Kevätretkien suunnitteleminen kannattaa aloittaa viimeistään nyt!

Kevättä tai jopa kevättalvea odotan suurella innolla. Jo maaliskuussa on luonnossa melkein täysi pöhinä päällä. Ja siihen ei ole kuin reilu kuukausi aikaa! Eläimet ovat maaliskuussa melko vauhdikkaissa kevätpuuhissa, vaikka maassa olisikin lunta ja kovasti näyttäisi talvelta. Kannattaa olla tarkkana eikä antaa ulkoisten merkkien hämätä omaa mieltä.

Vaikkei juuri nyt pääsekään matkustamaan muille maille, kotimaa tarjoaa paljon enemmän ihmeteltävää, ihailtavaa ja nautiskeltavaa, kuin osaisi äkkiseltään kuvitellakaan. Kevään retkien suunnittelu kannattaa aloittaa viimeistään nyt! Hyvä taustatyö ja kartoitus varmistaa hyvän ja monipuolisen loman, kun vaihtoehdot on etsitty etukäteen ja matkalla voi vain valita ja priorisoida. Ei mene aikaa hukkaan eikä jää hyviä kohteita näkemättä. Sitä paitsi suunnittelu on nautinto jo sinänsä, kun sen tekee rennosti ajan kanssa ja nautinnolla 🥰.

Itse kaipaan veden äärelle, joten kevätretkeni suuntautuvat varmasti niin meren rannoille kuin järvillekin. Toki suotkin ovat äärettömän mielenkiintoisia, joten reissuja tulee olemaan varmastikin niin suuntaan jos toiseenkin.

Vaikkei olisi luontaisesti valokuvaaja, suosittelen jonkinlaista valokuvaamista kaikille reissuille. Matkat muistaa kuvien avulla paremmin ja kauemmin. Kuvien avulla herää herkästi myös kaikki mukavat matkafiilikset, joita on ihana kokea aina uudelleen. Kännykkä käy tällaiseen kuvaamiseen oikein mainiosti.

Retkillä ja matkoilla liikkumisen lisäksi kannattaa pitää mielessä ja suunnitelmissa myös pysähtymiset ja hiljaisuus. Kun saavut paikalle, eläimet poistuvat. Kun jäät paikoilleen, jossain vaiheessa niitä saapuu takaisin. Hiljaa odottaminen kannattaa.

Tämä laulujoutsen on Uudenkaupungin Pamprinniemen luonnonsojelualueelta viime keväältä. Pysäköintipaikkoja on tuolla vähän, kuljettavaa reittiä sekä meren rantaa kallioineen ja lehtometsineen todella runsaasti. 

 Kevät on täällä ihan kohta. Mihin ajattelit suunnistaa?

Eivät päivät ja hetket ole kuin veljekset - tai ilvekset

Raadollista on ihmisen elämä kaikesta nykyajasta huolimatta. Olen taiteillut kipukynnykseni kanssa, sillä oikea lonkkani yrittää selvästikin vanhentua. Ensin se vaivasi vain yöllä ja olo helpotti, kun käänsi kylkeä. Eikä vaivannut joka yö, välillä oli viikkoja ihan rauhallista. Lääkäri kysyi, kuinka kauan lonkka on kipuillut - en minä tiennyt. Jonkinlainen kipu tuntuu vain kuuluvan elämään ja sen kanssa elää, jos se ei hallitse liikaa. Nyt kuitenkin tuo raja on ylitetty. Siksi suostuin vihdoin moninaisten kehotusten jälkeen varaamaan ajan lääkärille.

Jossain vaiheessa lonkka alkoi valvottamaan yöllä, kääntyilykään ei enää ratkaisuut ongelmaa kokonaan. Onneksi väliin tuli hyviä öitä eikä valvominen käynyt vielä ylivoimaiseksi. Sittemmin lonkka mokoma on alkanut valvottamaan joka yö eikä lauhdu sen paremmin asennon vaihtamisella kuin särkylääkkeilläkään. Lisäksi se on alkanut pitää omaa kipukonserttiaan myös päivisin. Ei koko päivää, mutta kehon huoltamiseen kuluu päivittäin jo ihan merkittävästi aikaa, jotta homma pelittäisi.

