Haapsalun piispanlinna tuli ohitettua matkakuvauksesta maaliskuussa melkein kokonaan Ihan ensimmäisessä kirjoituksessani sieltä jaoin kännykällä kuvattuja kuvia lähinnä linnan sisätiloista. Ihme, että niitäkin (sisätiloja) oli vielä jäljellä. Nyt on vihdoin ja viimein aika palata tuon reissun kuviin ja tunnelmiin.
Haapsalun piispanlinna on rakennettu 1200-luvulla rakennettu ja se toimi 1600-luvun loppuun asti paikallisten viranomaisten valtapaikkana. Päälinnoituksessa on museo, jonka kautta pääsee myös eteläsiivessä sijaitsevaan katedraaliin. Se on mainittu ensimmäisen kerran jo vuonna 1279. "Linna vaurioitui pahoin Liivinmaan sodan aikana vuosina 1558–1582. Pienen linnan muurit ja ulompi linnoite jäivät osittain tuhoutuneiksi. 1600-luvulla Viroa tuolloin hallinneet ruotsalaiset eivät enää käyttäneet linnaa puolustusrakennuksena. Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1710 Venäjä valloitti Viron ja Pietari Suuren käskystä linnan muurit tuhottiin osittain. Tästä lähtien linna on ollut käytännössä raunioina." (Wikipedia).
Tässä linnaa muurien ulkopuolelta.
Muurien sisäpuolella näytti tältä. Vallihauta?
Piispanlinnassa vietettiin samaan aikaan jumalanpalvelusta.
Lasten leikkipaikka kaiken keskellä.
Tästä pääsee sisään maksulliselle museoalueelle. Mahtavat nuo rakennetut kulkureitit raunion seinillä.
Ikkuna-aukosta näkyi kaupunkia.
Tässä olen rohkaistunut kuvaamaan noilla rakennetuilla kulkureiteillä. Ihan vähään aikaan ei ole tullut vierailtua korkeilla paikoilla - rakennelmien huteruus alkoi kasvaa mielessäni ja oli kieltämättä paikoin ihan turvaton olo. Ihan turvallisiahan nuo rakennelmat ovat, mutta nyt pääsi mielikuvitus laukkaamaan.
Kaunistahan kaikki on tulta ylhäältä käsin 💖.
Opastetaulu oli pihalla kaikkien luettavana ja tutustuttavana.
Tässä vielä lyhyt videoklippi piispanlinnan raunioiden reunoilta:
Kävin suunnitelmieni mukaisesti vierailemassa isäni luona. Isä oli hyvällä tuulella ja ihan harvinaisen skarppina. Esittelen itseni aina hänen luokseen mennessäni. Tällä kertaa (niin kuin aina välillä) hän tokaisi, että "kyllähän minä sen muistan". Siis että olen hänen tyttärensä. Alzheimerin taudissa elämä ei kulje eteenpäin ainakaan maallikon näkökulmasta mitenkään suoraviivaisesti. Jokin päivä ja hetki voi olla kovastikin sekava ja hämyinen. Toisena päivänä ja hetkenä ajatus tuntuu kulkevan kirkkaasti ja selkeästi.
Isä muisti "kaverinikin". Tytär on ollut parilla viime kerralla mukana ja isä muisti sen, että minulla on ollut kaveri mukana. Kerrattiin yhdessä, että se kaveri oli tyttäreni, joka ei päässyt nyt mukaan, vaan jäi Helsinkiin.
Vierailun lopussa isä vielä totesi, että minulla on hyvä tytär. Tämä liittyi selvästi aikaisempaan keskusteluun. Nyt oli muisti tavallista skarpimmassa kunnossa 💖.
Isä oli muutenkin hyväntuulinen ja ihan uhkui hyvää fiilistä. Olipa pelkästään ilo käydä hänen luonaan 🥰.
Isän kanssa välillä jo naurettiin, kuinka vaikeaa oli ottaa kuva, johon molemmat mahtuisimme. Isä katsoi kännykän kameraan oikeaan suuntaan ihan yhtään ohjaamatta.
