Erilaisuuden hyväksyminen ja sinitiainen :-)

Pitäisi oikein käydä läpi kaikki vanhat blogitekstit, jotta voisi selvittää, kuinka monennen kerran toistan itseäni ;-) Tällä kertaa päässäni pyörivä vakioaihe liittyy erilaisuuden hyväksymiseen. En aio viitata politiikkaan, uskontoon, ihonväriin tai muuhun niin vahvaan, isoon ja perustavanlaatuiseen asiaan. Nyt yritän keskittyä ihan sellaisiin tavallisiin erilaisuuksiin, mitä meillä keskenämme on.

Joidenkin erilaisuuksien kohdalla voi väittää, että toinen ääripää on oikein ja toinen väärin. Mutta se ei ole se tyypillisin tapaus. Jätetään siis laskuista ja ajatuksista tässä vaiheessa pois kaikki selvästi rikolliset tai syvästi epäeettiset aiheet. Keskitytään vain ns. vaarattomiin erilaisuuksiin. Ja vaaraton tarkoittaa tässä nyt sellaista jotenkin todistettavaa vaarallisuuden puutetta. Esimerkiksi särkylääkkeiden ohjeiden mukainen käyttäminen voi olla jonkun mielestä silti vaarallista, mutta ei todistettavasti.

Tämä aiheen popahtaminen pintaan liittyy tähän Helsingin Sanomien uutiseen: Väitös: Opettajat osallistuvat kiusaamiseen kouluissa, vaikkeivät ilkeyttään – tutkija todisti, kuinka kiusattu jäi ilman kunnon apua. Ina Juva totesi väitöskirjassaan, että ”Opettajat eivät tee sitä ilkeyttään, mutta ei-normaaliksi koettu ei saa koulussa samaa hoivaa ja huolenpitoa kuin muut.”

”Normaaliin liittyy odotuksia esimerkiksi valkoisuudesta ja keskiluokkaisuudesta. Opettajien haastatteluissa korostettiin kantasuomalaisuutta, niissä kuului mielikuva yhtenäisestä alkuperästä.”

... "Toinen normaaliuden mitta liittyy sosiaalisiin taitoihin. Normaali oppilas sopeutuu koulun sääntöihin ja on joustava. Normaali oppilas on hyvin itsenäinen ja selviytyy tehtävistään autonomisesti. Hän ei tarvitse paljoa apua.”

Kun nyt unohdetaan nuo isot aiheet, voidaan tässä keskittyä sosiaalisiin taitoihin. Mitäpä, jos oppilaalla ei olekaan noita tarvittavia sosiaalisia taitoja? Mitä, jos kotona ei ole ollut sopivaa oppimisympäristöä tällaisten taitojen oppimiseen? Entä jos koulussakaan ei ole autettu näiden taitojen kehittämisen kanssa? Tai mitäpä, jos oppilas onkin kovasti introvertti, ahdistunut tai vaikkapa asuu perheessä, jossa ei ole mahdollista selviytyä kotiläksyjen kanssa?

Jos ja kun oppilas luokitellaan tässä vaiheessa ei-normaaliksi ja häneen suhtaudutaan niin kuin tutkimuksen koulussa suhtauduttiin. "Kiusattu poika siirrettiin toiselle luokalle, sitten toiseen kouluun. Tutkija kiinnitti huomiota siihen, millaista kieltä opettajat hänestä tämän jälkeen käyttivät.
Hänestä puhuttiin ikään kuin oppilas itse olisi tehnyt tällaisen päätöksen vaihtaa luokkaa tai koulua. Hänen kokemastaan kiusaamisesta ei enää mainittu.”

Oppilaalla ei ole tällöin mitään mahdollisuutta päästä työelämään samalta viivalta kuin 'normaalien' oppilaiden.

Työelämässä jatkuu tuo sama oletus siitä, että hyvä ja hyvin käyttäytyvä työntekijä on sosiaalisesti taitava ja toimii sen mukaisesti. Mistä ne sosiaaliset taidot olisivat tähän mennessä putkahtaneet?

Työturvallisuuskeskuksen sivulla määritellään hyvää työkäyttäytymistä erotukseksi huonosta työkäyttäytymisestä. 

"Hyvään työkäyttäytymiseen kuuluvat mm.:

Reiluus. Reilu työkaveri suhtautuu työhönsä, työmääräyksiin ja ongelmatilanteisiin niin positiivisesti kuin mahdollista, eikä tuo työyhteisöön negatiivisuutta jatkuvalla valittamisella. Reilu työntekijä osaa katsoa aika ajoin peiliin, eikä etsi jatkuvasti virheitä muista. Hän arvioi toimintaansa ja ottaa opikseen. Muutoksiin hän suhtautuu pääasiallisesti mahdollisuuksina.

