Sitä koronaa edelleen 😡

Pelkkää koronaahan tämä on yksittäisiä virkeitä hetkiä lukuun ottamatta ollut. Kuume laski jo viikonlopuksi ja lihassäryt katosivat sen myötä. Yskä on jatkunut - hieman helpompana. Väsymys on kaiken kattava. Keskittymiskyky on heikko kuin mikä. Päänsäryt jatkuvat samoin kuin huonovointisuus ja huono ruokahalu. Nyt ei tehdä älyllisiä urotekoja, nyt selvitään ja odotellaan taudin talttumista.

Koronan yhteydessä puhutaan aivosumusta. Minulla aivosumun tilalla on aivosementti. Läpitunkematon ja järkähtämätön ajattelun ja monen toiminnan este. Siihen sitten vielä mahdoton väsymys päälle. Monesti olen ajatellut ja sympatiseerannut mielessäni Irkkua, jonka päivittäinen arki on moninkertaisesti tätä omaa väliaikaisarkeani monimutkaisempaa. Hatun nosto Irkulle!

Tähän väliin kuva reilun parin vuoden takaa Kolilta. Ehkä enemmänkin tuomaan toivoa ja pilkettä tähän harmaaseen vuodenaikaan, josta en millään saa itseäni ottamaan valokuvia. Toki näillä väsymyksillä kuvia en ota mistään. Mutta niiden aika tulee taas.

Tänään oli toinen työpäiväni sairauslomani jälkeen. Jos etätöitä ei olisi, en olisi voinut ajatellakaan töihin siirtymistä vielä tässä vaiheessa. Onneksi on etätyö. Ja onneksi kalenteri ei ollut enää täpötäysi melkoisen karsimisen jälkeen.

Teams-kokouksista menee tosin melkoisesti vuorovaikutusta ohi, kun ei juurikaan arvaa puhua yskänpuuskan pelossa. Mutta toisaalta en jaksaisi enää kotonakaan taudin kanssa taiteilua ilman ammatillisia kontaktejani. Tuntuu, että toipumisenikin vauhdittuu, kun pääsen saamaan rytmiä päiviini ja jonkin asteisia ammatillisia haasteitakin. Toki täyteen ravikuntoon pääsemiseen tässä kuluu ehkä vielä jokunen tovi.

Pixie-koira on ollut tiiviisti tukenani koko sairauteni ajan. Se on nukkunut vieressäni päivisin eikä ole päästänyt minua silmistään. 

Rimpuilen siis edelleen koronan otteessa, vaikkakin jo työn syrjässä kiinni. Eniten ehkä odotan sitä, että saisin vihdoin nukuttua yön kokonaan ilman isoja heräilyjä. Yskimisen ryydittämät yöheräilyt ovat ohi, mutta nukkuminen sujuu silti edelleen vain lyhyissä pätkissä. 

Toivottavasti seuraavalla kerralla kirjoittaessani minulla on jo jotain sisältöäkin elämässäni 🤭😂. Ihanaa marraskuun jatkoa!

Ainekirjoitusta, Susanna 8E: Kaikki näyttää erilaiselta nyt ja silloin

Etsin vanhoja valokuvia, löysin kirjelaatikon (täynnä kirjeitä siis - ihan oikeasti!) ja siellä oli lisänä ainekirjoitusvihko luokalta 8E. Ihan kolmen minuutin etsinnästä oli vain kyse, sen parempaan en vielä näillä toipumisilla kykene.

Omalla tavallaan upeaa ja samaan aikaan kamalaa lukea tuon ajan koulukirjoituksia. Jaan teille tässä osan yhdestä ainekirjoituksestani. Ei niin, että se olisi kirjalliselta anniltaan jotain upeaa, vaan siksi, että se on ikkuna vuosikymmenten takaiseen teini-ikäisen minäni päähän. Voi kauheaa 🤭.

"Omakuvani 50 vuoden kuluttua

Eletään vuotta 2029. Tästä ainekirjoitustunnista on kulunut tasan 50 vuotta. Ikäni on 64 vuotta."

***

"Olen jo vanha ja ryppyinen, mutta aina vilkas mielikuvitukseni on, hiukan "väljähtäneenä" kylläkin, tallella."

***

"Ennen kuin lähden papan, mieheni, kanssa ulos päiväkävelylle, katson itseäni peilistä. Peilissä näen itseni, mutta millaisena. Kummankin silmäni alle on muodostunut pussi. Ne saavat minut näyttämään vanhalta ja väsyneeltä. Käteni ovat laihat, aivan liian laihat ja ryppyiset..