Nyt on ollut muutama tunti ilman isompia kipuja ja olo on ihan toinen. Enää ei pinnaa kiristä, pystyn keskittymään ja elämässä pilkahtelee taas valoa. Niin pienestä se on kiinni: kipu tai ei kipua.

Nämä hyvät hetket kannattaa hyödyntää ja tankata itseensä positiivisia asioita ja ajatuksia. Onneksi jokin päivä sitten sain kuvattua pihan ravintolavieraita. Meidän ulkoravintolassamme käy oikea kuhina eikä sitä suljeta, tuli sitten millaiset koronarajoitteet tahansa 😉.

No, täytyy myöntää, että punatulkut hyödynsivät piharavintolamme sijaan naapurin puiden silmuja. Mutta lähellä kävivät ja ilahduttivat senkin edestä.

Linnut olivat melkein aina osin jonkin lumikökön takana, mutta välillä ne osuivat hyvin kuvauslinjalle. Talitiaisia riitti. Ne ovat tehokkaita ja nopeita siementen ja pähkinöiden nappaajia, lentävät sen jälkeen oitis puuhun niitä hakkaamaan.

Sinitiaiset ovat hieman harkitsevampia ja saattavat tovin ajan mietiskellä, minkä suupalan valitsisivat. Nopeasti sitten päätöksen tehtyään pölähtävät nekin takaisin oksien suojaan.

Ja vielä naapurin punatulkku. Hyvää on, nokka musertaa juuri silmua 😊.

Näiden ihanuuksien lisäksi pihalla vierailee päivittäin tai ainakin melkein päivittäin oravia (ainakin 3 yksilöä), närhiä (3), mustarastaita (3), fasaaneja, pikkuvarpusia, viherpeippoja ja kuusitiaisia. Peippoja ei ole enää viime aikoina näkynyt. Ja tietenkin olin unohtaa vähemmän ihailemani varikset ja harakat.

Linnut pitävät jo melkoista konserttia verrattuna vuoden hiljaisimpaan aikaan. Ja kun valokin on lisääntynyt, niin mikäs tässä. Jos ei siis olisi tätä jatkuvaa lumen tuloa ja kilpa-auraamista katua auraavan lumiauran kanssa, joka säännöllisesti jättää melkoisen lumivallin portin ja autokatoksen eteen kiivettäväksi 😠. Siinä on sitten käsin kolattavaa.

Ja vielä kuvaa uusista vihreistä sukistani 🥰. Ensin tuollainen päätön kuva sukista olohousujen kanssa.

Ja sitten koko kuva työpäivän jälkeen. Teams-kokouksissa riittää, että on asiallinen yläosa, alaosaan voi pukea jotain ihanan lämmintä ja mukavaa, niin kuin tälläkin kertaa. Muuten ei tule käytettyä tällaista vaateyhdistelmää 😂.

Mahtavaa tammikuun loppua! Vähemmän uutta lunta ja kipuja itse kullekin! Valoisia päiviä ja ajatuksia.

Villasukkia ja mielenrauhaa

Villasukkien, erityisesti useammasta langasta neulottujen sukkien päättely ei ole lempipuuhaani. Mutta sekin on hoidettava, sillä sukat ovat aika hankalia, jos kaikki langanpäät jättää roikkumaan 😉. Niinpä tänään olen käyttänyt aikaa kuuden sukkaparin päättelyyn. Yhdet niistä ole kuvannut jo aikaisemmin ja huijannut kuvaan langanpäät näkymättömiin. Samalla istumalla Salpausselän kisoja tv:stä seuratessa tuli viimeisteltyä useampikin sukkapari.

