Lahti-päivä vanhempien luona kaikkineen

Kävin Lahdessa. Ensin isän luona, hän on parhaimmillaan aamupäivällä. Isä oli taaskin hieman hiljainen ja väsyneen oloinen. Muutaman kerran ilokin virisi ilmoille, mutta energiatasot eivät olleet nyt parhaimmillaan. Isä söi tyytyväisenä kaksi palaa viemästäni suklaasta. Fazerin sininen näytti olevan äidin lempiherkkua, joten oletin isänkin pitävän siitä. Oikeaan osui.

Sitten vanhempien asunnolle. Ovella odotti sanomalehtien vyöry, vaikka olin pistänyt edunvalvojalle viestiä, että lehden tilauksen voisi keskeyttää, eihän äiti näe edes lukea sitä. Sanomalehtien välissä oli myös postia, jotka nappasin mukaani kotoa edelleen lähetettäväksi. Pitää yrittää lopettaa lehden tilaus heti alkuviikolla.

Jääkaapissa oli pilaantunutta tavaraa. Siivosin selkeimmät vanhentuneet tuotteet pois, samoin olohuoneen pöydälle vanhentuneet omenat. Tiskasin jäljiltä jääneet astiat ja lajittelin roskat katokseen. Sanomalehdistä suurin osa päätyi saman tien kiertoon. Tuulettelin tunkkaista ilmaa tuoreemmaksi.

Löysin ottamani kuvan äidistä ja isästä ja otin sen mukaan äidille sairaalaan. Hän on pitänyt siitä kovin.

Ovi piti saada turvalukkoon, ihan varmuuden vuoksi. Oletin turvalukon avaimen löytyvän äidiltä. Seuraava kohde olikin äiti. Äiti valitteli kipuja, mutta oli muuten reipas ja huumorintajuinenkin. Kaikki aika lailla hyvin siis. Äitikin nautti kovasti omasta suklaalevystään. Ja kehui minua kiltiksi, kun autan häntä. Omalla tavallaan mahtavaa saada tällaista palautetta häneltä vihdoin, mutta toimin silti oman itseni kannalta oikein, en kenenkään miellyttämiseksi. Ja se on minulle aivan erityisen tärkeää.

Äidin avaimissa ei ollutkaan turvalukon avainta. Sitä piti sitten lähteä uudelleen etsimään heidän asuntoonsa. Äidin antamat koordinaatit turva-avaimelle eivät pitäneet paikkaansa. Äidin jemmausoperaatioita vuoden verran seuranneena osasin jäljittää hänen avainkätkönsä, jota hän ei itse todennäköisesti enää muistanutkaan. Asunto on nyt siis myös turvalukittu.

Aamuyhdeksältä matkaan lähtemisen jälkeen pääsin takaisin kotiini hieman ennen neljää iltapäivällä. Olin täydellisen väsynyt, niin kuin aina Lahti-päivien jäljiltä.

Reissusta ei ole yhtään valokuvaa. Otin isästä videokuvaa, jotta hän lähettäisi siinä äidille terveisiä. Hän ei ollut keskittymistuulella, vaan jutteli ihan muusta. Mutta video on kuitenkin otettu. Tässä vähän vanhempi, vielä hyväntuulinen kuva.