lauantai 2. lokakuuta 2021

Tänään Lahdessa lapsuuden perhettä ja sukulaisia tapaamassa, kotimatkalla lintujen muuttoa

Tänään oli Lahti-päivä. Kävin aamupäivällä isän luona palvelutalossa ja puolen päivän jälkeen äidin luona. Äidin kanssa käytiin palvelutalossa isän luona vielä uudelleen ja sen jälkeen vielä kävelylenkillä.

Vaikka Lahti on lapsuuden kotikaupunkini, olen asunut muualla jo oli 30 vuotta. Kaupunki on muuttunut todella paljon sen jälkeen. Navigaattori on tarpeen kaikessa suunnistamisessa (jossa muutenkaan en ole erityisen lahjakas).

Isä oli lepäämässä aamupäivällä enkä halunnut häiritä häntä silloin valokuvaamisella. Juteltiin, höpöteltiin ja pidettiin kädestä ja oltiin vain. En muista tällaisia hetkiä lapsuudesta, joten ihana näin ja juuri nyt.

Edellisellä kerralla isällä oli haasteita paikan suhteen, oli vaikeaa paikantaa, missä olemme ja mitä on ympärillämme. Tällä kertaa paikan suhteen ei ollut juurikaan haasteita, mutta henkilöiden suhteen asiat heittivät vähän härän pyllyä. Isä luuli minua äidikseni useaan otteeseen. Korjasin tätä muutaman kerran, mutta aina palattiin alkuperäiseen asetelmaan. Toisaalta hän oli kovasti paljon tyytyväinen, joten kaikki oli hyvin.

Kun tulimme uudelleen paikalle äidin kanssa, isä tunnisti minut edelleen äidiksi ja kysyi äidiltä, kuka hän on. Muistutin äidille, että isä kuitenkin muistaa hänet, vaikka ehkä sekoittaakin minut nuorempaan versioon äidistäni. Luulen, että tapaaminen sujui ihan hyvin.

Kännyräpsy isästä. Isä oli saapuessamme istumassa sängyssään energisenä. Ja jos puhe oli kesällä vielä hidasta ja vaikeasti tulkattavaa, niin nyt puhe soljui senkin edestä 🥰. Ei vain määrällisesti, mutta myös laadullisesti: niin ymmärrettävyys kuin puheen älyllinen laatukin olivat ihastuttavaa!


Tämä versio isästä on puheliain versio hänestä koskaan. Ja se on vain hyvä asia. Keskustelu oli mielenkiintoista ja paikoin todella hauskaa.


Kiitos myös sinulle, Marjut, tapaamisesta! Oli ihastuttavaa tutustua sinuun oikein kasvokkain 🥰.


Kotimatkalla (samoin kuin menomatkallakin) näin useita hanhiauroja muutolla. Vihdoin jossain vaiheessa tunsin tarvetta pysähtyä pysäkille kuvaamaan upeaa muuttoa. Kuvaus on hieman kehno, mutta pidetään fokus itse tapahtumassa. Se oli upea!



Ihanaa syksyn jatkoa! Syystuuli puhaltelee puiden lehtiä pois oikein urakalla. Nyt kannattaa nauttia väreistä vielä, kun niitä on 🥰.


10 kommenttia:

  1. Tuntuu siltä että isälläsi on hyvä olla tuolla palvelutalossa ja ihanaa kun olet päässyt hänen kanssaan läheisemmäksi kuin mitä muistat lapsuudessasi teidän olleen. Oma isäni oli muistisairas ja ei aina tuntenut veljeänikään, mutta minut tunsi. Samoja asioita sai toistella uudestaan ja uudestaan, mutta tuntui kuin hänkin olisi jotenkin tullut pehmeämmäksi vanhetessaan. Tsemppiä sinulle vanhempiesi kanssa<3
    Hieno näky tuollainen suuri hanhiaura.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Toki isä oli lapsuudessakin minulle vanhemmistani se läheisempi. En kuitenkaan muista, että meidän perheessämme olisi juurikaan puhuttu kauniita tai hellitelty fyysisestikään.

