lauantai 8. huhtikuuta 2023

Uuden vuoden lupausten tarkistuspiste ja valkohäntiä kevätpellolla

Palaan taas tarkastelemaan uuden vuoden lupauksiani. Nehän olivat:

1. Käyn ottamassa influenssarokotteen (vasta syksyllä siis)

2. Tyhjennän huushollistamme vuoden aikana vähintään 24 roskapussillista 'käyttökelpoista' tavaraa (jota ei kuitenkaan lopulta tarvita). Kierrätän kaiken mahdollisen, roskapussi on nyt vain käytännöllinen tilavuusmittari. Tähän ei lasketa äidin ja isän kotoa kierrätykseen lähteviä tavaroita, vain oma koti on tässä mukana. 24 pussillista tarkoittaa keskimäärin kahta pussillista kuukaudessa. En ole tasainen toimija, joten vuositavoite on minulle toimivampi tavoite kuin kuukausi- tai viikkotavoite.

3. Varaan itselleni viikoittain aikaa työelämäni parantamisen pohtimiselle, suunnittelemiselle ja toteuttamiselle. Tavoitteena on päästä olotilaan, jossa töihin meneminen on mukavaa, töiden tekeminen kiinnostavaa ja yöllä ei valvoskella töiden vuoksi. Minun täytyy arvostaa itseäni ihmisenä niin paljon, että teen työrimpuilulleni jotain, edessä on vielä paljon työvuosia. Olisipa muuten mahtavaa löytää sellainen työnkuva, että työn tekeminen olisi kutsuvaa vielä eläkerajan jälkeenkin! (Tähän lisäkommenttina se, että on minulla monia mahtavia hetkiä työssäni nykyäänkin ja työkaverini ovat ihan huippuja. Jokin painaa kuitenkin yleisarvosanan vähemmän tyydyttävälle tasolle, joten tähän tilanteeseen ei voi enää jäädä odottelemaan!)

Tavoite numero 1 ei ole ajankohtainen vielä.

Tavoite numero 2: Tammikuun saldo oli neljä pussillista, helmikuussa pois lähti kaksi pussillista ja maaliskuussa peräti kuusi pussillista käyttökelpoisena säilytettyä tavaraa. Vanhempien kotoa kierrätettyä tavaraa tai roskaksi luokiteltua tavaraa ei siis lasketa tähän mukaan. Yhteissaldo on siis 12 pussia. Hyvin olen tavoitteessa. Vaikka välillä ylitän laskennalliset kuukausitavoitteet, pyrin jatkossakin pysymään vähintäänkin tuossa kahden pussin kuukausitavoitteessa.

Tavoite numero 3 on vaikein mitattava. Olisi pitänyt miettiä tämä paremmin jo lähtötilanteessa, mutta näillä mennään.

En ole merkinnyt näitä kalenteriini, vaikka merkitsen sinne tavallisesti kaiken sen, mistä haluan pitää kiinni. Muistinvaraisen arviointini mukaan olen pysynyt jotakuinkin tavoitteessa. Uusiutuva työnkuva on omalta osaltaan pitänyt huolen siitä, että aihe on jatkuvasti mietinnän alla.

Ihan hyvin olen mielestäni näiden lupausten kanssa selvinnyt 👍.


Nautin mahdottoman paljon valoisista illoista. Ulkoileminen ja valokuvaaminen kutsuvat taas ihan uudella tasolla. Kiirastorstain kuvausajelulla näin valkohäntiä rutkasti enemmän kuin pitkään aikaan. Tulkitsen ilmiön kevääksi. Ja tervehdin sitä ilolla 🥰.




Tämä yksilö oli herkkänä ja vahti kovasti.



Joukossa oli edellisen vuoden poikasiakin.




Lopulta nuo poistuivat paikalta valkoinen perä ja hännän alus vilkkuen.



On niin mahtavaa, kun valon lisäksi myös eläimiä alkaa näkymään. Kohta myös kasvit alkavat heräilemään. Juuri nyt Suomi on todellakin maailman paras paikka. Täytyypä nyt jaksaa ja muistaa olla hereillä ja tarkkana: jokainen päivä on erilainen, kevät etenee salaman nopeudella 🥰.

10 kommenttia:

  1. Hyvin olet tavoitteessa. Nro3:sta vaikea numeerisesti mitata (valvottujen öiden määrä..?), mutta sitä voi kysäistä sielulta, ja saa rehellisen vastauksen. Nro3 myös varmasti kaikista vaikein näistä tavoitteista toteuttaa. Toivotaan, että tulee oivallus, jota myötä kaikki alkaa ratkea aivan kuin itsestään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Luulen, että kun muistan ahkeroida oikeaan suuntaan, olen saavuttanut paljon 🥰.

      Poista
  2. Olet pysynyt hienosti lupauksissasi! Kun sinulla on uusittu työnkuva, on aivan luonnollista miettiä ja välillä menettää unensa sen takia. Kuka tahansa väliin stressaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Se on varmaan niin, että kaikella hyvällä on hintansa. Hyvän eteen kannattaa pinnistellä 👍.

      Poista
  3. Vuotta on takana vasta neljännes, joten tavoitteiden saavuttamiseen on hyvin aikaa. Hiljaa hyvä tulee. Teimme eilen pojan kanssa kuvausretken Espoosta Hämeenlinnaan, matkalla osui moottoritien varrelta silmiin myös pellolla käyskenteleviä peuroja. Hanhiauroja lensi päivän aikana yli, kotona iltalenkillä lähipellolla osui ensimmäinen töyhtöhyyppäkin kohdalle. Leskenlehti bongattiin aiemmin viikolla, tänään osui kohdalle ensimmäinen perhonen. Kevät kyllä tulee kovaa kyytiä ja hyvä niin, pimeys oli ahdistava ja masentava. Ai niin, meidän kuvausreissumme kohdistui juniin. Eilen Hämeenlinnassa vieraili vanhempi museojuna, joka oli päivän pääkohde. Siinä sitten päivän aikana kuvailtiin muitakin ohi kulkeneita junia ja mikäpä siinä olikaan, kun kevätaurinko lämmitti ainakin mieltä. Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle! Harri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harri!

      Mahtavia keväthavaintoja olette tehneet! Siitä sen huomaa, että Hämeessä vierailu kannattaa aina 🙄🤭.

      Lintujen ja perhosten mielestä kevät on jo pitkällä. Minä heittäydyn mieluusti mukaan heidän aikaiseen aikatauluunsa.

      Minä missasin koko museojunan ihan tyystin. Mahtavaa, että olitte ajan hermolla.

      Upeaa kevään jatkoa teillekin!

      Poista
  4. On ne upeita. Täällä on metsäkauris kanta aika hurja. Tulevat jo pihoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Meillä on käynyt pihassa niin harvoin, että ihan juhlahetkeä vielä vietetään, kun niin käy. Ymmärrän hyvin, että vakiovieraina eivät tunnu enää niin hurmaavilta ja toivotuilta vierailta.

      Poista
  5. Aivan ihanat kuvat peuroista. Kauniita ovat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!