maanantai 25. lokakuuta 2021

Lumisia suppiksia, ruuhkaa ja VR:n ns. maskipakon loppuminen

Lonkkahousut on nyt tilattu. Luvattoman kauan se ehti työlistalla odotellakin. Elän kai uutta ruuhkakautta elämässäni, sillä ajan ja tekemisen suhdetta on vaikea saada toimivaksi. Ei onnistu oikein mitenkään. Pakollisten tekemisten ja palautumisten jälkeen jäävä vara riittää aika vähään. Aina niitä pakollisiakaan ei saa tehdyksi saman viikon aikana. Vähemmän pakolliset, kuten oma terveys, joutuvat odottamaan parempaa tilaisuutta.

Mutta en valita sen enempää, sillä tämä on vain ruuhkaa ja elämä maistuu enimmäkseen oikein hyvältä. Pieni valitus helpottaa oloa jo oikein kummasti 🤭.


Uutisen mukaan VR:n junista poistuu maskipakko, mutta suositus jää voimaan. Höh. Mitään pakkoa en ole junalla matkustaessani havainnut noiden maskien kanssa. Konduktöörit eivät ole puuttuneet minun matkoillani kertaakaan kenenkään maskittomuuteen. Ja niitä maskittomia on riittänyt. Eikä niitä ekstra-luokan junalippuun kuuluvia maskejakaan ole annettu kuin muutaman kerran. Että se siitä maskipakosta, joka ei ole koskaan mikään pakko ollutkaan.


Viikonloppuna tuli pakottava tarve päästä metsään erittäin intensiivisen työviikon jälkeen. Perjantaina oli lomapäivä, mutta vettä satoi mahdottomasti. Jäin kotiin. Lauantaina oli lunta maassa, mutta lämpötila oli plussan puolella. Vähän ennen puolta päivää suunnistin matkaan. Kastelin kenkäni hetkessä. Lumi oli oikeasti loskaa ja äärettömän vetistä. Oikein lumisilla paikoilla maasta ei erottunut mitään. Puolilumisilla paikoilla sieniä näkyi, mutta jokaisen lakilla oli noin kourallinen lunta. Pitihän niitä silti kerätä, kun matkaan oli lähtenyt, mutta tavallista lyhyemmäksi jäi sienireissu märkien ja kylmettyneiden jalkojen vuoksi. Räntääkin satoi tämän tästä lisää, vaikka säätiedotus väitti toista.


Aurinko laskee täällä jo puoli kuuden jälkeen. Työpäivän päätyttyä on jo liian hämärää metsälenkille. Jotain muuta rentouttavaa pitäisi löytää tilalle. Ehdotuksia?

Ihanaa syysviikon jatkoa!

14 kommenttia:

  1. Metrossa sama havainto. Maskipakko oli, mutta kaikilla ei ollut maskia. Suositus, hmmm... Vältän jatkossa julkisia ja kuljen autolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla samaan suuntaan kallistun. Samalla matkaan käytetty aika vähenee jopa parilla tunnilla päivää kohti.

      Poista
  2. Olen huomenna lähdössä junailemaan. Tervehdin ilolla sitä, että maskin voi jättää pois hyvällä omallatunnolla. Muistan kun viimeksi tulin Itä-Suomesta, käytin maskia koko junamatkan ajan (9 tuntia). Astmaatikolle se oli aikamoinen rutistus, tuntui että meni monta päivää siitä selviämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunninkin oleilu maskin kanssa on raskasta, muutama tunti on jo uuvuttavaa.
      En osaa kuvitellakaan, miltä 9 tuntia maskin kanssa tuntuisi edes ilman astmaa.

      Ihanaa junamatkaa! 💖

      Poista
  3. Yritän välttää julkisia mahdollisuuksien mukaan, mutta ainahan sitä ei voi. Mutta tuo maski"pakko" tai "suositus" on kyllä jännä juttu. Monesti linja-auton kuljettajallakaan ei ole maskia, vaikka matkustajilla on. Itse sitä käytän, mutta tuollainen piittaamattomuus ärsyttää.
    Syksy on jo pitkällä ja illat tosiaan pimenevät. Yhä enemmän huomaan käyttäväni aikaa tämän koneen parissa. Hmm, ei välttämättä paras asia sekään. Koiran kanssa pienelle lenkille joka tapauksessa tulee illalla lähdettyä, mutta lonkka ei pitkiä kestä. Äänikirjaa kuuntelen välillä neuloessani, mutta muita vinkkejä minulla ei ole antaa ;) Mutta mukavaa lokakuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin julkisten kulkuneuvojen karttamishalukkuuden. Itsekin liikun ikäihmisten joukossa ja ei ole paljon varaa kuljettaa pöpöjä heidän luokseen. Mieluummin on varovainen.

      Äänikirjat pitää ehdottomasti valjastaa taas käyttöön, kiitos erinomaisesta muistutuksesta!
      Niiden kanssa jaksaa talsia pimeillä jalkakäytävilläkin 👍

      Poista
  4. Tulin toiveikkaasti katsomaan, olisiko sulle ehdotettu jotain kivaa minkä voisin omia, mutta ei taida muillakaan olla viisasten kiveä tähän pimeyteen...
    Vähänlaisesti oon junassa kulkenut, mutta aina niissä maskittomia on näkynyt. Eikä niihin ole tosiaan puututtu. Että melko tyhmä veto tosiaan, että "pakko" poistuu mutta suositus jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköissuoritusta Vr:ltä minun mielestäni.

      Tänne kannattaa aina tulla toiveikkaana 🤭.

      Poista
  5. Itselläni on hyvä otsalamppu. Sen kanssa on helppo kulkea metsässä, valaisee ison alueen. Ostin sen valostoresta. Valotehoa 2600lm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan päivittää oma otsalamppu. Vaikken pimeässä aio metsään mennä, sieltä joutuu joskus tulemaan pimeässä pois.

      Nykyinen otsalamppu on ehkä enemmän signaali muille, että tuolla joku hullu pimeässä metsässä kömpii, kuin varsinainen apu maastossa kulkemiseen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!