perjantai 25. marraskuuta 2022

Koronan jälkeinen yskä teki kyljelle kipeää

Melkein neljä viikkoa sitten sairastuin koronaan. Kuume oli minulle poikkeuksellisen korkea. Yskä, lihaskivut, hajuaistin muutos, täydellinen väsymys, huonovointisuus ja äänen mureneminen hallitsivat elämääni sairastamisen ensimmäisen viikon aikana. Ennen ensimmäisen viikon loppua kuume katosi, lihaskivut vähenivät ja yskä helpottui jonkin verran.

Yskä jatkui ensin lempeänä ja kevyenä yskänä, mutta syveni sitten voimallisemmaksi ja työläämmäksi. Ensimmäisen viikon aikana nukkuminen oli vaikeaa yskän ja lihaskipujen vuoksi. Toisen viikon aikana yskä valvotti ja herätteli edelleen. Päivisin tein töitä voimavarojeni mukaan, mutta aina välillä piti vähän huilia.

Kolmannella viikolla yskä alkoi taas nousta hillittömiin yskänkohtauksiin. Nukkuminen vaikeutui entisestään ja jatkuva voimakas yskiminen vei voimavaroja.

Neljännellä viikolla toinen kylki alkoi vihoitella ikävästi. Yskiminen jatkui, mutta nyt myös sattui kylkeen oikein kunnolla. Oikealla kyljellä ei voinut enää nukkua ollenkaan ja vasemmalla kyljelläkin nukkuessa piti asettua paikoilleen todella varovasti, jottei kipeä kylki huutelisi omiaan.

Eilen päädyin sitten vierailemaan työterveyslääkärin luona. Murtunut kylkiluu (yskän seurauksena) oli tuomioni. Parantumisaika on kuulemma 4-6 viikkoa. Sain onneksi reseptin vähän vahvempiin särkylääkkeisiin. Matkustaminen toimistolle (ja lääkärille) ja takaisin ovat koetelleet niin kylkeäni kuin yskäänikin. Eilen illalla oli jo melkoisen epätoivoinen olo.

Kunnes otin uuden särkylääkkeen.

Vaikutus ei tietenkään alkanut heti, mutta ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan nukuin yhteen putkeen yli neljä tuntia. Nukuin kokonaisen yön! Ja yskimäänkin heräsin rauhallisen yön jälkeen vasta aamulla 🥰.


Linnuille olen vienyt ruokaa viimeisen viikon, kahden aikana? Ajan tajuni on hieman himmeää, kivun ja jaksamisen kanssa sinnittely on vienyt päähuomion. Muistan kipeän kylkeni kanssa raahanneeni auringonkukkasiemenlaatikkoa lintujen ruokintapaikalle. Pähkinät vein pienessä ämpärissä. Olo oli niin nolo pitkän sairastelun jälkeen ja halusin kovasti olla jo riittävän tervehtynyt toimimaan. Joten en (tietenkään) pyytänyt apua ruokinnan tankkaamiseen, vaan 'pärjäsin' ihan itse.


Nyt taidan ainakin seuraavan parin viikon ajan tyytyä kylkeni parantelemiseen. Pyydän ja huolin apua. En sinnittele kylkeäni enää yhtään huonompaan kuntoon. Ensi vuoteen mennessä kylki pitäisi olla kunnossa, jollei mitään muuta satu ennen sitä 😂😂😂.


Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Pidä huoli itsestäsi ja vähän kaveristasikin. Minunkin pitäisi varmaan pistää viestiä lähiystävälle tilanteesta - nyt kun jaksan 👍

24 kommenttia:

  1. Voi harmi tuota kylkeäsi. Sinulla on korona ollut raju tauti. Pidemmän mukaan minäkin sairastin, mutta pääsin sinua vähemmällä vaikka olen tuplasti riskiryhmää. On se sellainen tauti, että ei tiedä keneen iskee kovaa. Minulla ystävältäni murtui kylkiluu myöskin koronassa ja sitten jumpatessa murtui uudestaan venytyksien yhteydessä.

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rouva Kepponen!

      Tätä sairautta ei kannata kokeilla. Kovasti minäkin olen tätä kartellut, onneksi sain sen vasta nyt. Nyt toivon vain, etteivät jälkitaudit iske kimppuun. Muuten olen terve viimeistään ensi vuoden puolella 👍.

      Poista
  2. Voi ei! Paranemisia Susanna! Kaksi kuukautta sairastumisesta, hengityksen kanssa on vieläkin hankalaa.

    VastaaPoista
  3. Aika hurja ollut tuo sinun yskä. Yksi tuttava sanoin et oli aivastanut ja lopputulos oli sama, murtunut kylkiluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on välillä taipumusta yliluonnollisiin yskiin. Nyt on ollut taas se hetki vuosikymmenestä. Edelleenkin kannustan kaikkia välttämään koronaa, vaikka sitä välillä helpoksi kehuttaisiinkin 👍

      Poista
  4. Maltti on nyt valttia. Peukutusta, että maltat ottaa rennosti.
    Kun aika on, voit ottaa vähemmän rennosti, mutta tiedäthän sen itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä, miksi tuo ylempi kommenttini tuli anona.
      Minä sen kirjoitin. Olin silloinkin kirjautunut.

