sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Elämä osaa hymyilläkin 👍

Lauantain perhekohtaamiset sujuivat hienosti. Isä pääsi siis muuttamaan sairaalasta hoivakotiin ja tämä oli ensimmäinen visiittini siellä. Veljeni ja äitini olivat vierailleet siellä jo aikaisemmin menneellä viikolla.

Isä sen kuin kohenee vain kunnoltaan ja ololtaan. Kesän helteet koettelivat pelottavan paljon, mutta nyt mies sen kuin voimistuu. Toki isässä näkyy ja kuuluu Alzheimerin taudin oireet, mutta hän on yllättävän paljon läsnä, oivaltaa hyvin ja viljelee omaa huumoriaan samoin kuin mielipiteitäänkin. Hänen luonteensa on monipuolistunut siitä, mitä minä muistan. Toki meillä oli pitkä aika, jolloin olimme yhteydessä hyvin vähän.

Kävin aamupäivällä vierailemassa isän luona ihan itsekseni. Kahdenkeskinen kohtaaminen on jotain hirmuisen arvokasta. Ja erilaista.

Puolen päivän aikaan hain äitini ja menimme tervehtimään isää yhdessä. Isä muisti minut hyvin aamupäivästä ja suhtautui valloittavan positiivisen spontaanisti äidin saapumiseen, vaikka siitä hänelle etukäteen kerroinkin.

Ryhmädynamiikka oli tietenkin aivan erilainen, kun meitä oli paikalla kolme. Äidin kanssakin olen ollut melkoisen niukasti tekemisissä melkoiseen toviin. Elämä muuttuu ja äitikin on nyt elämän käänteiden myötä paljon pehmeämpi versio nuoremmasta itsestään. Yhdessä oleminen on ainakin nyt huomattavan helppoa. Se tekee selvästi todella hyvää meille molemmille.

Päivän reissaaminen ja uudet tilanteet kaikkine vivahteineen olivat vähintäänkin intensiivisen työpäivän veroinen suoritus. Olo rupeaman jälkeen oli tyytyväinen, kuten onnistuneen työpäivän ahertamisen jälkeenkin olisi. Purkaakseni omia kierroksiani kävin tutustumassa kotimatkalla muutamaan uuteen metsään. Niistä yksi tarjoili kantarelleja oikein olan takaa. Toki askelia ja mäkiäkin kertyi melkoinen määrä 😊.


Isä halusi lopulta valokuvia seinälleen (minusta huone oli niin kliininen), mutta isä ei halunnut kuvia menneisyydestä. Joten päätin siinä napata kännykällä kuvia nykyisyydestä. Ensin isästä ja äidistä kahden ja sitten innostuin vielä ryhmäkuvasta. Täytyy näistä teettää niin isälle kuin äidillekin paperikuvat ihan muistelemista varten 👍

Näin me poseerasimme lopulta perhekuvassa. (Nyt pitää harjoitella poseeraamista 😳. Tämä meni lonkalta ja tältä se sitten näyttää. Pitää opetella poseeraamista enemmän, jotta sitä voi sitten neuvoa kuvattavillekin 😖).

Aika parantaa haavat ja muuttaa ihmisiä. Ikä voi paljastaa paljon hyvää, toki voi ikävästi käydä myös päinvastoin.

Toiveikasta syyskuuta sinulle 🥰💖!

14 kommenttia:

  1. Hyvä, jos ehtoopuolella löytyy niitä pehmeitä säveliä! Mun isä on ollut mun lapsuuden ja nuoruuden elämässä varsin vähäisessä merkityksessä, eikä sitten aikuisuudessakaan sen kummemmaksi muuttunut tietenkään. Ei ole mitään tunneyhteyttä! Äiti oli kantava voima ja se johon ainakin loppupeleissä pystyi luottamaan ja turvaamaan. Äiti oli kuitenkin aina ensin vaimo ja sitten vasta äiti. Mies tuli ensin ja lapset sitten aika matkan päässä seuraavaksi. Siksi tuntui, että olkaatte sitten hyvässä ja pahassa yhdessä loppuun asti. Enempi se taisi olla tuota pahaa, mutta velvollisuus ennenkaikkea. Puheissa äiti ymmärsi tilanteen vääryyden, itseään ja lapsiaan kohtaan, mutta teoissa ei sitten. Äiti kuoli pari vuotta sitten ja toivon, että hän oli onnellinen ja tyytyväinen kumminkin. Elämä on. Nyt jo itsekin kohtuullisen iäkkäänä huomaan tehneeni suuria virheitä, mutta olosuhteiden pakosta. Ei aina kuitenkaan ole valinnanvaraa. Sitä vain on puskettava eteenpäin lumihangessa ja pipo vinossa! Sen omat lapset ymmärtää tosin vasta kun itse ovat samassa tilanteessa! Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla oli kuitenkin joku, johon edes loppupeleissä pystyi luottamaan ja turvaamaan. Siinä on paljon, mistä olla kiitollinen. Ja olet varmasti pystynyt siirtämään samaa eteenpäin omille lapsillesi 💖.

      Ihanaa syksyn alkua!

      Poista
  2. Kanttarellit on hieno löytö. Täällä niitä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuotta vähemmässä ovat kantarellit täälläkin, mutta kovalla etsinnällä on löytynyt muutama uusikin paikka 🥰

      Poista
  3. Muita sieniä tosiaan löytyy mutta kanttarellit ovat kateissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tuo kuiva kuuma kesä, joka teki tepposiaan kantarelleille. Harmi, että ovat teiltä tyystin kateissa 😞.

      Poista
  4. Hieno perhekuva, Susanna. Positiivisen tunnelman aistii. Joskus tällaisissa perheasetelmissa on asetelmallisuutta ja väkinäisyyttä, mutta ei tässä. Tässä ihan kuin ihmisluonteet näkyisivät vapaina, avoimesti.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että olet saanut luotua suhteet vanhempiisi uudelleen. Isäsi selvästi arvosti suuresti käyntiäsi, kun halusi vielä kuvaan. Aina, kun joku kertoo omista vanhemmistaan, mulle tulee kaihoisa olo, kun isäni kuolemasta on jo yli 35 vuotta ja äitikin kuoli 2000-luvun alkupuolella. Onneksi on sentään rakkaita tätejä ja enoja, joiden kanssa on lämpimät välit. Toivottavasti saat pitää omat vanhempasi täällä vielä pitkään ja saatte monta hyvää, muistorikasta hetkeä viettää yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Isästä on paljastunut aikaisempaa hellempi ja romanttisempikin puoli - ainakin minulle 💖.

      Minulla on paljon sukua, muttemme ole kovinkaan läheisiä. Serkun kanssa olen tutustunut lapsuuden jälkeen uudestaan somen puolella ja se on ollut voimaannuttavaa 🥰.

      Poista
  6. Hieno ryhmäpotretti. Ei turhia kontstailemisia.

    VastaaPoista
  7. Meidänkin isän jyrkkyys loiveni iän myötä. Ei ollu niin ehdoton ja mustavalkoinen mielipiteissään. Mun vanhemmat oli viimeisen kerran samassa huonetilassa mun häissä 1996, eikä sielläkään kauaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun isäni ei ole ollut jyrkkä, muttei mikään superhempeilijäkään.
      Nyt on hellyys puskenut esiin 🥰.

      Poista

Kiitos kommentistasi!