      Nyt kun isä asuu hoivakodissa, ei ole niin vakavaa, vaikka kaikkia väärinmuistamisia ei korjaisikaan. Yritän pitää häntä tässä päivässä puheillani, mutta jos ja kun hänellä on hyvä olla, en ryhdy pilaamaan sitä oikomisella. Uskon, että hyvä olo ja fiilis ovat jo sinänsä terapeuttisia kokemuksia hänelle. Nehän eivät ole riippuvaisia muistin toiminnasta.

      Tänään näin lisää noita hanhiauroja. Olin taas ihan täpinöissäni 😄.

      Poista
  2. Sinulla on mukavia kohtaamisia isäsi kanssa. Oman vanhemman muistisairaus on aluksi hämmentävää. Ehkä vielä hämmentävää puolisolle. Äitini ei millään tahtonut ymmärtää, ettei isä tarkoituksella sekoittanut asioita ja hukannut tavaroita. Tulkitsin tilannetta siten, että äiti olisi toivonut saavansa itse olla hoidettava ja huomion kohde sen sijaan, että hän joutui hoitamaan ja vahtimaan toista. Muistisairaan kanssa keskusteleminen on välillä aika yksipuolista. On kiva huomata, miten ihminen kaikesta huolimatta säilyttää persoonansa ja huumorikin nousee pinnalle monen arkipäiväisen asian unohtuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Muistisairauden kehittyminen ja alkuvaihe ovat varmasti hämmentävää aikaa kaikille. Ja niin kauan kuin muistisairasta hoitaa kotona, mukaan tulee velvollisuudentunne, huoli ja väsymyskin.

      Ajan myötä tulee varmasti niitä vähemmän mukaviakin kohtaamisia, mutta en ajattele sen enempää niin pitkälle. Hoivakodissa oleminen vapauttaa huolesta, erityisesti kun isä on kuntoutunut hyvässä hoidossa aivan ällistyttävän paljon.

      Isä on myös jo hyvin tietoinen siitä, että hänellä on muistisairaus. Hän muistuttelee siitä välillä 🥰.

      Poista
  3. Hanhenkaakotusta on kuulunun monta päivää taivaalta. Kyllä niitä onkin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on tosiaan ilmassa ja pelloilla ja siinä välissä häsläämässä 🥰.
      Hirveä hinku taitaa olla lomalle ja etelän lennolle 👍.

      Poista
  4. Hienoa että puhetta tulee, ei väliä vaikka sanat on hassuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Itse asiassa sanatkin ovat yllättävän järkeviä ja jopa oivaltavia. Hoitajat ovat kehuneet häntä ystävälliseksi ja huumorintajuiseksi. Kun kerroin siitä isälle, hän totesi vain, että eihän hän nyt niille hoitajille ala ilkeä olemaan, hehän tekevät työtään. Jollekulle muulle hän kyllä ehkä saattaisikin kuulemma olla ilkeä. Se oli hassuttelua, vaikea kuvitella häntä ilkeilemässä.

      Mutta juu, puhetta riitti eilen ihan mahdottomasti. Hän on selvästikin päässyt keskustelemaan paljon hoivakodissa ja puheen taito on mahtavasti aktivoitunut 🥰.

      Poista
  5. Mun isä tais hoitaa sen muille ilkeilyn veljienkin puolesta. Hoitajille ei kuitenkaan hänkään ollut pahasuinen. Varsinkin eräs vanhempi mieshoitaja oli hänen suosikkinsa. Puhelimessa kun vaikka kertoi minkälaista juttua niin hoitajan tullessa sisään oli hyväkäytöksinen aina. Isällään oli Lewyn kappaletauti joka aiheutti hurjia harhoja edetessään. Jatkathan näitä kuvauksia isästäsi. Hienoa että Arilla on hyvä olla hoitokodissa. Viethän terveiset kun seuraavan kerran menet katsomaan häntä. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu!

      Kerron terveiset seuraavallakin kerralla. Ne lämmittävät selvästi isän mieltä 🧡.

      Sinun isäsi ei päässyt helpolla. On vähintäänkin ymmärrettävää, että se purkautui jonnekin. Hienoa, että hänelläkin on ollut ympärillään ammattilaistiimi, se on merkinnyt varmasti paljon 🧡.

      Iloa ja positiivista energiaa syksyyn serkkuseni 😍.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)