Hiukseni ovat vaalenneet taas hieman eilisestä. Pian ne ovat jo harmaat. Hymyillessäni poskeni rypistyvät entisestään. En ole koskaan ollut kaunis, mutta näin rumaksi en sentään uskonut koskaan tulevani."

😂😂😂

"Usein päivälevolle mennessäni ajattelen kuolemaa. Se on kuitenkin jokaisella vastassa, mutta koska, sitä ei kukaan tiedä. Kuolema on turvallinen ja luonnollinen käsite, jos sitä osaa ajatella oikealta kannalta.

Vanhuus on mukavaa aikaa, kun sen hyväksyy luonnollisena, jokaiselle tapahtuvana asiana."

😂😂😂😂😂

Opettaja oli antanut aineesta arvosanaksi 9+.

Ensimmäisenä mieleeni tuli, että Huh-huh! Ja heti seuravaksi, että huh-huh!

Toki en ole vielä tuota 64 vuotta, mutta eipä tuo vuosi 2029 niin kamalan kaukanakaan ole. Samaan aikaan kauhistelen (ja naureskelen) omaa tulevaisuuden kuvitelmiani sekä huomaan peilanneeni asioita minua edeltävien sukupolvien ikääntymiseen. Mummini olivat 60-vuotiaina ryppyisiä ja oikeasti tosimummojen näköisiä. He olivat eläneet raskaan elämän. Toinen mummeista oli leikkisän vireä (minun muistikuvani mukaan) ja toinen ei.

Silmääni pompahtaa myös kuvauksen ulkonäkökeskeisyys. Se kertoo ehkä enemmänkin omasta kokemusmaailmasta ja lapsuuden kodin arvomaailmasta kuin jostain yleisestä maailmankuvasta. Mutta rypyt dominoivat tässä kyllä todella paljon 😳. Sitä paitsi tässä tulee kiire saattaa käsivartensa laihaan kuntoon. Minun käsivarteni olivat lapsena ja nuorena langat, joita naurettiin ja pilkattiinkin. Ehkä muunlaiset käsivarret olisivat olleet jotain harhakuvitelmaa tuossa iässä?

Sitten mieleeni tulee se, että milläköhän tavalla työelämän uusi sukupolvi ajattelee meistä ikähaitarin toisessa päässä töitä tekevistä kollegoista? Onko kuva yhtä etäinen ja muinainen vai onko yhteistyöllä toivoa?

Mitenköhän pääsisimme käymään vuoropuhelua, jottemme olisi ainakaan ihan näin kaukana toisistamme?

Toivottavasti sinulla on yhtä hauskaa kirjoitukseni pätkiä lukiessa kuin minullakin. Kaikki näyttää erilaiselta nyt ja silloin.

Koronan ensimmäiset päivät

Ruumiinlämmön vaihtelut ovat olleet toistaiseksi asteikolla 35,7-38,6. Lämpö sahaa särkylääkkeiden ottamisen mukaan. Kroppa on todella kipeä kuumeen noustessa, joten lääkkeet ovat tarpeen. Välillä peliin ilmestyy vain kova päänsärky, silloinkin lääkkeet ovat ainoa ratkaisu tilanteeseen. Lämpö sahaa ja todellista tilannetta on vaikea hahmottaa.

Maanantaiaamuna lämpöä oli kuitenkin 38,6, mikä on minun kohdallani tähtitieteellinen lukema. Edellisen kerran olen leijunut samoissa luvuissa yli 20 vuotta sitten influenssan kourissa. Tavallisesti jo 37 astetta sumentaa mieleni ja jaksamiseni täysin ja särkylääkkeen tuoman helpotuksen myötä päädyn nukkumaan syvästi ja pitkään.

Särkylääkepommituksen jälkeen kropan lämpötila oli illalla enää 35,7 astetta.

Kipu vaeltaa paikasta toiseen ja kihelmöi välillä koko kropassa. Ihoa särkee, samoin lihaksia. Nivelet valittavat jo ilman sairauksiakin. Kurkku on viiltävän kipeä ja hohkaa korviin asti. Kadotakseen sitten jonnekin. Ihon särkykin helpottaa, kun kuume laskee. Hengitysteissä tuntuu raskaalta. Välillä yskittää kovastikin. Ja sitten tilanne taas helpottuu.

Parhaina hetkinä onnistun nukkumaan. Huonoina hetkinä olen uupunut ja väsynyt, mutta kivut pitävät hereillä.

Ajatus katkeilee, kaista on tiukassa. Ruoka ei maistu, korkeintaan jokin erityinen maku saattaa iskeä hermoon. Lääkkeiden nielemisen jälkeen kuvottaa, nieleminen on vaikeaa.

