sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Erilaisuuden hyväksyminen ja sinitiainen :-)

Pitäisi oikein käydä läpi kaikki vanhat blogitekstit, jotta voisi selvittää, kuinka monennen kerran toistan itseäni ;-) Tällä kertaa päässäni pyörivä vakioaihe liittyy erilaisuuden hyväksymiseen. En aio viitata politiikkaan, uskontoon, ihonväriin tai muuhun niin vahvaan, isoon ja perustavanlaatuiseen asiaan. Nyt yritän keskittyä ihan sellaisiin tavallisiin erilaisuuksiin, mitä meillä keskenämme on.

Joidenkin erilaisuuksien kohdalla voi väittää, että toinen ääripää on oikein ja toinen väärin. Mutta se ei ole se tyypillisin tapaus. Jätetään siis laskuista ja ajatuksista tässä vaiheessa pois kaikki selvästi rikolliset tai syvästi epäeettiset aiheet. Keskitytään vain ns. vaarattomiin erilaisuuksiin. Ja vaaraton tarkoittaa tässä nyt sellaista jotenkin todistettavaa vaarallisuuden puutetta. Esimerkiksi särkylääkkeiden ohjeiden mukainen käyttäminen voi olla jonkun mielestä silti vaarallista, mutta ei todistettavasti.

Tämä aiheen popahtaminen pintaan liittyy tähän Helsingin Sanomien uutiseen: Väitös: Opettajat osallistuvat kiusaamiseen kouluissa, vaikkeivät ilkeyttään – tutkija todisti, kuinka kiusattu jäi ilman kunnon apua. Ina Juva totesi väitöskirjassaan, että ”Opettajat eivät tee sitä ilkeyttään, mutta ei-normaaliksi koettu ei saa koulussa samaa hoivaa ja huolenpitoa kuin muut.

”Normaaliin liittyy odotuksia esimerkiksi valkoisuudesta ja keskiluokkaisuudesta. Opettajien haastatteluissa korostettiin kantasuomalaisuutta, niissä kuului mielikuva yhtenäisestä alkuperästä.”

... "Toinen normaaliuden mitta liittyy sosiaalisiin taitoihin. Normaali oppilas sopeutuu koulun sääntöihin ja on joustava. Normaali oppilas on hyvin itsenäinen ja selviytyy tehtävistään autonomisesti. Hän ei tarvitse paljoa apua.


Kun nyt unohdetaan nuo isot aiheet, voidaan tässä keskittyä sosiaalisiin taitoihin. Mitäpä, jos oppilaalla ei olekaan noita tarvittavia sosiaalisia taitoja? Mitä, jos kotona ei ole ollut sopivaa oppimisympäristöä tällaisten taitojen oppimiseen? Entä jos koulussakaan ei ole autettu näiden taitojen kehittämisen kanssa? Tai mitäpä, jos oppilas onkin kovasti introvertti, ahdistunut tai vaikkapa asuu perheessä, jossa ei ole mahdollista selviytyä kotiläksyjen kanssa?

Jos ja kun oppilas luokitellaan tässä vaiheessa ei-normaaliksi ja häneen suhtaudutaan niin kuin tutkimuksen koulussa suhtauduttiin. "Kiusattu poika siirrettiin toiselle luokalle, sitten toiseen kouluun. Tutkija kiinnitti huomiota siihen, millaista kieltä opettajat hänestä tämän jälkeen käyttivät.
Hänestä puhuttiin ikään kuin oppilas itse olisi tehnyt tällaisen päätöksen vaihtaa luokkaa tai koulua. Hänen kokemastaan kiusaamisesta ei enää mainittu.

Oppilaalla ei ole tällöin mitään mahdollisuutta päästä työelämään samalta viivalta kuin 'normaalien' oppilaiden.

Työelämässä jatkuu tuo sama oletus siitä, että hyvä ja hyvin käyttäytyvä työntekijä on sosiaalisesti taitava ja toimii sen mukaisesti. Mistä ne sosiaaliset taidot olisivat tähän mennessä putkahtaneet?

Työturvallisuuskeskuksen sivulla määritellään hyvää työkäyttäytymistä erotukseksi huonosta työkäyttäytymisestä. 

