perjantai 9. elokuuta 2019

Läheltä piti -oravalle kuuluu hyvää niin kuin poikasellekin

Viikon mökkireissun jälkeen oli upeaa taas kohdata pihassa tuo johonkin kämmitilanteeseen joutunut läheltä piti -orava. Se vaikutti ( ja vaikuttaa edelleenkin ) erittäin elinvoimaiselta, vaikka sen kroppa onkin selvästi kokenut kovia.

Tässä kuvassa näkyy, että karvat (ainakin) puuttuvat sen suun seudulta tältä puolelta kokonaan, mutta missään ei näy merkkejä väsymyksestä, voimattomuudesta, tulehduksista tms. Jätin jo matkan ajaksi tätä oravaa varten pieniä pähkinä- ja kuorettomien auringonkukansiementen 'kätköjä'. Toivoin, että se helpottaisi emo-oravan omaa ravinnon saantia ja siten myös tervehtymistä. Ja hyvältähän tämä näyttää :-)


Olen mökkireissun jälkeenkin jättänyt noita muutamien pähkinöiden puolikkaiden pikkukasoja aina samoihin paikkoihin, joista emo-orava on voinut käydä niitä tankkaamassa. Pihassa on käynyt myös toinen, aika nuorelta näyttävä orava, joka lienee tämän ensimmäisestä poikueesta. Se on löytänyt myös pähkinät.


Etenkin tällä juniorilla on aivan mahdoton vimma jemmata ruokaa sitä mukaa kuin sitä ilmestyy ;-) Sitä touhua on aina yhtä viihdyttävää seurata.

Ensin tungetaan suuhun ja poskiin niin monta pähkinää ja puolikasta kuin sinne mitenkään vain voi mahtua ;-) Sitten kiiruhdetaan kaivamaan johonkin kuoppa, ruoka tungetaan kuoppaan ja sitten taputellaan maa takaisin kuopan ja ruuan päälle. Sitten taas pähkinöiden luokse, naama täyteen ruokaa jne.




Vaikka kuvista voisi luulla, että oravat osallistuvat meillä myös puutarhan hoitamiseen, kyse ei kuitenkaan ole siitä ;-) Sen sijaan pation viherruukku kelpaa moneen, moneen otteeseen pähkinöiden piilotus- ja jemmauspaikaksi. Vähänpä nuo osaavat aavistaa, että syksyn tullen ruukkujen tuijat istutetaan pihan reunoille pois ruukuista ja pähkinäjemma katoaa sen sileän tien. Onneksi pähkinätarjoilu jatkuu kuitenkin myös tuijien istuttamisen jälkeen :-)








Välillä ahmatti ajautui sembramäntyyn odottelemaan kahden ekstrapähkinän kanssa hyvää jemmaushetkeä ;-)


Ihania elokuun päiviä! Meillä satoi eilen kunnolla, tänään on ollut lämmintä ja sateetonta. Miten teillä?

19 kommenttia:

  1. On ne suloisia! :) Vähäisiksi on sateet jääneet täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin tänään juoksevan veden äärellä, mutta se hädin tuskin liikkui. Vesi on järvessä minun silmissäni ennätysmatalalla. Paljon saa vettä tulla, että luonto tasaantuisi.

      Poista
  2. Semmosia jemmareita ne :) ja sitten meillä koirat syö niiden pähkinäjemmat, jos on tullu laitettua aidan sisäpuolelle. Harakat tekee sitä samaa, närhet vie kauemmas.
    Ja tosiaan yhessä linnunpöntössä on siemeniä kulkuaukkoon asti, en tiedä onko ees syömäkelpoisia enää, mutta orava ne sinne varmaan on piilottanu hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusiokäyttöä tyhjille linnunpöntöille ;-) Eikä niihin kukaan pesimään tulekaan tuollaisella täyttöasteella.

      Poista
    2. Ei tosiaan tuu :)
      Mutta tulin sanomaan että hyvää nimipäivää ♥

      Poista
  3. Plääh,sateesta ei ole tietoakaan. En edes muista milloin viimeksi satoi. Upeat orava kuvat. Niiden touhuja on kiva seurailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Tänään meillä on ollut taas todella lämmintä, hellerajoja koputeltu. Huomiseksi ainakin toistaiseksi luvataan sadetta. Kelpaisi minulle ja täkäläiselle luonnolle :-)

      Poista
  4. Hauska postaus jemmareista. Aamuni piristys.

    VastaaPoista
  5. Löysin eilen kotiin tullessani vihreän raa´ann kävyn autotallin oven nurkasta, hyvä piilo jonkun mielestä:) Näitä alkaa taas löytyä terassilta, kukkaruukkujen nurkista, ikkunalaudoilta.... hassuja jemmareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla sitten todella herkullinen käpy, kun kannatti raakana jemmata :-)

      Meidän sembramännyn kävyt häviävät aina aika nopeati kypsyttyään. Ne ovat selvästi kuumaa kamaa :-)

      Poista
  6. Jo on mainioita kuvia kurreista. Melkoisia jemmaajia.
    Hyvää pyhäpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhuavat jotenkin niin voimakkaasti vaistot ja vietit edellä ;-)
      Oikein hyvää pyhäpäivää sinullekin!

      Poista
  7. Hienot kuvat oravasta, meidän pihalla on ollut monia vuosia useita oravia, mutta nyt on joko jääneet auton alle tai menneet muihin maisemiin, oravalla on iso reviiri, metsässäkin olen joskus nähnyt oravan.Nyt on siili tullut monien vuosien jälkeen tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siili on upea pihavieras!
      Ja ihan liian harvinainen :-(

      Meillä ei olekaan siilejä näkynyt pariin vuoteen.

      Poista
  8. Onpa mukava lukea, että äippäorava voi hyvin :) Kova touhu on heillä päällä :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!