Tässä yleiskuvaa koronan kahden ensimmäisen päivän tilanteesta. Nukkuminen olisi ihanaa, mutta se onnistuu vain, kun onnistun syömään jotain ja saan kivut kuriin.

Silti tämä on hieman helpompaa, kuin reilut 20 vuotta sitten sairastetut influenssat. Minulle tämä on rankkaa, mutta koronaksi suhteutettuna tämä on varmasti lievä versio. Yritän olla jossain vaiheessa kiitollinen siitä 👍.

Pärjäämistä alkaneeseen marraskuuhun!

Korona

Nyt kun työelämä pursuaa lähitilaisuuksia kaikkien menetettyjen vuosienkin edestä, minäkin päädyin Helsinki-viikon lopuksi testaamaan itseni kotitestillä. Kahdesta testistä molemmat olivat positiivisia.

Olen ollut niin varovainen jo ennen kuin Suomessa alettiin isommin varomaan koronavirusta. Erityisen varovainen olen tietenkin ollut ikääntyneiden vanhempieni vuoksi. Työelämässä putoaa kuitenkin tällä hetkellä monesta kelkasta, jos ei lähde lähitilaisuuksiin. Ja niissä on riskinsä.

Tällä hetkellä minulla on hieman lämpöä, päänsärkyä, hengitystieoireita ja melkoista väsymystä. Ensi viikkokin on ladattu lähitilaisuuksilla. Saapas nähdä, miten tämä yhtälö oikein pelittää. Todennäköisesti pystyisin hyvin hoitamaan oman osuuteni etänä, jos tauti pysyy tällaisena, mutta se saattaa hyvinkin olla jokin periaatekysymys, saako hommia hoitaa etänä vai ei. Saapas huomenna näkee, mitä kenkä tekee 👍.

Heräsin oireisiin tänään sienimetsässä, kun hengitysteissä tuntui kovin raskaalta ja aralta. Ennen testien tekemistä kotona ehdin levittää sienisaaliini hengittämään ruokailuhuoneen pöydälle. Punnitsin kotiin tuodun saaliin: reilut viisi kiloa. Punnitsin, että yksi litra painaa vajaat 300 grammaa. Eli tässä on noin 15 litraa suppilovahveroita.

Ystävälle kävin viemässä jo matkalla reilun litran. Sen lisääminen tähän ei juurikaan kuvaa muuksi muuttaisi.

Jaksamista ja varovaisuutta liikenteeseen! 🥰

Bloggerin vihollinen ja kepeiden asioiden jäljillä 🤭

Blogger on ainakin minun kohdallani pistänyt aivan uuden vaihteen silmään etsiessään roskapostia. Nyt vuorossa olen minä ja vuosi 2014 😳.

Lista jatkui todella pitkään, niin kuin tuossa näkyy. Peräti 23 roskapostiviestiä. Minulta itseltäni omassa blogissani! Kyllä tässä on minun mielestäni melkoista liioittelun makua ja täydellistä logiikan puutetta.

Asiasta ihan toiseen. Löysin tyttären suosituksella mahtavan vinkin kodin pölyjen ja sotkujen poistamiseen. Jaan sen tässä teillekin, jotta pääsette kanssani samalle huolettoman keveyden tasolle 👍.

Korvaan ehkä jatkossa tuossa uudessa viikkosiivousprosessikuvauksessani oluen viinilasillisena. Se olkoon se pieni tuunaus, jota haluan tuolle tehdä. Muuten prosessikuvaus on aivan täydellinen 🤸‍♀️.

Ja jotta tällä kertaa ei mentäisi mihinkään vakavaan ja oikeaan aiheeseen, jaan teille Teron kokeen. Tero näyttää oleva ysiluokalla. Hän ei ole mikään haihattelija, vaan on hyvin tiedostanut jo nuorella iällä, mikä hänelle elämässä on oikeasti tärkeää.

Ja kerta kiellon päälle. Tässä esimerkki ihmeellisen käsittämättömästä 'tarjouksesta'. Näiden kanssa kannattaa olla selvästikin aina todella tarkkana.

Hyvää yötä, siirryn iltarentoutumisen pariin.

