Jokainen käynti isän luona on erilainen. Koskaan ei tiedä, mitä perillä odottaa. Kerran olen ollut isän mielestä rosvo äidin kanssa vieraillessani, kaikki muut kerrat ovat olleet enemmän ja vähemmän riemuvoittoisia.
Viime lauantaina aamupäivällä isä palasi puhumaan uudelleen ja uudelleen äänestämisestä. Poistuessani kysyin hoitajalta, onko heillä ollut jokin äänestys tai onko heillä puhuttu äänestämisestä, mutta ei ollut. Mietin sitä, sekoittuvatko unet tosielämän kanssa vai mistä nämä vaihtuvat teemat saavat alkunsa.
Iltapäivällä teemana oli hiihtäminen. Hiihtäminen tuli esille taas tässäkin kännykällä kuvaamassani videossa. Olimme juuri pariin kertaan todenneet, ettei isä halua hiihtää eikä ole hiihtämään lähdössä. Siksi oli hymyssä pitelemistä, kun palasimme hiihtoteemaan taas näin pian. Isä oli tuossa aikaisemmin ollut taas kömpelöllä tavallaan huolissaan äidin jaksamattomuudesta. Ja sitten hypättiinkin jo hiihtämisen pariin 👍.
Pirteänä ollessaan isä kävelee kovasti rollaattorin kanssa. Väsyneenä tai hieman huonovointisena tyydytään pyörätuoliin. Isällä ei ole jaloissa mitään vikaa, vaikka hän tässä huonoa jalkaansa valitteleekin. Hän todennäköisesti vain päättelee vian olevan jaloissa, kun käveleminen on hankalaa.
Jalkojansa sitten esitellessään isä mainitsee niiden olevan suomalaista mäntyä. Aika hyvää huumoria huonon kesän jälkeen. Mänty on nimittäin isän sukunimen osa ja siksi ne jalat ovat mäntyä 😊.
En muista isää koskaan näin puheliaana koskaan ennen hoivakotiaikaansa. Ja silloinkin alussa puhuminen oli vielä tökkivää. Ihana kuunnella, kun hänen puhepatonsa purkautuu 💖.
Susannan sukkatehdas on taas hiljalleen käynnistynyt. Äidin tilaamat sukat odottavat päättelyä ja postitusta. Seuraavat sukat ovat jo hyvin vauhdissa puikoilla.
Seesteistä joulukuun jatkoa sinulle!
Hienoa kun puhetta tulee, ei se haittaa jos hassuja juttelee. Isältä katosi sanat jossakin vaiheessa.
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä, Anne!
PoistaPuhe on tärkeintä. Hassut käänteet lisäävät kieltämättä keskustelujen mielenkiintoisuutta. Nautin niistä ihan täysillä.
Meillä isän puhuminen oli kesän vaikeiden aikojen jälkeen aika olematonta. Siitä se on kuitenkin kuntoutunut aivan ihmeellisesti.
Ymmärrän täysin, että jossain vaiheessa tulee taas käänne huonompaan. Iloitsen silti näistä 'ylimääräisistä' hetkistä todella paljon.
Nautin myös näistä uusista, ylimääräisistä luonteen piirteistäkin kovasti.
Toisen pään sisään on mahdoton päästä. Se mitä pidämme hölynpölyä, onkin toiselle ihan täyttä totta. Kokemusta on minullakin äidin alzheimerista, vaikka eri puolilla Suomea asutaankin.
VastaaPoistaOlet aivan oikeassa.
PoistaMinun ei tarvitse ymmärtää, olen silti utelias.
Mutta hänen totuutensa on hänen totuutensa.
Minun pitää sopeutua siihen. Onneksi se ei vielä ole vaikeaa.
Käyt ilmeisesti usein isääsi katsomassa? Minulla on nyt huono omatunto, kun en ole ehtinyt käydä isän luona kahteen viikkoon. Toisaalta isä ei muista, olenko käynyt eilen vai kuukausi sitten. Hoivakokouksessa hoitajat sanoivat, ettei käyntitiheydestä kannata ottaa itselleen murhetta. Hoivakoti on isän koti ja hänellä on siellä kaikki tarvittava. Kaipa huono omatunto on enemmän omien korvien välissä.
VastaaPoistaMukavaa, että isäsi jaksaa jutella. Ei sillä ole väliä, ovatko jutut tosia. Minun isäni kanssa keskustelu on nykyisin melko vaikeaa, sillä samat asiat pyörivät kaiken aikaa. Olen koittanut avata keskustelua isän lapsuudesta, nuoruudesta, työelämästä, äidistä. Milloin mistäkin, mutta mistään ei enää synny vuorovaikutuksellista keskustelua. Isä sanoo suoraan, ettei hän muista ja esittää sitten samat kysymykset kerta toisensa jälkeen uudelleen. Niin sitten jutellaan nukkumisesta ja käydään läpi, missä hän parhaillaan elää ja asuu. Liikkuminen ilman pyörätuolia onnistuu vain lyhyitä matkoja. Isä ei glaukooman vuoksi näe enää mitään ja kävely on siksi hiljaista töpöttelyä ja käsillä tunnustelua, vaikka kulkisimme käsikynkkää häntä ohjaten.
Isä on aina ollut hyvin aktiivinen. Hänen kanssaan on ollut helppo keskustella hyvin monista aiheista. Muistisairaus on edennyt viimeisen vuoden aikana aimo harppauksen, mikä vaatii sopeutumista myös meiltä lähiomaisilta.
Parin viikon välein pyrin käymään. Joskus väli on tiheämpi, joskus harvempi. Samaan reissuun kuuluu aina myös äidin luona käyminen, äidin käyttäminen isän luona ja laskujen hoitaminen. Siihen kuluu toinen viikonlopun päivistä, toinen kuluu palautumiseen. Sitten seuraava viikonloppu menee omaan elämään ja elpymiseen.
PoistaViime käyntiä edelsi kolmen viikon tauko. Siitä huolimatta isä tunnisti minut ensimmäisen kerran ihan nimeltä jo, kun tervehdin häntä (Hei, isä!). Aikaisemmin on pitänyt kertoa oma nimi ja se, että olen ollut hänen tyttärensä. Tavallista pitempi tauko ei näkynyt eikä tuntunut missään.
Omalla isälläkin on välillä näitä kehäpyörittelypäiviä. Heittelen silloin kehiin satunnaisia ajattomia keskustelunaiheita, jokin aina tärppää. Ja vaikka keskustelu ei minun mielestäni ole joskus menossa mihinkään, jatkan sitä ja heittelen uusia juttuja peliin. Ja jos palataan alkuun, niin sitten palataan 👍.
Meillä hoivakodissa ei saa sisällä kulkea yhdessä eikä isää kiinnosta lähteä ulos. Istumme siis jotakuinkin paikoillamme keskustellessamme. Kädestä piteleminen ja käden silittäminen rauhoittaa hänen touhuamistaan ja levottomuuttaan.
Tsemppiä sinulle! 🥰
Hi, I really enjoyed reading your post, and hope to read more. thank you so much for sharing this informative blog.
VastaaPoistaFishing by the River
Thank you very much!
PoistaMahtavaa, että puhettaa riittää!
VastaaPoistaOmalla äidilläni jossain vaiheessa puhe väheni huomattavasti, se osaltaan teki vierailuista hieman kankeampi. Sitten keksin yhteiset iltapäiväkahvit, joita nautittiin ilolla yhdessä loppuun saakka.
Kiitos, Rva Kepponen!
PoistaIltapäiväkahvit täytyy todellakin laittaa korvan taakse 👍.