Työpäivän jälkeen lähden tavallisesti tasaamaan oloani metsälenkille sienivarusteiden kera. Lenkki on tärkeintä, mutta kyllä minä niitä sieniäkin tarkkailen ja etsin, melkein aina löytyy jotain 🥰.
Kun olen päässyt päivän työpanoksesta irti, on kulunut tavallisesti noin kaksi tuntia, jos siis jään lähimetsään. Kauemmas ei kannata arkipäivänä lähteä, sillä matka-ajat eivät juuri rentouta. Neljän, viiden välissä kun pääsee lähtemään metsään, paluu ajoittuu kuuden, seitsemän väliin. Reilu tunti puolison kanssa tv-sarjaa ja keskustelua. Siinä se ilta sitten onkin melkein taputeltu. Muutamat kotityöt ja uutisten selaamista, siinä se päivä sitten onkin. Lopulta olen aivan liian väsynyt kirjoittaakseni mitään. Ja se ei tunnu minusta mukavalta, kirjoittaminen on kuitenkin ihan ykkösjuttujani. Talven tullen tämän järjestelyn on pakko mennä muutenkin uudistukseen. Toivottavasti samalla myös parannukseen 👍.
Yläkerran eteisen matot pitää uusia. Siinä on ollut kolme identtistä pikkumattoa tilan 'omituisuuden' vuoksi. Pixie-koira on sisustanut niitä kovasti ja urakalla vuosien aikana uudestaan ja uudestaan. Nyt ne ovat kaikki alkaneet avautua keskeltä enemmän ja vähemmän. Tavallaan ihan raikas idea, että maton keskeltä näkeekin lattian, mutta ehkä niitäkin on aika uudistaa.
Jotkut tietävät aina enemmän kuin muut. Syyllistyn itse siihen todella usein ja väitän helposti ja innokkaasti 'totuuksia', joista olen melkein varma. Yritän vähentää sitä. Se on aika raivostuttavaa.
Työporukassa tuli esiin kahvihetkikeskustelussa normaali (lapsuuden) perhe. Siihen yksi kollegani totesi voimallisesti, ettei normaalia perhettä olekaan. Olen sitä pohtinut ja pyöritellyt mielessäni ja olen päätynyt siihen, että olen tästä eri mieltä.
Minusta lapsen kannalta normaali perhe on sellainen, jossa ei harrasteta väkivaltaa. Fyysistä väkivaltaa ei koskaan ja henkistäkin korkeintaan pienesti, harvoin ja vahingossa. Normaalissa perheessä lapsi saa ruokaa syödäkseen joka päivä ja hygieniastakin huolehditaan jollain kohtuullisella mittakaavalla.
Normaalissa perheessä lapsen ei tarvitse elää pelossa. Hänellä on turvallinen aikuinen lähes aina turvanaan ja tukenaan. Hänen ei tarvitse viettää öitä tai viikonloppuja ilman turvallisen aikuisen seuraa.
Normaalissa perheessä lapsen terveyteen suhtaudutaan vakavasti ja kunnioituksella. Lapsella on myös oikeus ja vapaus ilmaista itseään ja mielipiteitään. Normaalissa perheessä lapsen ei tarvitse säilyttää ikäviä salaisuuksia turvallisilta aikuisilta. Hänen ei myöskään tarvitse toimia vanhempansa uskottuna tai terapeuttina.
Normaalissa perheessä lapsella on oikeus koskemattomuuteen, olla oma autenttinen itsensä ja olla rauhassa, kun sen aika on.
Tässä ihan alkua minun normaalin perheen määritelmälleni. Normaalin perheen määritelmän ulkopuolelle jäävät ns. epänormaalit perheet, joissa olosuhteet ovat joko huomattavan paljon normaalia paremmat ja korkeammat tai huomattavan paljon heikommat. Minusta on ihan oikein sanoa, että nälässä oleminen melkein päivittäin ei ole normaalia. Tai väkivallan seuraaminen/vastaanottaminen ei sekään ole yhtään normaalia.