Kahdet sukat ovat oikein kunnon pitkävartiset, mutta muuten ihan perusraitasukat. Nuo vihreät taidan pitää itse. Niissä on jalkapohjassa yksi virhe ja jo se hankaloittaa niiden luovuttamista eteenpäin. Virheet eivät sinänsä haittaa minua, jos ne eivät näy mihinkään. Omissa jaloissani kukaan ei huomaa jalkapohjan virheellistä silmukkaa.

Mutta toinen, vieläkin painavampi syy sukkien omimiseen (pitkien varsien lisäksi) on se, että tilasin jokin aika sitten itselleni merinovillaiset olohousut, jotka ovat hyvin lähelle samaa vihreää noiden sukkien kanssa. Ja housut ovat jaloissani nyt jatkuvasti, niin miellyttävät ne ovat.

Yllä olevat sukat olen alunperin neulonut vain tuonne sukkavarastoon mahdollista käyttäjää odottamaan. Osan sukista teen aina tuolla periaatteella. Toinen lähtökohta sukkien synnylle on välillä suoranainen tarve. Haluan antaa jollekulle sukat ja tämä joku on sitten mielessäni, kun valitsen lankaa ja mietin mallia. Kolmas peruste sukkien neulomiseen on tyttären 'tilaus'. Hän joskus haluaa omaan käyttöönsä ja joskus jonkun hänelle tärkeän ihmisen käyttöön sukat. Näissä tulee mukana sitten jonkinlainan tilausvaraus: väri/värit, varren pituus, jalan koko, neuloksen tyyli (palmikko, sileä, osin joustinneuletta tms.) jne.

Tyttärelle olen tehnyt aikaisemmin hänen toivomuksestaan lyhytvartisia tai oikeastaan melkein varrettomia sukkia. Nyt niitä valmistui lisää. Yhdet ovat oman väritoiveeni mukaiset ja menossa sukkavarastoon odottelemaan ja kahdet on tehty toivomusten mukaiseksi.

Valkopunakirjavat sukat olen tehnyt oman valintani mukaisella värityksellä. Pinkkikirjavat ja revontuliväriset sukat yhdessä sovitun mukaisesti. Pinkkikirjavia sukkia ryhdyin ensin neulomaan hieman erivärisistä ripelangoista. Kun sain ensimmäisen sukan valmiiksi, punnitsin varmuuden vuoksi valmiin sukan ja jäljellä olevat langat. Loput langat eivät riittäneet enää toisen kokonaisen sukan valmistamiseen, joten jätin sen leikin sitten kesken. Ja edessä oli tietenkin taas uuden sopivan sävyisen langan etsiminen.

Valmis sukka on todella matalavartinen. Päällä näissä kaikissa on valepalmikkoa.

Nyt puikoilla on miesten sukat, jotka päätyvät pojalleni. Hänen toisissa villasukissaan on jo pohjassa pieni reikä (huomasin tänään hänen luonaan käydessäni), joten nyt on hyvä aika saada kaappiin uudet ehjät sukat.

Tämä on jotenkin niin koukuttava (vai pitäisikö sanoa puikottava) harrastus. Aikaan saaminen on mukavaa. Pieni luovuus ja uusien juttujen suunnitteleminen vielä mukavampaa. Ja ehdottomasti parasta on määrätty meditatiivinen olotila, johon puikkojen heiluttelu ja langan hypistely auttavat pääsemään.

Millä keinoin sinä rauhoitat mieltäsi?

Menneen kevään kottarainen ja peippo

Talvikuvauksen takkuillessa selailen joutessani vanhoja kuvia. Niitä, joita olen ehtinyt aikaisemmin vain silmäilemään, mutta jotka ovat joutuneet odottamaan sitä oikeaa kohtaamista.

