sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Isän seurassa hyvänä ja heikompana hetkenä ja muuta päivän höpinää

Heti aamupäivästä kävin isän luona. Vastassa oli skarppi ja iloinen isä, joka puhui välillä hieman syviäkin. Muutama kuvakin otettiin.

Ensin kuva hatun kanssa. Värillisenä.


Ja sama mustavalkoisena.


Isän tukka on leikattu ja se nuorensi häntä heti ainakin kymmenen vuoden verran. Juttu luisti vielä hattu päässä, mutta ilman hattua ei sitten ollutkaan niin kivaa poseerata, vaikkei hän mitään siitä sanonutkaan. Kasvoista näkee kaiken. Lopetimme kuvaamisen ja hatuttomuuden lyhyeen.


Tapaaminen oli kuitenkin sydämellinen ja kerroin tulevani iltapäivällä uudestaan äidin kanssa.

Iltapäivällä isä ei ollut enää hyvällä tuulella, vaan vallan kärttyinen eikä fiilis muuttunut edes jutustelulla ja silittelyllä, kuten usein. Näin jälkikäteen oivalsin sen, että isän lounas alkoi vasta poistuessamme. Hän oli varmasti nälkäinen. Lisäksi hän oli aamupäivällä lähtiessäni väsynyt, mutta kutsuttiin sitten kahville. Ehtiköhän hän lepäämään ollenkaan? Nämä pitää tarkistaa. Kyllä minäkin olisin äkäinen kuin karhu, jos olisin kovasti nälkäinen ja vielä lisäksi väsynyt.

Kuvasin pätkän videota äidin touhutessa isän kanssa. Ajattelin kerätä jatkossakin näin muistoja hänen matkaltaan. Mukaan saa tulla yhtä hyvin hyviä kuin huonojakin hetkiä.

Isä jäi ruokailemaan selvästi nälkäisenä, kun lähdimme. Olen pyrkinyt ajoittamaan vierailut ruokailujen jälkeisiin miellyttäviin hetkiin, mutta tällä kerralla homma ei toiminut ollenkaan suunnitellusti.


Äiti oli isän kanssa tavallista harmonisempi ja pyrki selvästi auttamaan isää näkemään huonot asiat toisin. Tällä kertaa isä näki ympärillään kovasti rosvoja ja yksi niistä olin minä. Äiti onneksi ei saanut rosvon leimaa itselleen 👍. Äiti on ihmetellyt kovasti isän nopeaa toipumista ja tämä tilaisuus olla apuna ja tukena teki selvästikin hyvää hänelle. Minäkin taisin muuten vapautua rosvon leimasta ennen eroamme 👍.


Matkalla näkyi hanhiauroja lennossa. Ihanaa katseltavaa 🥰.


Ihmiskuvaus on alkanut kiinnostaa ja täytyykin ryhtyä harjoittelemaan sitä oikein tavoitteellisesti. Erityisesti lisävalaistus on sellainen harjoittelua vaativa paikka. Katsotaan, josko saisin pojasta kaverin niihin treeneihin.


Ihanaa alkavaa viikkoa! Tyttärellä on huomenna syntymäpäivä. Päivässä ei voi olla siis mitään vikaa. Nautitaan!



8 kommenttia:

  1. Onpa puhuttelevia kuvia.

    Jännä, miten sama kuva eri väreissä saa (ainakin minussa) aikaan ihan erilaisen tunteen ja jopa kannan katsoa. Todella mielenkiintoista!

    Ajatus kuvien jatkumosta on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi!

      En tiedä koskaan etukäteen, kumpi toimii paremmin, mustavalko- vai värikuva. Välillä sitten kokeilen värikuvan käsittelyä mustavalkoiseksi ja tutkailen, mitä se minussa herättää.

      Poista
  2. Toivon isällesi paljon hyviä hetkiä ja nopeaa toipumista.
    Hoivakoti/sairaalavierailut nostavat minussa edelleen tunteita. Äitini vietti viimeiset 1,5 hoitokodissa ja monenlaista tapaamista mahtui siihen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rva Kepponen!

      Kesäkuntoonsa nähden isä elää nyt vähän kuin jatkoajalla. Kaikista hetkistä olen kiitollinen. Toki sitä parempi, mitä parempana hän itse olonsa kokee.

      Poista
  3. Komea on hatutta päinkin!
    Mun äitihän ei tuntenu mua aivoinfarktinsa jälkeen, joskus kun joku kysyi mua osoittaen, että kuka tuo on, niin se vastas että "Sorsakoski". Ja nauroi päälle, ehkä tiesi itsekin että väärin meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan kurjaa, kun hoksaa itse, ettei muista.
      Silloin tulee varmaan kaikkia peitejuttuja, joilla peitellään omaa hämmennystä.

      Sitten, kun ei enää hoksaa, ettei vain muista, elämä voi tuntua aika pelottavalta.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)

Lahti-päivä ja pohdintaa muistisairaan joululahjasta

Tässä vaiheessa elämää joululahjottavien lista on kutistunut pieneen osaan lapsiperhevuosista. Lisäksi läheisille riittää onneksi jo muutama...