Isän puhe on todennäköisesti ainakin osittain lääkityksen vuoksi hieman puuroista, mutta ihan hyvin tulemme juttuun ja ymmärrämme toisiamme. Pienet katkokset ymmärryksessä eivät haittaa. Jotkut asiat eivät sitten olekaan tärkeitä. Ja aina voi selittää lisää, jos ei tule heti ymmärretyksi.
Ja vielä yksi aihe: Blogger. Ainakin omassa toiminnassani näytän olevan Bloggerin ykkösvihollinen. Minun kommenttejani on siirretty roskapostiin oikein urakalla. Yli 200 roskapostikommenttia muutamassa päivässä! Joukossa oli muutama muunkin kommentti, mutta minä näytin olevan blogiyhteiskunnan vihollinen numero yksi ainakin tuossa statistiikassa. En ollut vielä lukenut Rikkaruohoelämää Betweenin vinkkejä kommenttien ryhmäelvytykseen, joten elvyttelin kommentit yksi kerrallaan. Jo on aikoja eletty.
Vaan niin kauan kuin kone tekee nämä valvonnat, saa varautua milloin minkäkinlaiseen yllätykseen. Kone on huono ymmärtämään vivahteita.
Komea on linna ja hienot näkymät kaupunkiin. Ajattelin aloittaa toukokuuni menemällä mökille käymään ja kaivelemaan ylös vanhan kukkapenkin, jotta saan istuttaa siihen uusia kasveja parempaan multaan.
Hieno postaus! Näkymät ovat mahtavat ja niin paljon katsottavaa! Toukokuun alku on kiireistä aikaa niin töissä kuin kotona. Kotona tehdään pientä pintaremppaa (maalataan makuuhuoneiden seinät ja laitetaan lattioihin laminaatit). Töissä kevätlukukauden päättymisen kiireiden lisäksi on nyös kolmen koulutusvideon tekemisen tuomat kiireet. Kesää kohti mennään ja vauhdilla :D
Hieno linnoitus. En ole käynyt koskaan. Kiitos kuvasarjasta ja muusta infosta, jotka herättivät mielenkiinnon. Hyvä hetkesi isäsi kanssa toi tunteen, että elämä kantaa, vaikka ei olisi täydellistäkään. Epätäydellinenkin voi silti olla parasta. Isällesi hyviä vointeja paljon kirkkaita & onnellisia tuokioita kanssasi.
Kaikessa nykyelämän täydellisyyden tavoittelussa unohtuu liiankin usein, että epätäydellisyydessä voi elää onnellisena ja voida todella hyvin. Ja että täydellisintäkin hetkeä ja päivää seuraa aina väistämättä epätäydellisyys. Silloin pitää viimeistään valita, tyytyykö vain täydellisyyteen ja häpeää epätäydellisyyttä vai nauttiiko siitä, mikä on milloinkin irrotettavissa.
Hieno linna. Ikäänsä ja kohtaloonsa nähden vieläpä varsin hyvässä kunnossa. Ylhäältä on hyvät näkymät kauas.
Itse asiassa muistisairaan kanssa on aika helppo olla, kun unohtaa tapaamisesta kaikki odotukset ja vaatimukset. Isäni ei näe, kuulee huonosti ja muistikin seikkailee omia reittejään. Nykyisin hän ei joka kerran jaksa tai halua edes nousta istumaan hänen luonaan vieraillessa. Silloin istahdan sängylle hänen viereensä, taputtelen selkää ja pidän kädestä kiinni. Isä alkaa hymyillä ja lujentaa otetta kädestä. Lämmin kädenpuristus tuntuu minusta hyvältä ja varmasti se tuntuu hyvältä myös isästä. Katselen ikkunasta ulkona huojuvia puita ja rauhoitan samalla itseni. Puoli tuntia kuluu nopeasti.
Bloggerilla on pasmat sekaisin. Roskapostissani oli eilen 25 ja tänään 15 omaa viestiäni. Suurin osa niin vanhoja, että varmasti ovat aikoinaan olleet siellä, missä niiden pitääkin. Ärsyttävää ja tylsää, mutta kaipa tuo joskus korjaantuu.
Toukokuu alkoi kurpitsojen kylvöllä. Tekemistä olisi ollut runsain mitoin, mutta iltapäiväkahvin jälkeen kellahdin sohvalle lukemaan.