Huomaavaisuus. Huomaavainen työntekijä osaa hyvät tavat. Hän tervehtii ja voi vaihtaa muutaman sanan työkavereiden kanssa kesken kiireenkin. Hän osaa pyytää apua ja auttaa itse tarvittaessa toisia.

Hyvä, avoin ja rehellinen vuorovaikutus esimiehen ja muun työyhteisön kanssa.

Uskallus ottaa avoimesti ja rakentavasti vaikeat ja hankalat asiat esille niiden kanssa, joita asia koskee.

Erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen. Työyhteisössä ymmärretään, että kaikki toimivat eri tavalla ja että samaan lopputulokseen voi päästä useammalla eri tavalla. Erilaisuuden käsittelemiseen kuuluu tiedollisen ymmärtämisen lisäksi myös hyväksyminen asenteissa. kunnioitamme ja kohtelemme tasapuolisesti erilaisia toimijoita.

Oleminen luottamuksen arvioinen pitämällä kiinni lupauksista."

Hyvää tässä on tuo kohta: Erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen. Huonoa on se, ettei se näy mitenkään noissa muissa vaatimuksissa. Mitä, jos elämä on rankkaa, eikä positiivisuutta vain löydy edes sen jälkeen, kun olet joutunut keskusteluun tästä esimiehesi kanssa? Mitä, jos olo on kulunut ja muutokset vain pelottavat?

Mitä, jos on vain niin introvertti, ettei ihan joka kerta irtoa muutamaa sanaa työkavereiden kanssa? Ja entä ne, jotka eivät vain millään osaa pyytää apua? Ja niin edelleen.

Saako erilaisen ihmisen luokitella huonoksi työkäyttäytyjäksi? Usein saa. Ja riippuen valtasuhteista muut (jotka hekään eivät ole sosiaalisesti täydellisiä) voivat näpäyttää takaisin, aivan kuin erilainen tyyppi pottuilisi ihan tarkoituksella, sen sijaan , että ymmärrettäisiin, että hän vain on se paras oma itsensä.

Minä itse kuulun noihin sosiaalisesti epätäydellisiin ihmisiin. Usein onnistun, mutta aina silloin tällöin mokailen. Olen opetellut ja opettelen edelleen parempaa sosiaalista toimimista. Mutta se ei silti tee minusta samanlaista kuin muista eikä tarvitsekaan, sillä minä saan olla minä.

Sosiaalisten taitojen ohella tikun nokkaan saattaa nousta hyvin yksinkertaisia mielipide-eroja, joilla ei pitäisi olla mitään paremmuusjärjestystä. Yksi on sinkku, toinen on ison perheen äiti. Yksi on perin juurin city-kaupunkilainen ja toinen viihtyy maaseudulla. Yhdellä on monta lemmikkiä, toinen ei pidä eläimistä. Yksi tykkää kulttuurista, toinen urheilusta ja kolmas luontosamoilusta. Yksi on bilettäjä, toinen kotoilija. Yksi on vähän työhullu, toinen tykkää työpaikalla enemmän sosiaalisista suhteista. Yksi kuntoilee ja tavoittelee täydellistä vartaloa, toinen tykkää leipoa - ja myös syödä leipomiaan superherkkuja. Yksi on nuori, toinen ainakin parikymmentä vuotta vanhempi. Yksi on kiinnostunut tekniikasta, toinen ihmisistä. Yksi haluaa kokeilla kaikkea uutta ja seikkailla ja toinen tykkää hyväksi havaitusta ja turvallisesta. Ja niin edelleen.

Voisin kirjoittaa kirjan omista epätäydellisyystörmäyksistäni. Suurin osa niistä on ollut pieniä, ehkä hassujakin. Mukaan mahtuu kuitenkin ihan riittävästi myös hämmentäviä, loukkaavia, nolottavia ja tyrmääviäkin kokemuksia. Vastavasti täytyy myöntää, että olen varmasti - edelleen sosiaalisen epätäydellisyyteni vuoksi - aiheuttanut tahtomattani pahaa mieltä tai hämmennystä joillekin ihmisille. Tahattomuus ei muuta kärsimyksen määrää, mutta juuri siinä tulee esiin se erilaisuuden sietämisen ja jopa ymmärtämisen kyky. Ja se, haluaako sitä käyttää.

Laitan tähän vielä linkin Belbinin tiimiroolien kuvauksiin. Kaikki roolit ovat parhaimmillaan hyviä ja tärkeitä. Kaikissa rooleissa on myös huonot, pahimmillaan jopa tukahduttavat piirteensä. Maailma tarvitsee kaikkia näitä tyyppejä. Se on meistä kiinni, pääsevätkö kaikki näyttämään hyvät vai huonot puolensa.

Löydätkö oman roolisi? Ja onko se kaikissa ryhmissä aina sama?



Kaiken tämän vuodatuksen pehmentäväksi lopuksi pari kuvaa ruokinnan sinitiaisesta. Muuten sama asento, vain pään suunta muuttuu :-)

Upeaa alkavaa viikkoa!