätyössäni ei tarvitse onneksi laittaa kaikkia lomamunia yhteen koriin, vaan ne voi hajauttaa sopivasti sekä itsensä että työnsä hyödyksi.

Käytännössä olen huomannut myös sen, että parempi lomien hallinta on tuottanut minulle parempaa ja terveempää elämän laatua. Ei yhtään huono juttu eräänlaisena onnistumisen mittarina 👍.

Huhtikuun lomapäivät ovat oikeastaan maaliskuulta siirrettyjä lomapäiviä, mutta tämä on käytännössä ehdottomasti parempi näin päin. Huhtikuu on ollut todella hohdokasta kevään etenemistä. Ihania säitäkin on riittänyt ja seuraavat sateet tulevatkin luonnolle varmasti oikein tarpeeseen. 

Kamera on kulkenut mukana ja minä olen liikkunut enemmän kuin taas pitkiin aikoihin. Kuvattavaa löytyy ja maisema uusiutuu nopealla syklillä. Vajaa viikko sitten en löytänyt yhtään sinivuokkoa, nyt kaikki nurkat tuntuvat notkuvan niistä. Ihan mahtavaa muutoksen tahtia!

Lonkka- ja selkäkipujen myötä nukkuminen vaikeutui ja nyt kipujen helpottaessa unirytmi oikuttelee edelleen. Yö yöltä nukkuminen sujuu paremmin, mutta vielä viime viikonloppuna heräsin erinomaisen ajoissa kuvaamaan lammella vieraillutta laulujoutsenpariskuntaa. Valo oli vähissä etenkin, kun aurinko nousee harjun toiselta puolelta, mutta valon sävy oli kaunis. Aamutorkkuna minulle ei kovin helposti synny näitä aamukuvauksen mahdollisuuksia. Unesta kun täytyy pitää huoli seuraavaa työviikkoakin ajatellen.

Mutta kevät on kaunista, tarkastelee sitä minä kellonaikana tai missä säätilassa tahansa. Keskitytään, uppoudutaan, nautitaan ja opitaan 💖.




8 kommenttia:

  1. Nyt on ollut aivan mahtavat lomasäät kun kevät on loikkinut eteenpäin hurjaa vauhtia ja luonnossa tapahtuu uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta aikaa, kun malttaa pitää silmät ja korvat auki, lähteä luontoon ja muistaa pysähdellä 😊.

      Poista
  2. Nauttisit luultavasti minun aikatauluistani...niitä kun ei ole! Herään ja nukun silloin kun on tarve, menen ja tulen minne huvittaa kun ei ole perhettäkään.
    Nyt olen herännyt aina auringonnousuun mutta mennyt takaisin nukkumaan, ikään kuin varmistanut jotta päivä on noussut, voi jatkaa unia kun ei tullut maailmanloppua;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon nousuun heräisin mieluusti. Olisi ihanaa, kun olisi sellainen asuinpaikka, josta näkisi auringon nousun tai laskun. Ehkä sitten joskus 🥰.

      Poista
  3. Jos olisin vielä työelämässä ja olisi mahdollista valita loma-ajat, ottaisin myös ainakin osan lomasta huhti- tai toukokuussa. Ne ovat vuoden aurinkoisimmat ja kuivimmat kuukaudet. Ne myös tuntuvat kylmän talven jälkeen mukavan lämpimiltä, vaikka eivät mittarin mukaan kovin lämpimiä olisikaan. Kesäkuuhan tuntuu aina kylmältä vaikka olisi lämminkin, sillä odotukset sille ovat jo korkealla.
    Toisaalta, jos nuorena olisin saanut valita loman toukokuuksi, en ehkä olisi valinnut. En silloin olisi ymmärtänyt käyttää sitä parhaalla mahdollisella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kommentti! Näinhän se on, että valintojen perusteet ja painopisteet muuttuvat iän ja kokemuksen myötä. Toki myös ajan myötä.

      Arvosta itse myös kovasti sitä, että pääsee lomailemaan silloin, kun ei ole ruuhkaa muista lomailijoista.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Melkoista kompromissia joutuu tekemään valon riittävyyden ja aamuvalon sävyjen kanssa. Hyvässä auringon nousun valossa tilanne olisi varmasti parempi, mutta meillä aurinko nousee harjun takaa ja valon voima on melkoisen vähäistä. Mutta kokonaisuus ok 🥰.

      Poista

Kiitos kommentistasi!