"Hyvään työkäyttäytymiseen kuuluvat mm.:

Reiluus. Reilu työkaveri suhtautuu työhönsä, työmääräyksiin ja ongelmatilanteisiin niin positiivisesti kuin mahdollista, eikä tuo työyhteisöön negatiivisuutta jatkuvalla valittamisella. Reilu työntekijä osaa katsoa aika ajoin peiliin, eikä etsi jatkuvasti virheitä muista. Hän arvioi toimintaansa ja ottaa opikseen. Muutoksiin hän suhtautuu pääasiallisesti mahdollisuuksina.


Huomaavaisuus. Huomaavainen työntekijä osaa hyvät tavat. Hän tervehtii ja voi vaihtaa muutaman sanan työkavereiden kanssa kesken kiireenkin. Hän osaa pyytää apua ja auttaa itse tarvittaessa toisia.

Hyvä, avoin ja rehellinen vuorovaikutus esimiehen ja muun työyhteisön kanssa.

Uskallus ottaa avoimesti ja rakentavasti vaikeat ja hankalat asiat esille niiden kanssa, joita asia koskee.

Erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen. Työyhteisössä ymmärretään, että kaikki toimivat eri tavalla ja että samaan lopputulokseen voi päästä useammalla eri tavalla. Erilaisuuden käsittelemiseen kuuluu tiedollisen ymmärtämisen lisäksi myös hyväksyminen asenteissa. kunnioitamme ja kohtelemme tasapuolisesti erilaisia toimijoita.

Oleminen luottamuksen arvioinen pitämällä kiinni lupauksista."

Hyvää tässä on tuo kohta: Erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen. Huonoa on se, ettei se näy mitenkään noissa muissa vaatimuksissa. Mitä, jos elämä on rankkaa, eikä positiivisuutta vain löydy edes sen jälkeen, kun olet joutunut keskusteluun tästä esimiehesi kanssa? Mitä, jos olo on kulunut ja muutokset vain pelottavat?

Mitä, jos on vain niin introvertti, ettei ihan joka kerta irtoa muutamaa sanaa työkavereiden kanssa? Ja entä ne, jotka eivät vain millään osaa pyytää apua? Ja niin edelleen.

Saako erilaisen ihmisen luokitella huonoksi työkäyttäytyjäksi? Usein saa. Ja riippuen valtasuhteista muut (jotka hekään eivät ole sosiaalisesti täydellisiä) voivat näpäyttää takaisin, aivan kuin erilainen tyyppi pottuilisi ihan tarkoituksella, sen sijaan , että ymmärrettäisiin, että hän vain on se paras oma itsensä.

Minä itse kuulun noihin sosiaalisesti epätäydellisiin ihmisiin. Usein onnistun, mutta aina silloin tällöin mokailen. Olen opetellut ja opettelen edelleen parempaa sosiaalista toimimista. Mutta se ei silti tee minusta samanlaista kuin muista eikä tarvitsekaan, sillä minä saan olla minä.

Sosiaalisten taitojen ohella tikun nokkaan saattaa nousta hyvin yksinkertaisia mielipide-eroja, joilla ei pitäisi olla mitään paremmuusjärjestystä. Yksi on sinkku, toinen on ison perheen äiti. Yksi on perin juurin city-kaupunkilainen ja toinen viihtyy maaseudulla. Yhdellä on monta lemmikkiä, toinen ei pidä eläimistä. Yksi tykkää kulttuurista, toinen urheilusta ja kolmas luontosamoilusta. Yksi on bilettäjä, toinen kotoilija. Yksi on vähän työhullu, toinen tykkää työpaikalla enemmän sosiaalisista suhteista. Yksi kuntoilee ja tavoittelee täydellistä vartaloa, toinen tykkää leipoa - ja myös syödä leipomiaan superherkkuja. Yksi on nuori, toinen ainakin parikymmentä vuotta vanhempi. Yksi on kiinnostunut tekniikasta, toinen ihmisistä. Yksi haluaa kokeilla kaikkea uutta ja seikkailla ja toinen tykkää hyväksi havaitusta ja turvallisesta. Ja niin edelleen.