Minun mielestäni Suomessa on erittäin paljon normaaleja perheitä. Onneksi. Sitten on niitä muita perheitä. Ikävä kyllä.
Puhutpa taas tärkeästä aiheesta, Susanna! Kyllä minunkin mielestäni normaaleja perheitä on olemassa ja mielestäni oma lapsuudenperheeni oli sellainen. Ja samaa linjaa olen yrittänyt pitää oman pikku perheeni kanssa - mutta pitäisi toki kysyä lapsilta, ovatko he kokeneet eläneensä normaalissa perheessä. Perheet ovat kyllä kaikki varmasti erilaisia ja mikä toisesta on normaalia, voi toisesta olla epänormaalia. Ihan liian paljon on kyllä niitä perheitä, joissa nuo mainitsemasi turvallisuutta luovat asiat eivät toteudu.
VastaaPoistaKiitos, Hitunen!
PoistaLapsena sitä ei ymmärrä välttämättä paljonkaan normaalista perheestä. On ehkä vain se käsitys omasta perheestä. Siinä vaiheessa viimeistään, kun huomaa olevansa itse erilainen kuin muut, olisi hyvä saada käsitystä siitä, millainen ns. normaali perhe on ja mitä siitä seuraa lapselle. Ja vastaavasti, mihin ei-normaalin perheen lapsi ei ole itse voinut vaikuttaa, mitä taitoja ja missä voisi opetella paikkaamaan lapsuuden kodin puutteita.
Hyvä määritelmä lapsen normaaliperheelle. Fyysinen ja psyykkinen turvallisuus ja elämiseen kuuluvien perusasioiden toteutuminen sekä turvallisuudentunne ovat hyviä asioita ja uskon niiden olevan läsnä monissa perheissä. Valitettavasti ei kaikissa.
VastaaPoistaKiitos, Between!
PoistaLapsihan ei voi omalle taustalleen mitään eikä todennäköisesti edes ymmärrä, mitä kaikkea hahmottaa eri tavoin kuin muut. Jonkinlainen epäreiluuden tunne voi kyteä pinnan alla, mutta sille on ehkä lapsen itsensä vaikea tehdä mitään.
Eikä se erilaisuuden tasoittaminen juurikaan helpotu aikuisenakaan, sillä lapsena saatu perusta on ikävän vankka.
Ajattelin hyvin pitkään, että elämä on kaikissa perheissä samanlaista kuin meillä. Vasta teini-iässä aloin ymmärtämään, että toisenlaistakin perhe-elämää on. Että lapsia rakastetaan, kannustetaan ja heistä iloitaan. Onneksi oivallus tuli teini-iässä eikä vielä myöhemmin. Ehdin miettiä asioita ja pyrkiä estämään mielestäni haitallisten mallien siirtymisen aikanaan omaan perheeseeni ja lapsiini.
PoistaMahtavaa!
PoistaMinä en edes ajatellut. Seuranani olivat onneksi lasten ja nuorten kirjallisuuden hahmot, joiden elämä oli vielä paljon monimutkaisempaa kuin omani, milloin missäkin muodossa.
Minulla ehkä suurimpia vertailukohtia oli mieheni lapsuudenperhe sukuineen, joihin tutustuin jo 16-vuotiaasta alkaen. Se ei muuttanut omaa perhesuhdetta, mutta antoi paljon positiivista peiliä muuhun maailmaan.
Hyvä, että sinulla oli mahdollisuus jo nuorena nähdä positiivisia malleja. Vaikka kaikkea ei itsessään pystyisi muutamaan - mikä tuskin on edes mahdollista - on tietoisuus muunlaisesta jo omanlaisensa siemen kasvuun. Toivo paremmasta on hyväksi.
Poista💖
PoistaTodella upeat kuvat. Sitruunaperhonen on upea.
VastaaPoista