maanantai 21. helmikuuta 2022

Kun tulee se hetki, ettei millään riitä kaikkeen

Soitin äidille perjantaina seitsemän kertaa, osin perättäisinä soittoina osumatodennäköisyyden parantamiseksi (2+2+3). Olisin ilmoittanut lauantain vierailustani. Laskut piti hoitaa ja siksi piti mennä paikalle, vaikkei isää korona-altistuksen vuoksi päässytkään tapaamaan.

Äiti ei poistu kodistaan yksinään, joten oletin lauantain reissun kuitenkin onnistuvan viestintäongelmista huolimatta. Aamupäivästä hain isän postit. Matkalla soittelin äidille saapumisestani. Hän ei vieläkään vastannut.


Taas yhdet ripelankasukat 'normaalien' sukkien sekaan. Ekoteko jälleen kerran 👍


Käsityöt ovat melkein kirjaimellisesti viimeinen elämän lankani. Niihin saa itsensä koukuttumaan väsyneenäkin. On siis mahdottoman hyvä, että ihmisellä on monta harrastusta.


Lauantaina en päässyt hoivakodin korona-altistuksen vuoksi tapaamaan isääni. Kuten edellisenäkään viikonloppuna. Sääliksi käy noita eristäytymään joutuvia muistinsa kanssa taistelevia ikäihmisiä.


Äidin luona vierailu ei ollut helppoa. Perjantain soittoyritykset eivät toimineet. Jouduin tyytymään ajatukseen siitä, että heidän laskunsa pitää hoitaa ja ettei äiti sieltä kotoa mihinkään karkaisi kuitenkaan. Asia erikseen oli, haluaisiko hän tavata minut vai ei. Meidän suhteemme saa rubikin kuution kalpenemaan.

Soittelin hänelle muutamaan kertaan haettuani isän laskut hoivakodista. Hän ei vastannut. Menin alaovelle soittelemaan summeria ja soittelin puhelimellakin. Hän ei vastannut. Menin isän turvaranneke-avaimella sisään käytävään ja soitin ovikellosummeria ja koputtelin kovaa oveen. Äiti ei vastannut. Koska en voinut ottaa sitä riskiä, että äiti olisi jossain kodin nurkassa tajuttomana tuupertuneena, kävin läheisellä pysäköintialueella syömässä eväitäni ja aloin sen jälkeen pommittaa äitiä puheluilla. Muutaman puhelun jälkeen hän vastasi melkoisen kisakatsomon säestämänä. Hän lupasi päästää minut sisään. 👍


Laskujen hoitamisen jälkeen äiti halusi päästä käymään pankkiautomaatilla, jonne hän ei yksinään uskaltanut mennä. Asiaan kuului vaatteiden vaihto. Ja ulkohousujen etsiminen. Hatun valitseminen ja ennen kaikkea käsineiden valitseminen ja käsiin pukeminen. Olo oli kuin olisimme menossa presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhliin. Paitsi että olimme menossa vain autolla muutaman sadan metrin päähän pankkiautomaatille.


Pankkiautomaatilla jännitettiin, muistuuko tunnusluku oikein mieleen. Muistuihan se, kunhan ensin selvittiin järjestelmän valittamasta hitaasta toiminnasta. Oltiin kuulemma liian hitaita.

Seuraava jännityksen kohta oli nostettavan summan syöttäminen. Se ei ollut helppoa. Heikkonäköinen ikäihminen ei nähnyt näppäimistön varjossa olevia numeroita ja järjestelmän aikakatkaisu ärisi jälleen. Tähän yksinkertaiseen pankkitapahtumaan saimme kulumaan runsaasti aikaa.

Kotiovella äiti yllättäen muisti, että ruokaostoksillakin olisi voinut samalla käydä (vaikka ruokatilausten myötä tilanne pitäisi kotona olla melkoisen tasapainoinen). Tietenkin tarjouduin käymään äidin puolesta kaupassa sen jälkeen. Teimme lyhyen ostoslistan, jota lähdin hakemaan lähikaupasta. Ostokset menivät luonnollisesti minun pussistani. En valita, mutta haluan korostaa. Meidän suhteemme on juuri näin yksisuuntainen. Mutta mitä sitä ei tekisi vanhempiensa eteen? Vai mitä? Ja vaikka mitä?