Voisin kirjoittaa kirjan omista epätäydellisyystörmäyksistäni. Suurin osa niistä on ollut pieniä, ehkä hassujakin. Mukaan mahtuu kuitenkin ihan riittävästi myös hämmentäviä, loukkaavia, nolottavia ja tyrmääviäkin kokemuksia. Vastavasti täytyy myöntää, että olen varmasti - edelleen sosiaalisen epätäydellisyyteni vuoksi - aiheuttanut tahtomattani pahaa mieltä tai hämmennystä joillekin ihmisille. Tahattomuus ei muuta kärsimyksen määrää, mutta juuri siinä tulee esiin se erilaisuuden sietämisen ja jopa ymmärtämisen kyky. Ja se, haluaako sitä käyttää.

Laitan tähän vielä linkin Belbinin tiimiroolien kuvauksiin. Kaikki roolit ovat parhaimmillaan hyviä ja tärkeitä. Kaikissa rooleissa on myös huonot, pahimmillaan jopa tukahduttavat piirteensä. Maailma tarvitsee kaikkia näitä tyyppejä. Se on meistä kiinni, pääsevätkö kaikki näyttämään hyvät vai huonot puolensa.

Löydätkö oman roolisi? Ja onko se kaikissa ryhmissä aina sama?



Kaiken tämän vuodatuksen pehmentäväksi lopuksi pari kuvaa ruokinnan sinitiaisesta. Muuten sama asento, vain pään suunta muuttuu :-)




Upeaa alkavaa viikkoa!

19 kommenttia:

  1. Tärkeä aihe, josta voi ja kannattaa puhua useampaan kertaan. Juuri tänään sivusimme samaa aihetta miehen kanssa ruokapöytäkeskustelussamme. Pohdittiin sitä, kuinka helposti ja pinnallisesti ihmiset ryhtyvät arvostelemaan toisiaan, jopa tuntemattomia ihmisiä. Mikään asia ei ole niin yksioikoinen. Pitäisi pohtia, miksi joku ihminen on jonkinlainen. Ja viime kädessä sillä ei ole edes mitään merkitystä. Joukkoomme mahtuu ja pitääkin mahtua kaikenlaisia ihmisiä. Jotta ihmisiä voisi lajitella ryhmiin ja tyyppeihin, pitäisi laatia yhtenäiset kriteerit. Kuka ne laatii, kun jokaisella on kuitenkin oma näkemyksensä? Ja jälleen kerran, onko moiset kriteerit tarpeen? Mielestäni eivät. Erilaisuuden hyväksyminen on vaikeaa, kun kaikki itselle vieras aiheuttaa usein pelkoa ja torjumista.
    Omalla kohdallani yritän pitää itseni avoimena ja uteliaana uusia asioita kohtaan.
    Tutustuin noihin rooleihin ja löysin itseni monesta eri roolista, mutta en täydellisesti yhdestä yksittäisestä. Tiimityöskentelyssä jokainen tuokoon vahvuutensa ja samoin jokainen minimoidaan heikkoutensa. Jos se on mahdollista.
    Toit taas esiin mielenkiintoisen aiheen, josta voisi keskustella pitkäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Luulen, että trollaamista suosiva sosiaalinen media on lisännyt ihmisten arvosteluhalukkuutta ja suvaitsemattomuutta. Monen mielestä on uusi normaali, että saa sanoa päin näköä, vaikka pitääkin itseään hyvin käyttäytyvänä henkilönä :-(

      Tällainen yhden ja ainoan oikean hakeminen ja hyväksyminen on aina johtanut ikäviin seurauksiin ihmiskunnan historiassa. Ja hyvin vähän me opimme menneestä. Kuin olisimme niin paljon parempia kuin ihmiset ennen meitä, ettei vertailua kannata tehdä.

      Ihanan tervettä, että löydät itsesi monesta roolista. Se antaa sinulle ja muillekin mahtavaa tervettä liikkumavaraa.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä, some on selvästi lisännyt tarpeetonta arvostelua ja ilkeitä kommentteja. Monet ovat somessa nimimerkillä ja omalla nimelläkin kommentoidaan sanoilla, joita ei ehkä suoraan kenellekään sanottaisi.
      Huomasin sanoneeni tyhmästi; ihmisiä ei ole tarpeen minkäänlaisin kriteerein ryhmitellä. Kuten sanoit, historiasta näemme sen olleen tuhoisaa.

