maanantai 27. maaliskuuta 2023

Sula meri sytyttää minut maaliskuussa 💖

Saarenmaan reissu oli pikainen, täytyy palata sinne uudelleen ajan kanssa ja sulan maan aikaan. Meren rannat kutsuvat minua kovasti. Liejukeleillä sinne ei arvaa lähteä kokeilemaan. Kuten kotimaassakin on monta paikkaa, jotka eivät ole parhaita matkakohteita juuri nyt. Kotimaassa tosin hinauspalvelun kutsuminen on olevinaan huomattavasti helpompaa kuin vieraalla maalla.

Saaremetsan jälkeen suuntasin Kuressaareen, Saarenmaan 'pääkaupunkiin'. Ajattelin käydä kaupoissa ja syömässä. Kaupat valmistautuivat suurelta osin kesäkauteen - ainakin minun kokeilemissani kohteissa. Ruokapaikkojenkin suhteen kävi nolosti kiireen vuoksi. Mutta kaupunkielämä ei nyt muutenkaan ole ykkösjuttuni, joten ei haitannut.

Suuntasin takaisin Muhuun päin länsirannikon kautta. Navigaattori sai osoitteekseen rannan Asukassa. Löysin kuin löysinkin sieltä a) pysäköintipaikan autolle ja b) sulan, jäättömän meren rannan 🥰.

Ensimmäinen näkymä piti kuvata jo autosta, vaikkei pysäköintipaikkaa ollutkaan.


Pari kertaa ajoin reitin ristiin rastiin ja yritin olla välittämättä ja stressaamatta lautan aikataulusta. Pysäköintipaikka löytyi ja pääsin sulan veden ääreen. Se tuntui talven jälkeen niin mahdottoman hyvältä!


Pientä lumen kinkaretta jossain oli, muttei välitetä siitä.


Kauniin värisiä kiviä. Eikä muodoissakaan ollut valittamista 🥰.



Vaikka lauttamatkalla Viron mantereelta Muhulle tuuli mahaa kääntävästi, länsirannikolla oli leppoisaa, oikeastaan tyyntä.





On ihanaa palata työkiireiden keskellä näihin rauhoittaviin tunnelmiin. Näihin minä pysähdyn ja samalla hengittelen rauhallisesti.

Työhulluudestani huolimatta nämä reissut tulevat ensin. Näissä minä synnyn uudelleen, lataudun ja kasvan paremmaksi versioksi itsestäni. Tavallisesti maisemat ja reitit ovat fyysisesti raskaampia ja monin tavoin brutaalimpia. Silti sytyn niissä aina arvaamattoman paljon entistä isompaan liekkiin. 

Eikä tämä ainoa liekittävä aihe ole. Perhe ja lähimmät ystävät kantavat paljon 🥰.


Mistä sinä sytyt ja saat voimaasi?

10 kommenttia:

  1. Upeat maisemat! Tavoitan tunteesi sulan veden äärellä. Minä voimaannun erityisesti luonnossa liikkuessani ja käsitöitä tehdessäni. Voimaannun pikku puuhia tehdessäni, en niinkään laiturilla makoillen. Perhe ja ystävät riemuitsevat rinnalla ja kantavat välillä niin kuoppaisella elon tiellä <3

    VastaaPoista
  2. Rauhoittavia kuvia. Minä voimaannun luonnossa, metsässä, vesistöjen läheisyydessä...

    VastaaPoista
  3. Oi että tätä kauneutta. Ihan tulee rauhallinen olo jo kuvia katsellessa.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanan näköinen paikka. Ei tosiaan varmaan kannatta liejukeleillä sinne ajella. Yleensä kyllä hinauspalvelu tulee kyllä nopeasti paikalle, mutta meillä ei myöskään kokemusta palvelun käytöstä ulkomailla. https://www.hinausautotpurhonen.com/palvelut/lappeenranta

    VastaaPoista
  5. Hienot maisemat Saarenmaassa ja kiitos hyvistä matkavinkeistä. Olemme myös haaveilleet omalla autolla matkailusta Virossa. Luulisi, että hinaus naapurissa onnistuu lähes yhtä helposti kuin kotimaassakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!