Myönnän, etten ole perusluonteeltani ollut koskaan mikään järjestyksen vaalija. Ehkäpä jopa päinvastoin. En ole löytänyt järjestyksen jyvää elämääni, sillä en ole jotenkin hahmottanut sitä elämän osa-aluetta ollenkaan. Vähemmälläkin vaivalla on pärjännyt.
Toki olen aina pitänyt siisteydestä. Se on ollut vain jotenkin ulottumattomissani arjessa ja olen pyristellyt siihen kovasti vieraiden saapuessa. Nykyään vieraitakin käy paljon harvemmin. Ei ole lasten synttäreitä, joissa käy isovanhempia ja kummeja lapsineen. Ystävien kanssa tavataan yhä useammin kävelylenkillä, syömässä tai kahvilassa.
Siitä huolimatta olen vähitellen löytänyt noita siisteyden jyviä. Yksi asia kuitenkin kerrallaan eikä makeaa mahan täydeltä.
Ja nyt tulee tunnustus: olen alkanut viehättyä viikkaamisesta 🙄. En siis viikkaa kaikkea enkä hyvin vieläkään. Mutta jonkin verran ja usein silloinkin pieteetillä. Ja että se tuntuukin silloin makealta!
Viikkaamisen ensioivallukset syntyivät joitakin vuosia sitten, kun ymmärsin, että kylpypyyhkeiden paras säilytyspaikka meillä on saunan pukeutumistila. Olin varmaankin katsellut muutaman Marie Kondo -videon ja oivallus tuli päähäni sen myötä. Meillä pesukone on vanhan rintamamiestalomme pohjakerroksessa samoin kuin suihkut ja saunakin. Monen monta vuotta pesin kylpypyyhkeet (luonnollisesti) pohjakerroksessa ja kuivasin ne samassa paikassa kuivausrummussa. Sitten (viikkaustilan puuttuessa pohjakerroksesta) kannoin kaikki kuivat pyykit, myös kylpypyyhkeet yläkertaan (kaksi kerrosta ylöspäin) makuuhuoneeseemme, jossa viikkasin ne jotenkin. Kylpypyyhkeet päätyivät saman kerroksen vaatehuoneeseen, josta niitä piti sitten hakea pohjakerrokseen suihkuamista varten. Marie Kondon mukaan tavarat pitää säilyttää siellä, missä niitä tarvitaan. Tästä olin ehdottoman samaa mieltä.
Lahjoitin ystävällisesti miehelleni pyyhehyllyprojektin tekemisen saunan pukeutumistilaan 😇. Siellähän ne olisivat helposti saatavilla eikä niitä tarvitsisi kärrätä ollenkaan yläkerroksiin.
Hyllyt olivat nopeasti valmiina ja pääsin sijoittelemaan pyyhkeitä paikoilleen. Silloin ensimmäisen sijoittelun jälkeen ryhdyin ihan tosissani miettimään viikkaamisen taidetta. Minä laitoin viikkaamani pyyhkeet hyllyille pinoihin periaatteessa ihan hyvin. Ne eivät vain näyttäneet komeilta. Hoksasin, että viikatulla tekstiilillä on aina se eheä reunansa, joka näyttää todella siistiltä. Ja toisaalta sillä samalla tekstiilillä on myös se puolensa, missä näkyy monen monta taitosta ja reunaa. Ja se ei näytä kovinkaan tyylikkäältä.
Päätin viikata pyyhkeet niin, ettei kasa olisi liian leveä ja näkyville jäävä reuna olisi kaunis ja eheä. Ja se näytti tyylikkäältä verrattuna mihinkään aikaisempiin pinoamis- ja viikkaamistapoihini. Siitä se lähti - hitaasti, mutta kuitenkin.
Yritin harrastaa pystyviikkausta Marie Kondon tapaan, mutta se toimii minun näpeissäni vain silloin tällöin. Pinot ovat minusta ihan ok, kun pinosta näkee heti ulospäin, missä yksi vaatekappale sijaitsee.
Nautiskelen suorastaan aamulla viikatessani yöpukuni kauniisti kaappiini. Ennen säilytin sitä puolirutun ja muka-viikkauksen välimuodossa tyynyni alla. Nyt aamuviikkaaminen on juhlallista ja illalla yöpuvun ottaminen kaapista on vähintäänkin yhtä ylevää.