Tänään aamulla oli neljä pakkasastetta, jatkossa on luvassa taas leppeämpiä kelejä eikä ajamiseen kesärenkailla tarvitse keskittyä niin täysillä. Onneksi tämän viikon jälkeen reissutkin vähenevät taas huomattavasti. se on ympäristö- ja Susanna-ystävällistä. Upeaa syysviikon jatkoa! 🥰

Äiti, isä, sanomalehdet, Pixie ja sieniä 😳

Tulossa on mahdottoman kiireinen ja kirjava työviikko. Työn lisäksi sinne ei muuta mahdukaan kuin palautumista. Minusta on mahtavaa päästä uusien työhaasteiden pariin. Toivon vain tulevani myös kuulluksi kiireisen aikataulun ja tulospaineiden ristitulessa. Haaste on upea, mutta jos aikataulupaine on sellainen, että työn joutuu tekemään keskinkertaisesti, oma fiilis jää rankasti miinuksen puolelle. Huomenna toivottavasti selviää, mitä minua ylemmät miettivät urakastani ja tavoitteistani.

Elämä olisi paljon mukavampaa ja miellyttävämpää, jos en olisi niin kovin työorientoitunut. Tai jos ainakin pääsisi keskittymään edes johonkin omaan osaamisen vahvuusalueeseensa. Mutta näillä nyt mennään. Ja nukutaan epävarmuudessa juuri tilanteen mukaisesti 👍. Tai siis minä nukun.

Viime maanantaina kävin äidin luona palvelutalossa. Äiti oli ollut koko päivän superaktiivinen ja kun minä saavuin hänen luokseen, päästiinkin nopeasti rennompaan olotilaan. Äiti rentoutui vihdoin ja nukahti samoin tein.

Heräsi välillä sen verran, että halusi jalkoihinsa hänelle tuomani kisu- tai pupuliukuestesukat. Laitoimme ne jalkoihin ja lepo sai jatkua.

Isällä on korona, eikä häntä päässyt tällä kertaa tapaamaan.

Äidin ja isän kotona oli taas täysi sanomalehtivillitys. Laitoin jo pari kuukautta sitten edunvalvojalle sanomalehden laskun mukana viestin, että lehden voisi perua. Mutta hän ei ollut perunut lehteä. Onneksi sain katkaistua tilauksen puhelimitse. Jäin taas miettimään, miksi moinen edunvalvoja on edes toimessaan. Hän tietää, ettei edunvalvottavan kotona ole ketään lukemassa lehteä, mutta hän antaa tilauksen jatkua. Ja minä pääsen käymään kerta kerran jälkeen lehdet tarkasti läpi, jotta mahdollisesti sekaan joutuneet laskut löytyisivät ajoissa. 😡

Pixie-koiran kanssa otettiin tällä kertaa videokuvaa. Ei mitään muuta ihmeellistä kuin Pixie 💖

Ja tässä Pixie syksyisen lehmuksen alla. Ihan sävy sävyyn menevät 👍.

Suppilovahveroita alkaa vihdoin löytyä. Toki suhteessa edellisiin syksyihin aika niukasti. Mutta kun on tarkkana kuin porkkana ja jaksaa kävellä kilometrejä toisensa jälkeen, niin niitä todellakin löytää joistakin tutuista metsistä. Ehkä hieman eri paikoista kuin aikaisemmin, mutta löytyy kuitenkin 💖.

Ja siellä täällä näkyy aina muutama kantarellikin 💖.

Ehkä tämä ylihektinen työelämäkin näillä eväillä tästä sujuu. Lokakuu on vielä aivan mahtavaa aikaa 💖.

Uudenkaupungin syksyä hohtava ranta 🥰

Uudenkaupungin leirintäalue sijaitsi myös ihan kaupungin keskustan tuntumassa. Onneksi leirintäalueen ranta oli kaunis, samoin sitä ympäröivä kaupunkialue. Leirintäalueella oli myös pienimuotoinen kahvila-ravintola, jossa söimmekin illalla yllättävänkin maistuvat ruoat! Santtioranta Camping oli paikan nimi ja sieltä olisi voinut vuokrata myös maastopyöriä, sähköpyöriä, sup-lautoja ja vaikka mitä muuta. Keli oli syyskuun lopussa jo hieman viileä vesielämälle meidän mielestämme.

Tähän hetkeen kaivan esille kauniin syysrannan kuvia. Syksyn värikkäät maisemat kutsuvat minua aina aivan mahdottoman paljon. Syksy on ikään kuin riemukas ja värikäs paraati sesongin lopuksi. Sen jälkeen vetäydytään vetämään henkeä, lepäämään ja hakemaan uusia uudistumisen voimavaroja 💖.

Uimarannan pukukopit olivat kauniita 😍.

Eikä itse rannassakaan ollut mitään huomautettavaa. Kaunis kuin mikäkin.

Venerannalla riitti myös syksyn syviä värisävyjä 💖.

Lempeää syksyn jatkoa 💖.