Eivät päivät ja hetket ole kuin veljekset - tai ilvekset

Raadollista on ihmisen elämä kaikesta nykyajasta huolimatta. Olen taiteillut kipukynnykseni kanssa, sillä oikea lonkkani yrittää selvästikin vanhentua. Ensin se vaivasi vain yöllä ja olo helpotti, kun käänsi kylkeä. Eikä vaivannut joka yö, välillä oli viikkoja ihan rauhallista. Lääkäri kysyi, kuinka kauan lonkka on kipuillut - en minä tiennyt. Jonkinlainen kipu tuntuu vain kuuluvan elämään ja sen kanssa elää, jos se ei hallitse liikaa. Nyt kuitenkin tuo raja on ylitetty. Siksi suostuin vihdoin moninaisten kehotusten jälkeen varaamaan ajan lääkärille.

Jossain vaiheessa lonkka alkoi valvottamaan yöllä, kääntyilykään ei enää ratkaisuut ongelmaa kokonaan. Onneksi väliin tuli hyviä öitä eikä valvominen käynyt vielä ylivoimaiseksi. Sittemmin lonkka mokoma on alkanut valvottamaan joka yö eikä lauhdu sen paremmin asennon vaihtamisella kuin särkylääkkeilläkään. Lisäksi se on alkanut pitää omaa kipukonserttiaan myös päivisin. Ei koko päivää, mutta kehon huoltamiseen kuluu päivittäin jo ihan merkittävästi aikaa, jotta homma pelittäisi.

Nyt on ollut muutama tunti ilman isompia kipuja ja olo on ihan toinen. Enää ei pinnaa kiristä, pystyn keskittymään ja elämässä pilkahtelee taas valoa. Niin pienestä se on kiinni: kipu tai ei kipua.

Nämä hyvät hetket kannattaa hyödyntää ja tankata itseensä positiivisia asioita ja ajatuksia. Onneksi jokin päivä sitten sain kuvattua pihan ravintolavieraita. Meidän ulkoravintolassamme käy oikea kuhina eikä sitä suljeta, tuli sitten millaiset koronarajoitteet tahansa 😉.

No, täytyy myöntää, että punatulkut hyödynsivät piharavintolamme sijaan naapurin puiden silmuja. Mutta lähellä kävivät ja ilahduttivat senkin edestä.

Linnut olivat melkein aina osin jonkin lumikökön takana, mutta välillä ne osuivat hyvin kuvauslinjalle. Talitiaisia riitti. Ne ovat tehokkaita ja nopeita siementen ja pähkinöiden nappaajia, lentävät sen jälkeen oitis puuhun niitä hakkaamaan.

Sinitiaiset ovat hieman harkitsevampia ja saattavat tovin ajan mietiskellä, minkä suupalan valitsisivat. Nopeasti sitten päätöksen tehtyään pölähtävät nekin takaisin oksien suojaan.

Ja vielä naapurin punatulkku. Hyvää on, nokka musertaa juuri silmua 😊.

Näiden ihanuuksien lisäksi pihalla vierailee päivittäin tai ainakin melkein päivittäin oravia (ainakin 3 yksilöä), närhiä (3), mustarastaita (3), fasaaneja, pikkuvarpusia, viherpeippoja ja kuusitiaisia. Peippoja ei ole enää viime aikoina näkynyt. Ja tietenkin olin unohtaa vähemmän ihailemani varikset ja harakat.

Linnut pitävät jo melkoista konserttia verrattuna vuoden hiljaisimpaan aikaan. Ja kun valokin on lisääntynyt, niin mikäs tässä. Jos ei siis olisi tätä jatkuvaa lumen tuloa ja kilpa-auraamista katua auraavan lumiauran kanssa, joka säännöllisesti jättää melkoisen lumivallin portin ja autokatoksen eteen kiivettäväksi 😠. Siinä on sitten käsin kolattavaa.

Ja vielä kuvaa uusista vihreistä sukistani 🥰. Ensin tuollainen päätön kuva sukista olohousujen kanssa.

Ja sitten koko kuva työpäivän jälkeen. Teams-kokouksissa riittää, että on asiallinen yläosa, alaosaan voi pukea jotain ihanan lämmintä ja mukavaa, niin kuin tälläkin kertaa. Muuten ei tule käytettyä tällaista vaateyhdistelmää 😂.

Mahtavaa tammikuun loppua! Vähemmän uutta lunta ja kipuja itse kullekin! Valoisia päiviä ja ajatuksia.