Kesäpäivänseisaus oli eilen, keskiviikkona. Vuoden valoisin kohta on saavutettu eivätkä päivät tästä onneksi enää pitene.
Tänään kävin palauttamassa lomapäivälläni isän pyörätuolin ja rollaattorin apuvälinekeskukseen. Yksi asia on taas hoidettu alta pois.
Sunnuntaiaamun luontoretkikuvia on jäänyt odottelemaan parempaa hetkeä. Olkoon nyt yksi hieman parempi hetki.
Kuovin näin jälleen tälläkin pellolla käyskentelevän. Olen jokseenkin hurmaantunut kuovista.
Metsäkauris laidunsi pellolla ojan pientareella. Ihana sekin.
Juhannukseksi saamme ainakin hetkeksi koko perheen kasaan ja syömään yhdessä. Kaikki on sen suhteen enemmän kuin hyvin.
Rentouttavaa ja virittävää juhannuksen aikaa!
Lämmin osanottoni isäsi poismenon johdosta. Kaikki tavat surra ovat yhtä oikeita.
VastaaPoistaIhanaa juhannuksen aikaa perheesi kanssa!
Kiitos, Maarit!
PoistaIhanat kuvat!
VastaaPoistaSamat eläin tuttavat tapasin kauppareissulla
paripäivää sitten.
Juhannus terveisin🌸
Kiitos, Päivien ilot!
PoistaIhanaa Juhannuksen aikaa sinulle
VastaaPoistaKiitos, Enkuli!
PoistaIhanat havainnot. Juhannuksia Susanna!
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaHyvää Juhannusta.
VastaaPoistaKiitos, Sami!
PoistaKiitos kuvista Susanna. Miten ihmeessä sinä saat noin hyviä kuvia kuovista, pitkällä putkella kaiketi. Nuo linnuthan ovat kovin arkoja, puhun kokemuksesta.
VastaaPoistaTeet surutyötä hoitamalla käytännön asioita isäsi poismenon jälkeen.
Hauskaa juhannusta koko perheen kesken!
Kiitos, Sirpa!
PoistaKuovikuvat on otettu pitkällä putkella tieltä autosta - paras piilokoju monessa tilanteessa 👍.
Osanottoni isäsi poismenon johdosta. Pari päivää jäi blogeista taukoa ja niinpä yllätyin, kun luin edellisistä kommenteista, että isäsi oli lähtenyt. Voimia sinulle surussasi!
VastaaPoistaKiitos, Hitunen!
PoistaKiitos, Suvi!
VastaaPoista