Olet tavattoman oikeassa mielestäni tuossa muistisairaan kohtaamisessa. Kannattaa todellakin unohtaa omat odotukset ja keskittyä siihen, mitä milloinkin on edessä.
Hyvä fiilis on korvaamattoman upea tila, sitä ei saavuta liian usein hyvällä muistillakaan varustettu ihminen.
Jos joskus itse sairastun muistisairauteen, en haluaisi, että luonani hoivakodissa (tai sitä ennen omassa kodissa) kävisi luonani ihmisiä, jotka olisivat tyytymättömiä vointiini tai surullisia tilastani. Haluaisin, että luonani kävisi ihmisiä, jotka ilahtuisivat tapaamisestani. Sellaisena kuin silloin kulloinkin olen. Jotka ilahtuisivat siitä, jos minulla on hyvä olla ja jotka lohduttaisivat, jos olisi huonompi päivä. En haluaisi enää kenenkään muun murheita kannettavakseni, eihän minusta olisi siihen.
Kylvöt kuulostavat upealta. Ja aivan mahtavaa, että otit siihen myös hetken taukoa. Kaikki hyvä maistuu paremmalta pienen tauon jälkeen 🥰.
Virossa on paljon vanhoja linnoja, joitakin on kunnostettukin, olen joskus ollut oikein linnakierroksella eri linnoissa. Näitä pitää aina ihailla, sillä meillä Suomessa on niin vähän mitään vanhaa. Bloggerista puheen ollen, niin mukava keksintö kuin se onkin, se on suututtanut minua jo toistakymmentä vuotta. Aina se tekee jotain omia temppujaan. Minun äitini on alzheimerpotilas, ja olen tullut siihen tulokseen, että me vierailijat usein asetamme liikaa odotuksia ja odotamme saavamme ehkä nimenomaan itsellemme jotain vierailusta. Kun oppii ymmärtämään, että tarkoitushan on nimenomaan ilahduttaa potilasta ja antaa hänelle jotain, vaikkakin ilman vastakaikua, kaikki menee hyvin. Ja mielestäni on niin, että vaikka potilas ei hetken kuluttua muista mitään koko vierailusta, hänen vereensä on lorahtanut jotain hyvänolon tunnetta. Ihan sama, vaikkei potilas itse ei tiedostaisi ja muistaisi, miksi hänellä on nyt hyvä olo. Ja vielä toukokuusta. Aion kulkea linturetkillä ja aloittaa puutarhatyöt. Onneksi tänään sataa, joten ei tarvitse alkaa puutarhatöitä, voin käydä hyvällä omallatunnolla ystävän luona kylässä.
Sinulla on kaunis ja viisaan armollinen näkemys alzheimer-potilaan kohtaamiseen. On kohtuutonta, että hyvävoimaiset vierailijat ripustavat omia odotuksiaan ja pettymyksiään sairaan ja heikkenevän ihmisen harteille.
Ymmärrän, että joissakin tilanteissa kohtaamisesta voi olla vaikea löytää mitään positiivista. Äidin tai isän naapurina oli jossain vaiheessa kovasti huonosti voiva nainen, joka huusi jatkuvasti lukitussa huoneessaan. Sellaisessa vaiheessa kohtaaminen tuskin tuottaa iloa kenellekään. Mutta jos ja kun tilanne ei ole niin paha, hyviäkin hetkiä varmasti pilkahtelee. Niiden vaaliminen tekee hyvää kaikille.
Upeat kuvat taas jälleen! On kiva lukea, että isäsi oli hyvällä tuulella. Skarppius vaihtelee kaikissa dementian muodoissa. Paitsi ei enää aivan loppuvaiheessa. Minä kävin kuntosalilla ja sen jälkeen pitkällä kävelylenkillä vapun päivänä. Aattona tein kesvätsiivousta, mikä jatkuu taas viikonloppuna. Hyvää toukokuun alkua sinulle!
En ole taas hetkeen kysellyt erikseen isän terveydentilasta. Kun käyn viikonloppuna siellä, henkilökuntaa on vähän ja he ovat kovin varattuja. Yritän muistaa välillä viikolla soittaa hoivakotiin kysyäkseni tilanteesta enemmän kuin mitä itse käynneilläni havainnoin. En siis osaa yhtään arvioida, millaisessa vaiheessa isän alzheimer on - skaala on minulle ihan tuntematon.