Päivät valoistuvat, valoistukaamme mekin!
Ihanaa kevättalven odotusta!


15 kommenttia:

  1. Ihanat ripelankasukat jälleen! Itsekin innostuin loman alkaessa ja ensimmäisenä päivänä tein jo yhdet valmiiksi, toiset nyt menossa.
    Onpa vaiherikasta tuo äitisi luona vierailu. Hienoa, että pystyt purkamaan harmitustasi täällä.
    Kiitos, samoin sinulle ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
  2. Sukat ovat tosiaan aivan ihanat!
    Tytär/äiti-suhde ei oikein tunnu toimivan, mutta hienosti jaksat kuitenkin asioita hoidella.
    Hyvää päivän jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Meidän suhteemme toimii nyt paremmin kuin koskaan, mutta ei se silti mitenkään palkitsevaa ole.

      Poista
  3. Hieno, uusi näkökulma ripesukille - ekoteko, kun käyttää olemassa olevat langat. Kiitos, entistä mukavampi kutoa ripe-/jämälankasukkia!
    Saisitko äidiltä vara-avaimen hänen kotiinsa? Välttyisit turhilta ajomatkoilta ja ylimääräisiltä sydämentykytyksiltä. Olisihan se äidillesikin turvallisempaa ja helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Minulla on isän turvarannekkeen palautuksen myötä takaisin saatu avain, jolla pääsisin kyllä sisään. Emme kuitenkaan ennen tätä olleet sopineet säännöistä, miten avainta voi käyttää. Äidin ollessa sairaalassa sovimme, että voin käydä omalla avaimellani siellä hieman siivoilemassa ja hakemassa laskut. Sairaala-ajan jälkeiseen aikaan emme olleet sopineet mitään. Tiukkana sääntöjen noudattajana en voinut tehdä mitään ilman lupaa.

      Nyt sovimme, että jatkossa voin mennä sisään omalla avaimellani, jos kukaan (äiti) ei tule avaamaan ovea. Oletan, että äiti koki tämän toimintatavan turvallisemmaksi.

      Poista
    2. Ymmärrän. Haluan itsekin pitää säännöistä kiinni. Vanhempieni kohdalla huomasin, että vanhoista säännöistä oli parin viimeisen vuoden aikana pakko luopua. Ei ollut yksinkertaista, eikä helppoa muuttua kaikesta vastuussa olevaksi henkilöksi. "Äidiksi" omille vanhemmilleen. Lapsi on aikuisenakin vanhempiensa silmissä tottelijan roolissa (riippuu tietenkin perheen kemiasta). Huonokuntoisia ja ikääntyneitä vanhempia hoitaessa suhde väkisinkin vaihtuu, halusi tai ei.

      Poista
  4. Ripelankoja on, vaan ei sukkia niistä synny... ehkä se kantapään kutomisen taito aina unohtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taito on helposti palautettavissa.
      Toisaalta kaikki ei jaksa innostaa kaikkia.
      Isoäidin neliöitä?

      Poista
  5. Olepas melkoisessa pyörityksessä vanhempiesi, etenkin äitisi, kanssa. Sinulla on pitkä pinna.Kunnioitan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Pinnani ei ole pitkä, mutta on normalisoitunut viimeisen vuoden aikana.
      Nyt olen sitten taas huono sietämään lapsuuteni toistoa.
      Liika on aina liikaa.

      Poista
  6. Voimia sinulle 🧡 Äidilläsi on ihana tytär!

    VastaaPoista
  7. Jopas meni ärsyttäväksi säätämiseksi koko homma. Olin aikeissa kirjoittaa, että olisiko helpompaa jos saisit avaimen äidillesi. Sitten huomasin, että asia on jo ratkaistu. Hyvä niin, seuraavalla kerralla menee sitten sujuvammin.

    Minä olen käynyt useita kertoja isäni luona, kun hän ei vastaa puhelimeen. Kännykkä on jossain taskussa tai muussa tyhmässä paikassa, josta isä ei kuule sitä. Olen jo aloittanut keskustelut siitä, että seuraavaksi alan nettikameroittamaan isän asuntoa.

    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rouva Kepponen!

      Nettikameroittaminen kuulostaa mielenkiintoiselta 😊

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)