perjantai 11. maaliskuuta 2022

Matti ja Putin - fasaanit

Olen vakaasti sitä mieltä, että mikäli se on minusta kiinni, meidän pikkuisella tontillamme vallitsee rauha ja suoja mahdollisimman hyvin kaikille eläimille. Hävinnyttä ei lyödä, lapsia ei varasteta eivätkä kissaeläimet vaani lintujamme näin muutaman esimerkin laittaakseni.

Tähän aikaan vuodesta ilmassa alkaa olla pientä kärhämää, taistelua ja kilpailua. Niin kauan, kuin se ei ole kohtuutonta, se saa tapahtua. Mutta kohtuuttomuuksiin ei meidän pihallamme minun valvontavuorollamme mennä.

Kaksi ukkofasaania on tähän aikaan vuodesta yhdelle tontille selvästikin liikaa. Kumpikaan näistä meidän tyypeistämme ei tajua väistyä. Olen heittäytynyt erotuomariksi joihinkin tilanteisiin. Valvonnan ja keskustelun helpottamiseksi olen antanut kummallekin fasaanille nimen. Ne eivät itse tosin tunnista nimiään, mutta minun ja mieheni on helpompi puhua niistä käyttämällä nimiä.


Tässä on Matti. Matti on kaljupäinen siksi, että on joutunut kovasti alakynteen sen toisen ukkofasaanin kanssa. Matti ei ole kova taistelemaan eikä se kovin kummoinen ole juoksemaankaan. Siksi se on aina aggressiivisen kollegansa uholistalla.



Muutaman hieman helpomman päivän jälkeen Matti näyttää jo paljon reippaammalta kuin heti ison kukkotappelun jälkeen. Se tulee ruokintapaikalle syömään ja on kovasti varovainen.

Pian kukkotappelun jälkeen se näytti tältä:


Se toinen kaveri on rehvakas, taisteluhaluinen ja säälimätön. Lisäksi se on sinnikäs, määrätietoinen ja ylettömän itseriittoinen. Se ei pysty pidättelemään itseään, vaikka näkisi Matin vain kaukaakin. Ja Matti ei ole siinäkään kunnossa kuin ennen isoa tappelua. Olen antanut tälle toiselle fasaanille nimeksi Putin, tässä kuva:

Otettiin miehen kanssa sellainen käytäntö, että jos Putin tavataan meidän tontiltamme, hätistelemme sen pois, jotta Matille jää rauhallinen ruokailualue. Putin osaa onneksi kunnioittaa isompaansa ja riittää, että sen lähelle menee kävelemään, ääntely lisää sen juoksuvauhtia välittömästi. Tavoite on, että Matti pääsisi kuntoutumaan sen verran, etteivät kohtaamiset Putinin kanssa muodostuisi sille enää kohtalokkaiksi. Ehkäpä Putinkin löytää pian siipensä suojaan naaraan, jonka suojelemiseen keskittyä enemmän kuin Matti-paran päälle hyökkäilyyn.


Varmaan taas ihan hullun naisen puuhia, mutten minä voi vierestä seurata hillitöntä väkivaltaa ja teurastusta omalla pihallani. Jokin raja se olla pitää.

10 kommenttia:

  1. Heh, oli muuten hyvin kirjoitettu. Nimet sopivat täydellisesti lintuihin. Teet ihan oikein. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. <3 Ihanaa, että puolustat heikompaa.

    VastaaPoista
  3. Aika kärsineeltä Matti näyttää, joten toivoa sopii, että Putin jättää sen rauhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Matti on näyttäytynyt varovaisena, mutta reippaana pihalla päivittäin. Putinia olen kerran konsultoinut lähtemään naapuritontille. Varovaisen toiveikas olen.

      Poista
  4. Onneksi Matilla on teidät suojelijoinaan, on se sen verran kärsineen näköinen kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irkku!

      Eilen viimeksi kävin karkottamassa Putinin Matin kimpusta. Putin ymmärtää jo hyvin häipyä pois minut huomatessaan. Matti sen sijaan menee vain hieman sivummalle odottelemaan pihan vapautumista ja on pian jälleen ruokailemassa 👍.

      Poista

Kiitos kommentistasi!