Komea on linna ja hienot näkymät kaupunkiin. Ajattelin aloittaa toukokuuni menemällä mökille käymään ja kaivelemaan ylös vanhan kukkapenkin, jotta saan istuttaa siihen uusia kasveja parempaan multaan.
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä toukokuun aloitukselta!
PoistaHieno postaus! Näkymät ovat mahtavat ja niin paljon katsottavaa! Toukokuun alku on kiireistä aikaa niin töissä kuin kotona. Kotona tehdään pientä pintaremppaa (maalataan makuuhuoneiden seinät ja laitetaan lattioihin laminaatit). Töissä kevätlukukauden päättymisen kiireiden lisäksi on nyös kolmen koulutusvideon tekemisen tuomat kiireet. Kesää kohti mennään ja vauhdilla :D
VastaaPoistaKiitos, Tarja!
PoistaToivottavasti kiireet pysyvät positiivisen stressin puolella, kuulostaa melkoiselta määrältä tekemistä.
Hieno linnoitus. En ole käynyt koskaan. Kiitos kuvasarjasta ja muusta infosta, jotka herättivät mielenkiinnon.
VastaaPoistaHyvä hetkesi isäsi kanssa toi tunteen, että elämä kantaa, vaikka ei olisi täydellistäkään. Epätäydellinenkin voi silti olla parasta. Isällesi hyviä vointeja paljon kirkkaita & onnellisia tuokioita kanssasi.
Kiitos oikein oivaltavasta kommentista, Ninnu!
PoistaKaikessa nykyelämän täydellisyyden tavoittelussa unohtuu liiankin usein, että epätäydellisyydessä voi elää onnellisena ja voida todella hyvin. Ja että täydellisintäkin hetkeä ja päivää seuraa aina väistämättä epätäydellisyys. Silloin pitää viimeistään valita, tyytyykö vain täydellisyyteen ja häpeää epätäydellisyyttä vai nauttiiko siitä, mikä on milloinkin irrotettavissa.
Ihanaa alkanutta viikkoa Susanna.
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaHieno linna. Ikäänsä ja kohtaloonsa nähden vieläpä varsin hyvässä kunnossa. Ylhäältä on hyvät näkymät kauas.
VastaaPoistaItse asiassa muistisairaan kanssa on aika helppo olla, kun unohtaa tapaamisesta kaikki odotukset ja vaatimukset. Isäni ei näe, kuulee huonosti ja muistikin seikkailee omia reittejään. Nykyisin hän ei joka kerran jaksa tai halua edes nousta istumaan hänen luonaan vieraillessa. Silloin istahdan sängylle hänen viereensä, taputtelen selkää ja pidän kädestä kiinni. Isä alkaa hymyillä ja lujentaa otetta kädestä. Lämmin kädenpuristus tuntuu minusta hyvältä ja varmasti se tuntuu hyvältä myös isästä. Katselen ikkunasta ulkona huojuvia puita ja rauhoitan samalla itseni. Puoli tuntia kuluu nopeasti.
Bloggerilla on pasmat sekaisin. Roskapostissani oli eilen 25 ja tänään 15 omaa viestiäni. Suurin osa niin vanhoja, että varmasti ovat aikoinaan olleet siellä, missä niiden pitääkin. Ärsyttävää ja tylsää, mutta kaipa tuo joskus korjaantuu.
Toukokuu alkoi kurpitsojen kylvöllä. Tekemistä olisi ollut runsain mitoin, mutta iltapäiväkahvin jälkeen kellahdin sohvalle lukemaan.
Aurinkoisia ja lämpimämpiä päiviä toukokuuhusi!
Kiitos, Between!
PoistaOlet tavattoman oikeassa mielestäni tuossa muistisairaan kohtaamisessa. Kannattaa todellakin unohtaa omat odotukset ja keskittyä siihen, mitä milloinkin on edessä.
Hyvä fiilis on korvaamattoman upea tila, sitä ei saavuta liian usein hyvällä muistillakaan varustettu ihminen.