      Poista
    3. Ainakin meillä päin on niitäkin, jotka ihan tomerasti omalla nimellään purkavat somessa ajatuksiaan tavalla, joka ennen olisi ollut enemmän kuin sopimatonta. Osa omalla nimellään dissaajista ovat ihan tunnettuja ihmisiä, jotkut jopa arvovaltaisia. Mutta taitaa se meno olla samanlaista muuallakin :-(

      Poista
  2. Aihe oli niin laaja kiusaamisesta ihmisten erilaisuuteen ja rooleihin ryhmätyöskentelyssä, että asiaa/asioita voisi pohtia sivukaupalla.
    Pelkästään se, että jokainen on erilainen yksilö ja kiinnostunut eri asioista, ja se, että jokainen kantaa omaa historiaansa ja traumojaan mukanaan ja ottaa eri roolin eri tilanteissa puhumattakaan ryhmän dynamiikasta, joka vaihtelee kokoonpanosta riippuen - ihmettelen välillä, ettemme enempää tappele keskenämme.
    Mutta erilaisuus on myös voima ja mahdollistaa muutoksen ja kehityksen. Jos kaikki olisivat samanlaisia, tätä kehitystä ei tapahtuisi, vaan jämähtäisimme paikoillemme.
    Kunhan vain muistaisimme kunnioittaa toisiamme, sillä jokainen haluaa tuntea itsensä hyväksytyksi, vaikka ajattelisikin tai toimisi toisin. Väärinkin. Ihmiset, myös opettajat, ovat vajavaisia ja epätäydellisiä, mitä ei yleensä haluta julkisesti myöntää. Kiusaamista en hyväksy missään tilanteessa.
    Hienot kuvat sinitiaisesta. Jostakin syystä pidän tuosta linnusta...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Blue Tit :-)

      Lähti joo jotenkin rönsyämään lapasesta ;-) Mutta tämä on niitä aiheita, joita jarrut eivät pidättele minun kohdallani.

      Olet todella oikeassa. Erilaisuus on vaikeaa, mutta kun sitä jaksaa suvaita, voi saada upeita hedelmällisiä tuloksia. Samanlaisuuteen tukeutuminen tuo voiman tunnetta ja yhteenkuuluvuutta, mutta saattaa sokeaksi monen monelta asialta. Kaikilla kolikoilla on ne molemmat puolensa.

      Poista
  3. Kouluihin pitäisi saada "vanhan ajan" opettajat. Nämä opettajat osasivat pitää kouluissa kurin ja järjestyksen . Kukaan ei uskaltanut nousta vastaan. Ei tietysti kaikkien opettajien tarvi olla diktaatoreita. Mutta kouluilla, varsinkin opettajilla on suuri merkitys nuorten käyttäytymiseen. Vaikka kaikki pitäisi lähteä kotioloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin mietin oman lapsuuteni opettajia, niitä pahimpia ja ensimmäinen reaktio oli, että EIIIII. Mutta sitten mietin asiaa tämän päivän näkökulmasta ja kyllähän auktoriteettia tarvittaisiin moneen tilanteeseen lisää. Eihän sen tarvitse merkitä minun lapsuuteni pelättyjä hirmuja, vaan tervettä jämäkkyyttä ja aikuista vastuuta. Toki se sitten tarvitsisi myös sen, että opettaja saisi myös sen vallan jämäkkyyden toteuttamiseen ilman, että tehdään lööppejä siitä, että opettaja näytti kieltä takaisin ja sai pienen ihmisen itkemään. Kyllä tämä on vaikea yhtälö :-(

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus ja hyviä ajatuksia. Tuntuu kuin erilaisuuden sietäminen olisi jollakin tapaa vähentynyt ...
    Kivat kuvat sinitiaisesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kuvakehrääjä!

      Nykyajan sometus ja somekäyttäytyminen on monin paikoin todella räävitöntä. Se hämärtää mielestäni monen ihmisen mielikuvaa siitä, miten sopii käyttäytyä. Esimerkkejä ei todellakaan tarvitse etsiä kaukaa :-(

      Poista
  5. Minulla on kokemusta 40 vuoden ajalta sekä pienestä, neljän hengen työyhteisöstä että isosta, viidenkymmenen hengen työyhteistöstä. Mieleen ei ole jäänyt yhtään kiusaamis- tai syrjimistapausta. Olen ollut eläkkeellä nyt yli kuusi vuotta, mietinkin onko maailma muuttunut, ovatko ihmiset tulleet suvaitsemattomammiksi toistensa suhteen. Ei tarvitse olla kaikkien kaveri, mutta kaikkien kanssa voi tulla toimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on varmasti muuttunut, mutta jonkin verran tätä on esiintynyt varmasti kautta aikojen. Aikaisemmin siitä ei puhuttu ja se pysyi näkymättömänä.

