Jo viime syksynä tilatut aurinkopaneelit saapuivat vihdoin tänä keväänä ja nyt ne ovat katolla asennettuina. Meillä paneelit saavat isoa valoa vasta lähempänä puolta päivää, niiden suunta on suurin piirtein länteen. Itäpuolella kohoaa harju ja kestää aina tovin, ennen kuin aurinko kohoaa aamulla näkyviin harjun takaa.
Aurinkopaneeleista saa kuulemma suurimman hyödyn silloin, kun pystyy itse kuluttamaan saadun sähkön. Paneelitaululta pääsen tarkistamaan, millaista sähkömäärää paneelit milloinkin tuottavat. Yritän opetella sellaiseen rytmiin, jossa käynnistelen isompia kodinkoneita vain silloin, kun paneeleista tulee enemmän sähköä. Näihin kodinkoneisiin lasken mukaan ainakin astianpesukoneen, pyykinpesukoneen, kuivausrummun ja lieden uunin. Mielenkiinnolla seuraan, millaista hyötyä pystymme saamaan noista paneeleista. Aurinkopaneelit ovat meillä ennen kaikkea investointi tulevaisuuteen, tavoitteena on helpottaa talon myyntiä sitten, kun se aika koittaa. Toissijaisesti hyötyä tulee meille jo nyt 👍.
Laulujoutsenet kävivät pikaisesti pysähtymässä viereisellä lammella. Onneksi mies huomasi tilanteen ja ilmoitti siitä minulle. Pääsin nautiskelemaan parin seurasta ihan kunnon tovin.
Oli mahtavaa katsella joutsenia, mutta aivan erityisen ihanaa oli vain pysähtyä luonnon ääreen vähän pitemmäksi aikaa.
Olen käynyt vanhempieni kotoa tuomani paperit läpi - niitä riitti. Joukossa oli sellaisia terveystietoja, jotka saattavat olla omalla kohdalla vielä hyvinkin tärkeitä. Ne säilytän. Mukana oli myös kirjeitä. Saatuja ja lähettämättömiä. Kuolleiden ihmisten osalta ei enää haittaa, vaikka luen heidän kirjeitään. Elossa olevien osalta pyrin pitämään salaisuudet itselläni. Ehkä en olisi halunnut kaikkea tietää, toisaalta olen kiitollinen ymmärtäessäni nyt paremmin asioiden taustoja. Täytyykin itse käydä ahkerasti niiden omien kirjeittensä kimppuun, joita ei halua seuraavalle sukupolvelle sälyttää. En tiedä, onko sellaisia, mutta aion tarkistaa tilanteen.
Vain viikko vappuun. Tänä viikonloppuna tuli haravoitua, mutta paljon on pihassa edelleen tekemättä. Vähitellen omaa vauhtia ja oman kropan jaksamisen mukaisesti ajattelen tänä vuonna hoivata pihaa. Kyllä se kelpaa silläkin panoksella.
Upeaa huhtikuun viimeistä viikkoa!
Joutsen on kyllä niin majesteettinen lintu!
VastaaPoistaKirjeetkin on nykyään paljolti sähköisessä muodossa, meidän kirjeitä vielä saattaa maailmalta löytyä mutta nuoremmilta ei.
Isoissa linnuissa riittää sitä ihmeteltävää 🥰
PoistaToisaalta kirjeet jäävät pienen piirin tietoon (paitsi nyt nämä Paavon kirjeet), mutta nettiin kirjoitetut voivat elää elämäänsä loputtomasti missä vain.
Ihanaa alkanutta viikkoa Susanna;-)
VastaaPoistaKiitos, Anne! 🥰
PoistaHienot joutsenkuvat! Tuo kuolleiden ihmisten kirjeiden lukeminen on minuakin askarruttanut. Nimittäin siinä mielessä, että meillä on säästössä kaikki kirjeet jotka minä ja mieheni olemme nuoruudessa toisillemme lähettäneet. Olisin itse ne ehkä jo hävittänyt, mutta mieheni ei suostu hävittämiseen. Tuntuu vaan siltä että en haluaisi että tyttäremme, tai vielä vähemmän joku toinen niitä lukee meidän jälkeemme. Eihän niissä mitään salaisuuksia ole, mutta sellaisia "I love you"-tyylisiä ilmauksia, jotka nyt tuntuvan hiukan noloilta.
VastaaPoistaMukavaa kevään jatkoa sinulle<3
Kiitos, Kristiina!
PoistaAlkoi ensin hieman hymyilyttämään tuo "I love you" -tyylisten ilmaisujen nolottaminen. Mutta enpä myöskään itseni ja puolison välisiä hempeilykirjeitä lähtisi lasten kanssa jakamaan.
Mutta sitten, kun on kuollut, niin mikään ei onneksi nolota. Ja jos on oikein siirappista tavaraa, voi olla, etteivät lapsetkaan lue läpi ihan kaikkia.
Tuostahan voisi tehdä varmaan jonkin tahdon ilmauksenkin, että näitä ja näitä sinetöityjä kirjeitä ei kukaan saa lukea, vaan ne tulee lukemattomina liittää mukaan hauta-arkkuun tai muuta vastaavaa?
Tässäpä pähkinää purtavaksi tulevaisuutta varten 🤔
Joutsenia on aina ilo nähdä ja kuvata. Upeita kuvia.