      Poista
    2. Kiitos, Ripranie!

      Bloggerin tiet ovat tuntemattomat ja arvaamattomat. Mitä tahansa näyttää voivan tapahtua tai olla tapahtumatta.

      Rennosti olemiseen pitää keskittyä. Mahdottoman helposti innostun ja se tuntuu heti hengityksessäni ja puheessani. ja siitä sitten seuraa pitkällinen yskä ja ikävä kipu kyljessä. Siinä vaiheessa muistuu taas mieleen, että rauhakseen pitäisi olla.

      Poista
    3. Oi voi, innostuminen on tietysti hyvästä silloin, kun se ei aiheuta ikäviä seuraamuksia.
      Oletko kokeillut erilaisia rentoutuskasetteja tms.
      Ne auttavat rentoutumaan. Youtubestakin voisi löytyä tai muualta netistä tai ihan vaan eri kaupoista. En tiedä, onko sinun nyt kyllä viisasta mennä mihinkään liikenteeseen. Joku voisi ehkä tuoda sinulle.
      Minusta ainakin rentoutumiseen voi oppia ilman suurempaa keskittymistä.

      Poista
    4. Tarkoitin sitä, että minun pitää muistaa ottaa rennosti. Innostus pukkaa pintaan itsestään, nopeasti ja helposti. Itse asiassa omasta rentoutumisestani seuraa todella usein iso innostus, mikä taas tekee tuolle yskälle huonoa. Malttia pitäisi pitää nyt omassa mielessä 👍

      Poista
    5. Ok, jokainen tuntee itsensä parhaiten❣

      Poista
  5. Pikaista paranemista! ♥
    Kiva, kun muistutit - pitää olla varovainen yskänkohtauksien kanssa.

    VastaaPoista
  6. Olen joskus kuullut tarinoita yskän aiheuttamasta kylkiluumurtumasta. Totta se sitten on. Sattuu jo pelkkä ajatuskin kovasta yskästä ja samanaikaisesta kipeästä kylkiluusta. Toivottavasti lääke auttaa ja toipuminen alkaa.

    Miten sitä onkin niin vaikea pyytää apua? Omin avuin pärjääminen menee joskus hulluuteen saakka. Moni ihminen auttaa mielellään, mutta harva osaa avuntarvetta arvata ilman sen ääneen sanomista. Avun pyytämisen vaikeudessa itsellänikin on peiliin katsomiselle syytä.

    Koitahan lepäillä. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Tänään olen jo huomannut, ettei sitä apua tarvitse edes pyytää. Ihan jo se, ettei heti sooloile tekemään itse yksinään jotain vaikka viimeisillä voimillaan, avaa muille mahdollisuuden auttamiseen 👍. Tätä yritän nyt pitää mielessäni.

      Poista
  7. No on sulla ollut koronasta nyt suurta harmia.
    Kylkiluukin on yskimisestä murtunut!
    Ei kyllä koronaa parane vähätellä, koska ei tiedä,millanen se onkin omalla kohdalla,vaikka joku siittä helpolla pääsisikin.
    Toivon sulle nyt tervehtymistä ja koita nyt lepäillä mahdollisimman paljon.
    Joulukin on tulossa kovalla vauhtia, mutta kaupasta saa kaikki, ei tarvi aina olla itse tekemää.
    Niin itsekkin teen tänä jouluna.
    Hyvää tulevaa joulukuuta sulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!

      Kaupasta saa jouluun kaiken tarpeellisen hyvää seuraa ja hyvää mieltä lukuun ottamatta 💖.

      Poista
  8. Tervehtymistä ja hyvää alkavaa joulukuuta.

    VastaaPoista
  9. Olen kuullut, että kylkiluut saattaa murtua yskän seurauksena, mutta en ole aiemmin "tuntenut" ketään, jolle niin olisi käynyt! Hurjaa.
    Meillä yskii nyt koirat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni on murtuma, mutta kipu sitäkin isompi.

      Minulla on taipumusta välillä melko holtittomiin yskiin. Ihme, ettei tätä ole tapahtunut aikaisemmin.

      Koirille paranemisia! 💖

      Poista
  10. Kirjoitin jo aikaisemmin kommenttia, mutta ihana bloggeri sen jonnekin jo hukkasi. Mutta melkeinpä arvasin, että kylkiluusi olit saanut murtumaan tuolla yskälläsi, sen verran kipeältä ja vaivalloiselta tuo elämä kuulosti😞 Itsekin aikoinaan yskin enemmän tai vähemmän sen 3 vuotta ja kylkivälilihakset sain repeämään yskimällä. Sekin oli jo ihan tarpeeksi kivuliasta. Nyt vain lunkisti ja pyydät reilusti apua❤️t. Irkku

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!