maanantai 4. tammikuuta 2021

Uusi ulkoilutakki ja punaisia vieraita naapurissa

Pitkän perehtymisen jälkeen arvelin tietäväni jotakuinkin, millaisen ulkoilutakin tarvitsen paikkaamaan kymmenisen vuotta palvellutta edeltäjäänsä. Vaikka ostan paljon netin kautta, tätä ostosta en voinut ostaa ilman sovittamista (mitä inhoan ihan mahdottoman paljon) ja näppituntumaa.

Päädyin siihen, että minulle tärkeimmät kriteerit täyttyvät takkiluokassa 'laskettelutakit'. On tuulen- ja sateenpitävyyttä, hengittävyyttä kaikkine lisäaukkoineen ja kaksisuuntaisine vetoketjuineen, taskuja vaikka muille jakaa, erinomainen kaulus sekä mahdottoman hyvä säädeltävä ja tuulta kestävä huppu. Ostin tavallista kokoani hieman suuremman takin, jotta saan sinne mahtumaan kylmillä kuvauskeleillä myös kevyttoppiksen muiden välikerroksien lisäksi. Takkia on nyt koeajettu lähemmäs kymmenen kertaa ja se on todella hyvä. Kerrospukeutumisella se muokkautuu todella moneen keliin. Housuina käytän toistaiseksi ainakin vanhoja ulkoiluhousujani, niille toki täytyy hankkia varakaverit jossain vaiheessa.

Näin tuli todistettua, että talviulkoilutakin hankkimisestakin voi tehdä melkein tiedettä ja hankkia sitten ihan mahdottoman kaikkeen soveltuva vaatekappale 😊.

Naapureilla vieraili punatulkkuja. Kuulin ensin äänen. Olen kuullut sen monesti muutaman viikon aikana, mutten ole saanut näköhavaintoa. Lähimmät linnut olivat ihan rajanaapurin omenapuussa. En tiedä, pitäisikö naapureita infota, mutta punatulkut popsivat aika vauhdilla nokkiinsa heidän omenapuunsa silmuaiheita. Ja olivat vielä todella tyytyväisiä.




Huomisen jälkeen onkin loppiainen. Voimia siihen asti 🥰.

14 kommenttia:

  1. Onpa kauniin punaisia rinnuksia mustavalkoisessa maisemassa. Toivottavasti mieki nään punatulkkuja ennenku talvi loppuu.
    Ja onnea uudesta takista! Miten mukavaa, että löysit hyvän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatulkut ilahduttivat, vaikkei silmä heti tuota punaista väriä havainnutkaan.

      Edellisen kerran yhtä paljon resursseja on käytetty työmatkarepun hankkimiseen. Se olisi älyttömän hyvä, jos sitä pääsisi käyttämään ;-) Ehkä pitää taukojumpilla käyttää sitä täällä kotona?

      Poista
  2. Punatulkut ovat kuin joulukoristeita lumisessa maisemassa. Kauniita. Olen nähnyt meidän pihassa maksimissaan kaksi punatulkkua kerralla.
    Hienoa, että sopiva takki löytyi ja se on jo käytössä hyväksi havaittu. Ehkä pitkällisen harkinnan ja tieteellisen valinnan ansiosta takin kanssa muodostuu seuraava kymmenvuotinen kumppanuus.
    Eiköhän loppiainen mene joulunpyhien tapaan vauhdikkaasti ohi ja pääsemme jälleen normiarkeen. Tai ainakin normiarjen kaltaiseen tilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkuvia joulukoristeita... Lähtevät pois heti kun se niille sopii 😂.

      Tässä mietiskelin, että takki saattoi korvata itse asiassa kaksikin takkia: kevyemmän ja paksumman (kun tänne alle mahtuu pukemaan kerroksia).

      Poista
  3. Punatulkkuja olisi ihana nähdä <3 Onneksi täällä, kivoissa kuvissa edes!
    Olisi muuten kiva nähdä takkikin, nyt kun sen ostossa on eletty mukana ;)
    Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi!

      Luulen, ettei takkiostokseni lopulta ole kuitenkaan kovin kiinnostava asia. Iso kiitos teille, kun olette auttaneet sen hankinnassa! Alistun vaatepyörähtelyyn, jos se osoittautuu tarpeelliseksi, mutta muuten voin vaikkapa laittaa linkin valmistajan sivulle (jollei ostamani tuote ole jo niin vanhentunut, ettei sitä löydy enää valmsitajan sivuiltakaan). Toimivan pukeutumisen vinkkejä jaan omalta osaltani oikein mielelläni (sikäli kuin osaan), joten olen avoin kaikille ajatuksille 😊.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niinpä ovat! Ja niiden lauleskelu on upean monotonista ja yksitoikkoista 😂.

      Poista
  5. Onnittelut uudesta takista. Punatulkut kuuluvat kyllä meikän lemppareihin ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Punatulkut ovat kyllä mieluisia vieraita :-)

      Poista
  6. Punatulkkuja näkee aivan liian harvoin ja silloin harvoin, kun näyttäytyvät, ei niistä saa silmiään irti :)

    VastaaPoista
  7. punatulkut saavat aina lämpimän sykähdyksen sydämeen, kun niitä näkee. Nykyisin ensimmäinen ajatus punatulkun nähdessäni on, että nyt ne ilmat taas viilenee, kun punatulkut etsiytyvät pihapiiriin. Viime vuoden lopulla näin ilahduttavan monta kertaa punatulkkuparvia lähipuskien latvoissa ruokaa etsimässä. Näihin punatulkkukuviisi palaan varmasti useampaan kertaan, ovat niin kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari!

      Minä jouduin tyytymään ja turvautumaan naapurin pihan vierailijoihin, mutta iloa tuottivat silti :-)
      Kesällä olen joutunut tyytymään punatulkkujen ääniin, mutta niistäkin tulee mieluisat fiilikset.

      Poista

Kiitos kommentistasi!