Jos joskus itse sairastun muistisairauteen, en haluaisi, että luonani hoivakodissa (tai sitä ennen omassa kodissa) kävisi luonani ihmisiä, jotka olisivat tyytymättömiä vointiini tai surullisia tilastani. Haluaisin, että luonani kävisi ihmisiä, jotka ilahtuisivat tapaamisestani. Sellaisena kuin silloin kulloinkin olen. Jotka ilahtuisivat siitä, jos minulla on hyvä olla ja jotka lohduttaisivat, jos olisi huonompi päivä. En haluaisi enää kenenkään muun murheita kannettavakseni, eihän minusta olisi siihen.
Kylvöt kuulostavat upealta. Ja aivan mahtavaa, että otit siihen myös hetken taukoa. Kaikki hyvä maistuu paremmalta pienen tauon jälkeen 🥰.
Virossa on paljon vanhoja linnoja, joitakin on kunnostettukin, olen joskus ollut oikein linnakierroksella eri linnoissa. Näitä pitää aina ihailla, sillä meillä Suomessa on niin vähän mitään vanhaa.
VastaaPoistaBloggerista puheen ollen, niin mukava keksintö kuin se onkin, se on suututtanut minua jo toistakymmentä vuotta. Aina se tekee jotain omia temppujaan.
Minun äitini on alzheimerpotilas, ja olen tullut siihen tulokseen, että me vierailijat usein asetamme liikaa odotuksia ja odotamme saavamme ehkä nimenomaan itsellemme jotain vierailusta. Kun oppii ymmärtämään, että tarkoitushan on nimenomaan ilahduttaa potilasta ja antaa hänelle jotain, vaikkakin ilman vastakaikua, kaikki menee hyvin. Ja mielestäni on niin, että vaikka potilas ei hetken kuluttua muista mitään koko vierailusta, hänen vereensä on lorahtanut jotain hyvänolon tunnetta. Ihan sama, vaikkei potilas itse ei tiedostaisi ja muistaisi, miksi hänellä on nyt hyvä olo.
Ja vielä toukokuusta. Aion kulkea linturetkillä ja aloittaa puutarhatyöt. Onneksi tänään sataa, joten ei tarvitse alkaa puutarhatöitä, voin käydä hyvällä omallatunnolla ystävän luona kylässä.
Sinulla on kaunis ja viisaan armollinen näkemys alzheimer-potilaan kohtaamiseen. On kohtuutonta, että hyvävoimaiset vierailijat ripustavat omia odotuksiaan ja pettymyksiään sairaan ja heikkenevän ihmisen harteille.
PoistaYmmärrän, että joissakin tilanteissa kohtaamisesta voi olla vaikea löytää mitään positiivista. Äidin tai isän naapurina oli jossain vaiheessa kovasti huonosti voiva nainen, joka huusi jatkuvasti lukitussa huoneessaan. Sellaisessa vaiheessa kohtaaminen tuskin tuottaa iloa kenellekään. Mutta jos ja kun tilanne ei ole niin paha, hyviäkin hetkiä varmasti pilkahtelee. Niiden vaaliminen tekee hyvää kaikille.
Upeat kuvat taas jälleen! On kiva lukea, että isäsi oli hyvällä tuulella. Skarppius vaihtelee kaikissa dementian muodoissa. Paitsi ei enää aivan loppuvaiheessa. Minä kävin kuntosalilla ja sen jälkeen pitkällä kävelylenkillä vapun päivänä. Aattona tein kesvätsiivousta, mikä jatkuu taas viikonloppuna. Hyvää toukokuun alkua sinulle!
VastaaPoistaKiitos, Marja!
PoistaEn ole taas hetkeen kysellyt erikseen isän terveydentilasta. Kun käyn viikonloppuna siellä, henkilökuntaa on vähän ja he ovat kovin varattuja. Yritän muistaa välillä viikolla soittaa hoivakotiin kysyäkseni tilanteesta enemmän kuin mitä itse käynneilläni havainnoin. En siis osaa yhtään arvioida, millaisessa vaiheessa isän alzheimer on - skaala on minulle ihan tuntematon.
Jopas on komea paikka tuo Piispanlinna :)
VastaaPoistaSe on hienoa, että isäsi selvästi usein miten ilahtuu vierailustasi <3
Kiitos, rouva Kepponen!
Poista