Taas täytyy todeta, että Suomi on todellakin täynnänsä mahtavia ja ainutlaatuisia vierailemisen arvoisia paikkoja. Jos haluaa nauttia luonnon näkymistä, valikoima on siltikin ihan mielettömän suuri. Paljon löytyy niitäkin paikkoja, joiden ääreen voi vain pysähtyä autolla ja kävellä muutamasta metristä muutamaan sataan metriin ja jo pääsee nauttimaan suomalaisen luonnon ihanuudesta!

Nämä kuvat löytyivät toukokuisen Paraisten reissun kuvasaldosta. Täytyy jossain vaiheessa oikein tarkistaa, mitä olen kuvista päätynyt julkaisemaan, mutta nämä näyttivät väliin jääneiltä.

Lähdin ajamaan Saariston rengasreittiä Paraisten kautta Nauvoon ja Korppooseen. Sekä Korppoo että Nauvo kuuluvat nykyään Paraisiin. Mutta siis rengastietä etelästä pohjoiseen. Tyydyin päiväreissuun ja käännyin Korppoosta takaisin. 2019 kiersin reitin kokonaan pohjoisesta etelään.

Minulle uusissa paikoissa käyminen ja niihin tutustuminen tekee todella hyvää. Reviirini ja matkustustapani ovat vuosi vuodelta monipuolistuneet. Käyn eri paikoissa katsomassa nähtävyyksiä, mutta spottailen kartalta ja netistä muitakin mielenkiintoisia paikkoja, joissa pyrin käymään vierailujeni aikana. Tämä teettää etukäteistyötä, mutta on todellakin sen arvoista!

Toukokuun reissulta jäi julkaisematta kottaraisen ja peipon kuvat Lenholmin luontopolulta. Kottaraisia oli liikkeellä paljon. Niillä oli selvästikin eväitä jälkeläisille. Eivät tulleet lähelle, mutta ääntelivät kummallisesti. Ovat ymmärtääkseni hyviä matkimaan muita?

Mahtavaa tammikuun jatkoa! Silmät auki ja mieli valppaana luonnon kanssa - nyt on jo ainakin lisääntynyttä linnun laulua 😊.

Yksin tekeminen ei enää toimi asiantuntijatyössä ja Repoveden käpytikka

Työelämässä ei juuri kukaan enää selviä enää yksin. Ei ainakaan asiantuntija. Useamman asiantuntijan hyvä ryhmä peittoaa mennen tullen yksinäisen solistin saavutukset. Erilaisen osaamisen erilaiset yhdistelmät tuottavat paljon enemmän, paljon innovatiivisemmin ja paljon helpommin.

Harmi vain, että me suomalaiset emme ole tottuneet nojaamaan yhteistyöhön. Hakemaan kaveria työpariksi ja turvautumaan oman osaamattomuuden edessä kaverin osaamiseen ja ammattitaitoon. Tämä ei ole helppoa meille pohjoisen itsenäisille jöröille.

Jospa sittenkin pystyisimme nielemään itsenäisyyden ylpeytemme ja tekemään jotain yhdessä. Se nimittäin toimii parhaimmillaan todella hyvin!

Työelämän parhaat juttuni olen tehnyt viime vuosina ja yhdessä jonkun kanssa. Minä, itsenäisyyden ja yksinmenestymisen perikuva olen löytänyt mahtavia aineksia uuteen tekemällä työtä yhdessä jonkun tai joidenkin kanssa.

Tarjan kanssa leanattiin upeasti Teamsin välityksellä, vaikka koko leanaus oli meille tuttua vain yhden pilottiprojektin verran. Yksin en olisi pystynyt puoleenkaan tuosta. Ja olen ihan varma, että yhdessä teimme enemmän ja paremmin kuin erikseen olisimme saaneet aikaan.

Tämä on itse asiassa ihan trendi. Yhdistää erilaista osaamista ja saada aikaan jotain huomattavan paljon parempaa kuin yksilötiimeillä.

