Kesäloma on ollut täynnä yhtä lailla tapahtumia kuin pysähtymisiäkin. Ja vielä on viikko lomaa jäljellä!
Ensimmäinen viikko oli vielä täynnä väsymystä ja univajetta kaikesta etukäteisvalmistautumisesta huolimatta. Toisella viikolla aktiivisuustaso oli jo paljon parempi. Olen pysähtynyt monien oman elämäni isojen juttujen äärelle.
Kuten sen, että nyt tuntuu, että ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden ymmärtämättömyyden en ole ihan oikeasti hävennyt tai dissannut itseäni joihinkin aikoihin. Eikä tämä ole pelkkää myöhäsyntyistä kapinallisuutta kuten joskus aikaisemmin. Nyt sopu itseni kanssa tuntuu vilpittömältä. Toivottavasti sopu säilyy 🤭.
Häpeällä kasvatettu kantaa häpeän taakkaa kauan ja hartaasti. Sitä ei vain tiedä, miten elää ilman sitä.
Toivon, että nyt pystyn heijastamaan omalle perheelleni ja läheisilleni sitä, mitä en ole aikaisemmin pystynyt antamaan enkä olemaan.
Pienistä asioista nauttimisen taito on myös korostunut omassa ajattelussa. Päivä voi olla puolip***a, mutta sisältää hienon hetken. Jäänkö ikävän päivän märehtimiseen vai keskitynkö mahtavaan hetkeeni? Kumpaan keskittyminen on tärkeämpää?
Asiasta kukkaruukkuun: Äiti sai tuetun palveluasumisen puoltopäätöksen. Hän odottaa nyt kuntoutussairaalassa palvelutaloon pääsemistä. Palveluasuminen poistaa monen monta huolta arjesta. Hyvä näin.
Toisaalta tästä seurannee paljon oheistyötä asunnon tyhjentämisen ja äidin muuton myötä. Nyt toistaiseksi odotellaan. Äidin puhelin ei vastaa, nähtävästi akku on tyhjentynyt latausten välillä. Muistaakohan hän pin-koodin käynnistääkseen puhelimen uudelleen?
Viikon lopulla käyn vierailulla sekä isän että äidin luona. Heidän asunnollaankin pitänee käydä jääkaapin tyhjentämiseksi. Vaan asia kerrallaan.
"Pienistä asioista nauttimisen taito on myös korostunut omassa ajattelussa. Päivä voi olla puolip***a, mutta sisältää hienon hetken. Jäänkö ikävän päivän märehtimiseen vai keskitynkö mahtavaan hetkeeni? Kumpaan keskittyminen on tärkeämpää?"
VastaaPoistaTämä! Liputan niin tämän puolesta! Ajattelen, että tässä se on monen asian ydin ja kyllä harjoiteltavissa <3 Huippua, että olet löytänyt sen <3
Ja Helmihän se täällä siis huutelee :) Mulla on ongelmia bloggerin kanssa, ei millään anna kommentoida omalla nimellä, pyytää vaan tiliä ja kun sen valitsee, hyppää pois koko kommentoinnista. Ärsyttävää.
PoistaNytkö se eka katosi kokonaan :-D
PoistaKiitos, Helmi 💖
PoistaHetkeen keskittymisen taitoa on kyllä joutunut opettelemaan, enkä ole sitä kunnolla oppinut vieläkään. Sen olen huomannut (minäkin), että pikkuhiljaa näin iän karttuessa sitä osaa katsoa asioita eri puolilta, osaa olla välittämättä muiden katseista, puheista, tekemisistä ja olla enemmän oma itsenäinen itsensä.
VastaaPoistaHienoa, että äitisi on saanut palveluasumispaikan. Ne tuntuvat olevan tällä hetkellä varsinkin isommissa kaupungeissa todella tiukassa.
Mukavaa viikon jatkoa sinulle!
Kiitos, Satu!
PoistaHetkeen keskittymisen taitoa olen oppinut enemmän vasta, kun vaikeuksien keskellä siihen yhteenkään asiaan keskittyminen on ollut vaikeaa. Ja mihin tahansa yhteen asiaan keskittyminen antaa pääkopalle vapaata vaikeammista asioista. Kai sitä voi jotenkin helpomminkin harjoitella 🤭.