Kummallisia mielihyviä tulee tällaisista kummallisista asioista 🤔.
En vieläkään viikkaa kaikkea, mutta vähitellen yhä enemmän. Yritin tätä kirjoitusta varten etsiä itselleni mieluisaa viikkausvideota netistä teille jaettavaksi, mutta suurin osa löytämistäni viikkausvideoista liittyy konmaritukseen. Loputkaan eivät iske ihan siihen viikkaushermooni. Mutta ehkä löydän vielä hyvän videon ja jaan sitten valaistumiseni teidänkin kanssanne 🥰.
Mikä on sinun suhteesi viikkaamiseen? Ja miksi?
Olen vanhempieni asuntoa läpikäydessäni tarkastellut tavaroita isolla mielenkiinnolla. Noissa tavaroissa on paljon tarinoita, joista en ole tiennyt mitään. Tai jotka häilyvät mielessäni, mutta vain ohuesti. Tutustun samalla lisää niin vanhempiini kuin itseenikin.
Ensin löysin Sorsakosken valmistamat aterimet. Sorsakoskesta tuli jossain vaiheessa osa Hackmannia. Mutta nämä aterimet siis resonoivat kovasti ja herättivät paljon muistoja. Ei mitään ehjiä muistokuvia, vain tuttuutta, jälleennäkemisen iloa ja epämääräisiä vanhoja tunteita.
Sitten löysin muutaman vanhan lautasen, joiden kuvio tuntui voimakkaan tutulta ja turvalliselta. Mitään konkreettisempaa en saa mieleeni, mutta jälleennäkemisen riemu oli iso.
Aterimet lähtevät meille kevät- ja syysreissuille mukaan matka-aterimiksi. Vuokramatkailuautoissa on aterimia aina kovin niukasti. Joukon jatkoksi löytyi myös saman aikakauden lusikoita - isoja ja pieniä.
Lautaset menevät kierrätykseen tavalla tai toisella. Vaan olipa ihanaa päästä fiilistelemään niiden äärelle. Jotain hyviä (vaikkakin epämääräisiä) tunnemuistoja nuo herättivät.
Millaisia astioita sinä muistat lapsuudestasi ja nuoruudestasi?
Ihana ja kovin samaistuttava postaus Susanna.
VastaaPoistaMeilläkin (talo on rakennettu -55) on pesukone ja kuivausrumpu kellarikerroksessa olevan saunan "pukuhuoneessa" eli tilassa, johon mahtuu edellämainittujen lisäksi pyyhenaulakot, ei muuta.
Viikkausta varten ei ole mitään järkevää tasoa, joten se on hoitunut lähinnä polven, silityslaudan tai kellarin sohvan päällä, mutta kuuluu kuitenkin niihin ainoisiin kodinhoitoon liittyviin perinteisiin, joista en tingi. Toinen on lakanoiden mankelointi ja sen jälkeen niiden "veto" ja kääriminen tietyn kaavan mukaan rullalle, ei koskaan taitteille :).
Tyynyliinat ja pienet pyyhkeet viikkaan aina samalla kaavalla: Ensin pitkät sivut kolmeen osaan ja sen jälkeen tämä pitkä suikula taas toiseen suuntaan kolmeen osaan. Ei ehkä tästä aukene, mutta vähän niinkuin vanhan ajan paperikarttatyyliin :).
Isojen pyyhkeiden kohdalla olen joutunut sen verran tinkimään perinteestä, että ne viikkaan kellarissa käytössä olevan pystykaapin hyllyjen koon mukaisiksi, että mahtuu mahdollisimman monta nätisti päällekkäin. Ja väreittäin pinkattuna tottakai :). Joskaan meillä ei enää montaa pyyhekertaa olekaan, vaan yhdet vaihtokerrat sekä ala- että keskikerroksen kylppäreihin, ei muuta. Vein aikanaan muistaakseni 60 lakanaa ja ainakin saman verran pyyhkeitä SPR:n täsmäkeräykseen. (Kuka oikeasti tarvii sellaista määrää neljän hengen perheessä? Ei kukaan, mutta niitä tuli joskus osteltua aina kun näki jotkut kivat).