Solistit ja yksin delegoivat ovat vanhanaikaisia ja suhteellisen tuottamattomia, vaikka he itse kuvittelevatkin ihan muuta. Yhteistyökyky erottaa ihmisen matelijoista - tai ainakin luulen niin.

Tähän loppuun pari kuvaa Repoveden käpytikasta viime toukokuulta. Kevät on täällä ihan kohta 😊.

Toukokuun jo unohtunut Repoveden reissu

Huomasin juuri, etten ole monesta yrityksestäni huolimatta saanut käytyä läpi keväisiä Repoveden reissun kuvia puhumattakaan siitä, että olisin julkaissut niitä blogissa. Toukokuun alussa lomaviikollani, jolloin ilman koronaa olisin ollut todennäköisesti luontoilemassa Virossa, päädyin sirpaleiseen luontoiluun kotimaassa. 

Repoveden kansallispuisto oli ruuhkainen, vaikka vierailin siellä keskellä arkiviikkoa. Tarkoitukseni oli yöpyä siellä, mutta maaston muurahaispitoisuus (tämä on noloa, mutta totta) ylitti kestokykyni ja päädyin iltamyöhällä palaamaan vielä kotiin. Reissusta jäi ensikäteen turhautunut ja pettynyt fiilis. Nyt myöhemmin kuvien kautta muistaa myös ne hyvät puolet.

Auton jätin Lapinsalmen pysäköintipaikalle. Kuuluisa riippusilta näkyy tuolla perällä.

Tässä ollaan uusitun riippusillan äärellä.

Näkymä riippusillalta.

En tiennyt, mihin olin menossa. Kuljeskelin vain polkuja pitkin ja kuvailin. Vastaan tuli ystävällinen naisihminen, jonka kanssa jäin juttelemaan. Jään niin helposti suustani kiinni näillä reissuilla. Hän kuitenkin ystävällisesti opasti poikkeamaan edessä näkyvälle kalliolle, joka kartan mukaan on nimeltään Katajavuori. Ja minähän lähdin 😊.

Ylös pääsi hienoja portaita pitkin, joita oli TODELLA paljon. Tässä alkua.

Korkeuserot olivat suuria.

Katajavuorelta oli upeat näkymät Repoveden luontoon.

Tässä Repoveden uusi riippusilta alta päin, jo matkalla takaisin autolle.

Minä ja muurahaiset emme sovi yhteen. En löytänyt ruuhkan keskeltä muurahaisvapaata teltan pystytyspaikkaa, joten läksin mieluummin takaisin kotiin. Mutta Repovesi on nyt korkattu 😊.

Kuuraa ja uuden vuoden tavoitteita

Kylmien matkapäivien jälkeen luvassa on puhdas etätyöviikko. Matkoihin käytetty aika rokottaa aina. Pieninä annoksina se tasaantuu nopeasti, isompien annosten rasituksen tasaamiseen kuluu päiviä.

Eilinen päivä kuluikin lepäillessä. Muutaman rutiiniluontoisen asian suoritin, muuten nautiskelin levosta ja ihan vain olemisesta.

Tämä päivä oli jo aktiivisempi. Lintujen ruokintapaikat piti tankata, samalla jäin hetkeksi jumiin pihalle kameran kanssa tiirailemaan. Illalla lähdin kropan kaipaamalle kävelylenkille ja sen jälkeen puikahdin vielä saunaan.

Puut ja pensaat olivat tänään vielä ihan kuurassa. Oksat oli koristeltu upealla jääkidetaiteella. Mikäs tässä on ympärilleen katsoessa 😊.

Alkaneen vuoden tavoitteisiin kuuluu mm. suorittamisen vähentäminen ja nautinnon lisääminen. Yritän myös opetella, mitä taisteluita ei kannata käydä ja miten nollata pää stressaavista ajatuksista mahdollisimman nopeasti ja rutiinilla. Saa sitten nähdä, mitä vuosi opettaa 🥰.

Talvista tammikuun jatkoa!