keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kynttilän lumoa...

Aamulla kuumemittari näytti lohdullisempia lukemia ja olokin oli kohtuullinen - ei ollenkaan jyrän alle jäänyt. Jonkin aikaa yritin kuvata ulkona pieniä lintuja, mutta hämäryys oli kanssani eri mieltä. eivätkä ne linnutkaan minun seurastani kovasti innostuneet. Kumma juttu...

Kaivoin sitten esille pari kynttilää ja kuvailin niitä. Tulessa ja liekissä on jotain niin kiehtovaa, että voisin tuijotella ja kuvailla niitä vaikka kuinka kauan. Ei hätää, en leiki mitään tulitikkuleikkejä enkä sytyttele mitään luvatonta. Kynttilät sopivat vain mainiosti tähän vuodenaikaan.

Lämpöni on kuitenkin hiljalleen kivunnut eilistäkin korkeampiin lukemiin, joten käsittelin vain yhden valokuvan. Luulen, että loppuilta sujuu lepäillessä. Poskia kuumottaa, kurkku kärvistelee ja olo on melkoisen nuutunut. Ihanaa silti, ettei tarvinnut viettää koko päivää pedissä :-)


16 kommenttia:

  1. Kaunis kuva... nyt lepäät, että saat itsesi kuntoon.

    VastaaPoista
  2. Samanlaisia oireita on kuvailtu täälläkin. Siinä tilassa on hyvä nauttia lämmöstä, kuvailuissakin...

    VastaaPoista
  3. Kaunis kynttilän liekki. Paranemisia :)

    VastaaPoista
  4. Kynttilän elävä liekki on aina kaunis. Parane pian!

    VastaaPoista
  5. Paranemisia! Älä hypi liian pian kuvausreissuilla, ettei tule jälkitauteja. Menin sitten juomaan eilen pilallista vettä töissä. On ollut parempikin olo joskus. Onneksi vessa on seinän takana. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) En ole kuvannut tänään yhtään kuvaa. Luulen, että se takaa paranemisen ;-)

      Paranemista itsellesikin!

      Poista
  6. Toivotaan että olosi pian normalisoituu!
    Sairaana olisi aikaa puuhailla vaikka mitä, mutta kun se pahus vie ne voimat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Sairaana olossa parasta on lepäily, puuhailu tapahtuu vain unissa ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!