keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Melkein viikon vanhoja kuvia - laulujoutsenista

Tänään töiden jälkeen olisin voinut lähteä valokuvaamaan, mutta lähdinkin ostamaan linnuille ruokaa ja uutta ruokintakoppia. Päivä oli kolea, tai suoraan sanottuna oikein kylmä. Kaivoin itsekin jo lämpimämmän takin päälleni. Jos minä tarvitsen talvitakkia, niin linnut tarvitsevat ruokintaa. Yksikään hyönteinen ei lentele enää pakkasella.

Lauantaina lähden sääksisäätiön työvaliokunnan kokoukseen Kangasalle Pohtiolammelle. Täytyy ottaa kamera mukaan meno- ja paluumatkoja varten. Ja katsoa joitakin mahdollisia kuvausmaisemia :-)

Viime perjantaina kävin töiden jälkeen ulkoiluttamassa kameraa. Laulujoutsenet eivät olleet pellolla, vaan järvessä. Aurinko valaisi vaihtelevasti, reiät pilvissä olivat ilmeisen pieniä ;-)



16 kommenttia:

  1. Ajattelin ihan samalla lailla linnuista eilen, kun oli eka pakkanen (ja ihan kuus astetta kerrasta) ja laittelin syötävää niille. Kyllä ne osas jo :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania kuvia sinulla täällä taas on blogi pullollaan! Ja totta on, että nyt on kylmä! Ilman kosteus ja tottumattomuus sai minut kaivamaan jo toppaliivinkin takin päälle... Viikonloppuna täytyy viritellä lintulauta paikoilleen täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Reija!

      Kylmyys ei ole hellittänyt ja minä vaihdoin syystakin talvitakkiin. Linnut näyttävät asioivan ruokintapaikalla ruuhkaksi asti. Tinttejä ja pikkuvarpusia enimmäkseen.

      Poista
  3. Hienoja joutsenkuvia. Minäkin aloitin linnunruoan roudauksen - aloitan ruokinnan nyt viikonloppuna.
    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu!

      Meillä melkein jonotellaan ruokapaikalle, sillä ihan kaikki 'tarjottimet' eivät ole vielä käytössä. Täytyy jatkaa virittelyä viikonloppuna :-)

      Poista
  4. Joutsenet ja sininen järvi, on niin kaunis yhdistelmä.

    Hei, otapa uimapuku mukaan lauantaina. Meillä on siinä melko lähellä talviuintikauden avajaiset :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio ehdotus! :-)

      Minä en olekaan vielä kastautunut ja heittänyt kylmänarkana talviturkkiani pois, joten eipä tässä olisi ollenkaan iso kynnys aloittaa talviuintikautta ;-)

      Poista
  5. Komeat joutsenkuvat!

    Ny on tosiaan aika antaa tipeille ruokaa, meilläkin oli aamulla -4.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!

      Eivät ole linnut ylenkatsoneet ruokatarjontaa ;-)

      Poista
  6. Viikon vanhoja ovat minunkin kuvat olleet tai ainakin lähes. Sain kuvan kännykällä kotoa, että uudella ruokintapaikalla on orava! Niin onnellinen!! Se tuli, vaikka puut onkin hakattu pois!! Ruokintapaikalla on suorastaan ruuhkaa siis!! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa!

      Minäkin pääsen sunnuntaina sitten tiiraamaan paremmin, mitä kaikkea liikuskelee ruokintapaikan lähellä, huominen menee reissussa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!