Sorsakoskia löytyy meiltäkin muutama hassu lapsuudenkodin jäännöskappale. Harvinaisen hankalat syödä ne haarukat, eikä veitsikään kovin kummoinen ole, jos jotain pitää oikeasti leikata, mutta niin vaan niillä pärjättiin.
Myös Arabian Suvi-astiastosta on jäljellä muutama lautanen, kannu ja vati, mutta nekään ei ole käytössä. Joku siihen kannuun varmasti keräilisi luonnonkukkia, mutta ei ole oikein oma juttuni, vaikka varsin perinteikäs yhdistelmä oliskin.
Kauniit ja jotenkin tosi tutun- ja samalla uuden oloiset kuviot noissa teidän lautasissa.
Iloista reissua teille <3
Kiitos, Annukka!
PoistaMinä pesen pyykkiä aaltoillen. Välillä kovasti täsmällisesti ja ahkerasti, välillä pyykkiä jää jonottamaan pyykkikoreihin. En tiedä, kumpi on muna ja kumpi kana, mutta vaihtopyyhkeitä tarvitaan ehkä tavallista enemmän odottelemaan suman aukeamista.
Lisäksi koira tarvitsee omat pyyhkeensä. Se paksua turkkia ei pestä usein, mutta pienenä koirana sen turkki kerää kostealla kelillä kaiken itseensä. Pakko on pyyhkiä koira, ennen kuin päästää sen lenkin jälkeen silloin sisään.
Tyynyliinoja meillä on huomattavasti enemmän kuin pussilakanoita. Tyynyliinat tulee vaihdettua useammin ja niille on hyvä olla vaihtarit. Pussilakanoita viikatessa viikkaan sisään myös siihen kuuluvan tyynyliinan. Löytyvät helpommin. Vaihtarit elävät sitten sinkkuelämää erikseen viikattuina.
Yksinäisistä tai joukkoon kuulumattomista astioista ja aterimista olen pyrkinyt tässä edellisen sukupolven jälkimainingeissa pyrkinyt pääsemään eroon. Hyväntekeväisyyskirppiksellä löytävät usein kotinsa - tai sinne niitä olen ainakin kärrännyt.
Yhdessä vaiheessa hankkiuduin eroon lasten ja nuorison teemalakanoista. Niissä ei lopulta enää kukaan meistä aikuisista viihtynyt 🤭.
Olen mielestäni aika hyvä viikkaaja ja tykkäänkin ottaa pestyjä ja kuivatettuja vaatteita narulta viikkaamista varten. Muutenkin pyykkäys on ihan mielipuuhiani. Tai eihän nykyajan pyykinpesussa mitään vaivaa ole kun kone tekee kaiken. Toista oli entisaikaan kun käsin piti pyykätä kaikki muu paitsi lakanat jotka onneksi pääsi pesemään taloyhtiön pyykkituvassa.
VastaaPoistaViikkaan kotona käsipyyhkeet pystyviikkauksella kun meillä on kätevät ulosvedettävät korit kaapeissa. Muut vaatteet järjestelen vanhanaikaisesti pinoihin.
Kiitos, Kristiina!
PoistaKyllä minäkin välillä innostun tykkäämään pyykkäämisestäkin. Sitten välillä on olevinaan vaikka mitä muuta tärkeämpää, kiireisempää ja mukavampaa 🙈.
Noita samoja haarukoita ja veitsiä, on myös äidin ja isän jäämistössä.
VastaaPoistaNiitä löytyy varmasti monesta paikasta. Oman aikakautensa helmiä 😊.
PoistaVähän aikaa piti miettiä, mitä tarkoittaa pystyviikkaus, ennen kun välähti, heh. Vastaan viikkaukseen tyyliin "silloin, kun kaikki oli ennen kaaosta vielä normaalia". Olin aika tarkka viikkauksen suhteen. Varsinkin juuri pyyhkeiden sekä petivaatteiden kanssa. Jälkimmäiset silitin mankelin puuttuessa. Nyt menee aikaa, ennen kun pääsen takaisin siihen... (Annukalle terveisiä, että hyvin tajusin tyynyliina-tyylin - äidin luona tehtiin muuten samoin, mutta lopussa taitettiin vain kerran.)