      Edelleen osoitan sormellani ainakin some-elämää, jota kaikki eivät osaa suodattaa ihan kunnolla. Uudeksi normaaliksi on tullut monta asiaa, jotka eivät olisi 20 vuotta sitten tulleet kuuloonkaan ainakaan yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta.

      Ja osoittelen sormellani myös tosi-tv-sarjoja, joissa rajoja ei tunnu olevan. Ja auktoriteettien valtuuksien himmentämistä. Riidan haastamisessa ja dissaamisessa on olevineen jotain hienoa näinä aikoina.

      Poista
  6. Hyvää pohdintaa. Minusta tuntuu aina välillä siltä, että ne ns. isot erot ihmisten on helpompi hyväksyä kuin ne pienet. Kun ihminen olettaa toisen paljolti samanlaiseksi kuin itse on, silloin ne pienet eroavaisuudet herättävät huomion, alkavat ärsyttää ja voivat johtaa eriarvoiseen kohteluun. Siis ihan vain tällaisia havaintoja omasta tuttavapiiristäni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, M.T.

      Isommat erot on helpompi huomata ja niissä on helpompi skarpata. Niistä löytyy myös enemmän tietoa. Hassumpikin hoksaa tsempata käytöstään. Pienet erot eivät hyppää silmille ja jos ei malta mietiskellä, mikä itseä tilanteessa tai ihmisessä vaivaa, on kovin helppoa vyöryttää kaikki tuon toisen syyksi. Inhimillistä, vaan ei kovin viisasta.

      Poista
  7. En tiedä haluaisinko olla tän ajan opettaja, vai se opettaja joka oli minun aikanani. Muistan kun pelkäsin käsityöopettajaa etten uskaltanut hänelle kertoa langan menneen solmuun, kun tein lapasia. Muistan kun 9 tuntia meni etten tehnyt mitään. Viimein äitini lähetti kirjeen opelle.
    Olen itse ollut koulussa töissä ns, nykyaikana, oli onneksi pieni kyläkoulu, eikä kiusaamista pahemmin ollut.
    Mutta niitä opettajia jotka ovat isoissa kouluissa töissä, ei helppoa ole. Nykyään ammattikouluissa on ihan kauhea olla opettajana, kun oppilaat eivät tahdo edes tulla oppitunneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajat ovat vähän puun ja kuoren välissä. Ei ole helppo ammatti.

      Ilman omaa motivaatiota ammattikoulu (kuin lukiokin) on ehkä ankea paikka. Teini-ikäiselle pakkopullan syöttäminen ei tuota hyviä tuloksia. Näin täytyy todeta kahden entisen teinin äitinä ;-)

      Poista
  8. Suuret kiitokset, Susanna, että nostit nämä tärkeät asiat taas esille! Opettajana joudun jatkuvasti pohtimaan noita kiusaamisjuttuja ja usein se on valitettavan totta, että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, ja kiusaaja saa jatkaa tutussa ympäristössä. Olen ollut opettajana 15 vuotta, ja sinä aikana jo oppilaiden käyttäytymisessä on tapahtunut suuri muutos huonompaan suuntaan niin toisiaan kuin aikuisia kohtaan.
    Kiitos myös tuosta vinkistä työturvallisuuden sivuille ja noihin roolijuttuihin - luulen, että omalla työpaikallanikin noista olisi hyötyä. Erilaisuuden sietäminen ja varsinkin hyväksyminen kun tuntuu olevan joillekin todella vaikeaa, välillä itsekin on pinnisteltävä, jotta voisi nähdä omaa nenäänsä pitemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Nuoriin jää haavoja kiusaamisesta. Mutta eivät aikuisetkaan selviä ehjinä sorsimisesta, syrjimisestä ja epäasiallisesta kohtelusta.

      Tsemppiä sinulle opettajan työhösi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!