VastaaPoistaKiitos, Sami!
PoistaMahtavaa, että kevät on vauhdissa!
Hienot joutsenkuvat ilahduttavat mieltäni, kun enimmäkseen täällä neljän seinän sisällä lojuskelen.
VastaaPoistaKirjeitä tosiaan vielä meidän ikäpolvelta ja vanhemmilta löytyy ja meilläkin taitaa olla oma seurusteluaikainen kirjeenvaihtomme tallessa. Aikoinaan ostaessamme tämän talon edellinen asukas, jolle tuli ero puolisosta, oli jättänyt omat päiväkirjansa ullakolle hääkuvien kera. Muutaman sivun selasin ja lopulta totesin, että en voi lukea toisen elämää intiimeine yksityiskohtineen enempää. Kysyin myöhemmin, haluaako hän ne itselleen, ei halunnut, joten poltin kaiken. Täytyy kyllä itsekin miettiä, haluanko jättää kaikki omat päiväkirjani kymmenien vuosien ajalta jälkipolville luettavaksi...
Kiitos, Hitunen!
PoistaAi niin, nuo päiväkirjatkin. Tässä riittääkin jonkin verran mietittävää.
Joskus aloitin päiväkirjojen puhtaaksikirjoittamista siten, että kirjoitin vain mielestäni olennaisen talteen. Aika paljon pääsi tiivistämään 🤭😂. Mutta se projekti jäi taas odottamaan jonkun (muka) tärkeämmän asian vuoksi. (Mikä muka voisi olla tärkeämpää? 😂🤭).
Onnittelut aurinkopaneelien johdosta!
VastaaPoistaUpeita kuvia joutsenista, onneksi ehdit ihailemaan ja kuvaamaan niitä.
Totta sanoit, että menneen kautta avautuu omasta itsestäkin monia asioita. Terveystiedot ovat tärkeät, voihan meillä itse kullakin olla suvussa sairauksia, jotka periytyvät tai ainakin alttius niille.
Päiväkirjaa en ole pitänyt, mutta saamiani kirjeitä on säkkikaupalla varastossa. Aikanaan näkee, mitä teen niille vai en mitään.
Kiitos, Sirpa!
PoistaTerveystiedoissa saattaa hyvinkin piillä jotain myöhemmin hyödyllistä. Olen jo tähänkin mennessä usein törmännyt lääkärillä omaa sukua koskeviin terveys-/sairauskysymyksiin enkä ole osannut vastata niihin juuri mitään. Kyselyt varmasti lisääntyvät, kun ikä ja vaivatkin lisääntyvät.
Saitpa hienoja kuvia otettua laulujoutsenista! Ja tosiaan, olen itsekin miettinyt, että olisi hyvä käydä niitä omia papereita, päiväkirjoja ja mitä ikinä sitä nyt on säästänytkään, läpi, ettei jälkipolven tarvitse kaikkea lukea sitten iltapuhteiksi. Meillä täällä tuli lunta, oikein kunnon kerros, joten ei tarvitse miettiä minkäänlaisia pihatöitä:)
VastaaPoistaKiitos, Irkku!
PoistaVoihan nenä sentään teidän säitä! Mutta niinhän vanha kansa sanoo, että uusi lumi on vanhan lumen surma (jos nyt sellaista enää sattui olemaan). Toisaalta luonto kaipaa vettä. Hyvä, että sitä tulee muodossa tai toisessa. Meillä on tullut ihan vetenä.
Joutsen on upea lintu.
VastaaPoistaMeille pitäisi tulla aurinkopaneelit lähiaikoina. Asennuspäivä on vielä hiukan avoin. Varmasti tulee itsellekin eteen kodinkoneiden käyttötapojen uudistaminen.
Toissakesänä siivosimme kellaria. Isoon kellariin on helppo siirtää tavaroita, jotka moni muu veisi samantien kaatopaikalle. Olen aina ollut ahkera kirjeiden kirjoittaja ja päivänkirjan pitäjä. Hävitin suurimman osan kirjeenvaihdosta, koska minusta niillä ei ole merkitystä muille. Päiväkirjat on vielä tallella. Pohdin niiden kohtaloa myöhemmin.
Lämpimät onnittelut teidänkin paneeleillenne!
PoistaUpeita kuvia joutsenista. Meilläkin on ollut kymmenisen vuotta aurinkopaneelit katolla ja ne todellakin tuottaa sähköä, paitsi ei tietty talvella.
VastaaPoistaKiitos, Marja!
PoistaOlettepas te olleet aikaanne edellä aurinkopaneeleiden kanssa! 😍
Onnittelut aurinkopaneeleiden johdosta. Me ollaan myös mietitty, varsinkinkin kun sähkön hinta on mikä on.
VastaaPoistaUpeita kuvia olet ottanut joutsenesta. Olen ilolla seurannut, miten joutsenet ovat lisääntyneet nyt kun ne ovat rauhoitettuja. Ne palaavat joka kesä samalle pesimispaikoille ja ne ovat ihania, koska sama pari pysyy yhdessä vuosista toiseen
Kiitos, Enkuli!
PoistaMites tällein reilu vuoden jälkeen on mennyt paneelien kanssa? Tippuiko sähkölaskunne kuinka paljon? Itsellä hankita vielä edessä :)
VastaaPoista