Hienoa, että lomalla olet päässyt käsittelemään elämäsi isoja asioita. Joskus niille on otettava aikaa ja työstettävä kunnolla. Tuota samaa hetkeen tarttumisen taitoa myös jokainen minunkaltaiseni marttaihminen joutuu opettelemaan ainaisen puuhastelun keskellä. Myös hiljentyminen ja rauhoittuminen on tärkeää, ilman niitä menee puuhailultakin puhti lopulta.
VastaaPoistaToivotaan, että äitisi muutto ja muut asiat järjestyvät hyvin ja hän itse sopeutuu asioiden uuteen käänteeseen.
Hyvää viimeistä lomaviikkoa!
Kiitos, Hitunen!
PoistaOn ihan hyvä jutella itsensä kanssa välillä ja kysäistä, mitä minulle oikein kuuluukaan, siis ihan oikeasti. Ja jotta osaisi vastata, pitää pysähtyä miettimään, sitten vielä kuuntelemaan.
Se on aina hienoa, että onnistuu purkamaan jonkin omaa elämää rajoittaneen tai häirinneen käyttäytymismallin. Onnittelut siitä! Aika lailla saa tehdä töitä silloinkin, kun malli on ihan vaan omassa päässä, saatikka sitten jos se liittyy kanssakäymiseen muitten ihmisten kanssa.
VastaaPoistaSe on hienoa, että ätisi saa palvelukotipaikan.
Kiitos, Kepposka!
PoistaKymmenien vuosien ajatusmalli ihan lapsuudesta asti on ällistyttävän vangitseva ja kahlitseva. Minä olen joutunut kaiken muun yrittämisen jälkeen sukeltamaan suoraan altaan syvään päätyyn pystyäkseni kohtaamaan oman tilanteeni ja muuttamaan sitä. Kaikki aiemmat yritykset ovat jääneet hyviksi henkäyksiksi kaiken muun keskelle.
Häpeä ja syyllisyys ovat hyvin vahvoja tunteita. On todella hienoa, että olet päässyt niiden juurisyihin tarapioimalla itseäsi. Muuten: sinun kommentiit ei näy varsinaisilla kommenttipaikoilla itse tekstin sisällä, vaikka ne näen ohjelman "kommentit" osiossa. Olen digiblondi, enkä osaa tehdä mitään asialle.
VastaaPoistaKiitos, Marja!
PoistaBlogger on nähtävästi luokitellut kommenttini roskapostiksi.
Kommentit voi lajitella monella tavalla, yksi valinta on roskasisältö. Sen alta löytyvät roskapostiksi luokitellut kommentit. Kolmen pisteen takaa löytyy valintamahdollisuutena Ei ole roskapostia (tai jotain muuta vastaavaa). Sitä klikkaamalla kommentti poistuu roskapostista ja siirtyy näkyviin kirjoituksen yhteyteen 👍
Hienoa että äitisi sai paikan. Ei tarvitse huolehtia, että jotakin käy kotona.
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaHuolet vähenevät. Toisaalta edessä on nyt varmaankin vanhempien asunnon myyminen - ja sitä ennen sen tyhjentäminen. Siinä riittää taas rupeamaa, mutta ei onneksi huolia.
Onnea äitisi saamasta paikasta! Omani odottaa paikkaa arvioinnin kautta... Kyllä tässä omat tunteet saa kyytiä!
VastaaPoistaKiitos, Stansta! Paikka on varma, sijainti ja ajankohta odottavat tulevaa.
PoistaAika risassa kunnossa pitää nähtävästi olla, että saa paikan palveluasumisen piiriin. Käytin toki muutaman kelpotopakan puheenvuoronkin, sillä tilanne ei näytä aina välittyvän päättäjille riittävästi pelkästään dokumenteista. Ainakin täällä tuntuvat melkoisen ylimalkaisesti lukevan potilasdokumentaation ja siten perustavat päätökset puoli-huu-haahan.
Tsemppiä!