VastaaPoistaNuo Sorsakosken aterimet tuntuvat olevan nyt monien keräilijöiden suosiossa. Meillä oli niitä vain muutama yksittäinen kappale. Kävin katsomassa - minulle niistä ei ole kulkeutunut, kuin yksi. Sitä "raidallista" mallia oleva veitsi voiveitseksi.
Omaa vanhempien asuntoa tyhjentäessä tajusin, että vaikka meillä oli Arabian astioita, niin vain joitain lautasia löytyi 'täydet' setit. Muuten kaikkia oli satunnaiset määrät. Itselleni otin neljän syvän ruokalautasen lisäksi vain kaksi nelikulmaista Teeman tarjoiluastiaa, vanhan ja uudemman. Ja muutaman Savonian ruokailuvälineen täydentämään omiani.
Voi että. Tietysti nyt, kun liikkumiseni on rajoitettua, niin tekisi mieli mennä mm. raivaamaan makuuhuonetta, että pääsisin joskus siellä vaatekaapeille saakka. Ei auta, kuin malttaa, että vammat paranevat ensin kunnolla, pahus.
Ps. Tykkään kuvan lautasen reunan korkeudesta sekä kuviosta.
Kiitos, Stansta!
PoistaKyllä se pystyviikkaus nopeasti konmarittamisesta aukeaa 👍.
Tuollaisia vajaita sarjoja astioita minäkin olen omien vanhempieni luota löytänyt. Kai niitä on mennyt rikki aikojen saatossa. Oikein vanhoja astioita jostain vielä vanhemmasta ajasta on jäljellä jopa liimattuina kokoon särkymisen jälkeen. Siinä on nähty vaivaa arvostetun astian vaalimista ja iän jatkamista varten.
Raivaamisinto herää helpoimmin silloin, kun se on mahdollisimman mahdotonta. Sanon minä. Kielletty hedelmä houkuttaa aina.
Nyt malttia, se nopeuttaa paranemista. Yskin itse vuoden vaihteen aikoihin koronan jälkimainingeissa kylkiluuhuni murtuman ja olipa se kipeää kauan! Kauan piti myös nukkua ihan väärässä asennossa.
Jaksamista ja malttia! Nyt keskittymistä niistä asioista nautiskeluun, jotka ovat vielä jotenkin hollilla 💖.
Mie tykkään noista sorsakoskelaisista! Anoppi niitä löysi mulle kirppikseltä joskus, tuo veitsi on paras voiveitsi ja kätevä myös letunpaistossa, kun pitää kääntää monta pikkulettua. Haarukat on parhaita pottujen kypsyydenkoetushaarukoita.
VastaaPoistaNykyinen mies opetti mut viikkaamaan - tai osasinhan mie, en vaan viitsinyt, kunhan jotenkin rullasin kasaan ja työnsin vaatekaappiin. Pesulassa olin jonkin aikaa töissä nuorena, ja opin pyyhkeiden ja työhaalareiden viikkauksen, lakananmankelointikoneen kanssa työskentelyyn olin liian hidas ja kömpelö. Se kun ampui sekunnissa sen lakanan ja se piti työparin kanssa saada kiinni.
Siisteydestä: kun nyt on tyttären muuttoja tehty parikin kertaa, niin huomaan että se on aivan kamala possu, kaikki jää niille sijoilleen, roskatkin. Luultavasti mie olin nuorena jos nyt en ihan samanlainen, niin sekaista minunkin nuoruusajan kämpässä yleensä oli. Kun on tullu vanhemmaksi niin arvostaa sitä siisteyttä, se tuo kodikkuuttakin ihan erilailla kuin kaaos. Esineille pitää olla oma paikkansa.
Kiitos, RH!
PoistaViikkaaminen tuntui minusta kauan turhalta ja muka-pakolliselta hommalta, josta kukaan ei hyötynyt yhtään mitään. Näkökulma on muuttunut, kun on oppinut arvostamaan rauhallisia hetkiä, ei-suoritettavia elämän iloja ja kiireettömyyttä.
Minulla ei vieläkään ole kaikille esineille omaa paikkaansa. Siksikin vähennän aktiivisesti noiden esineiden määrää. Mietin myös samalla parempia säilytysratkaisuja ja hyviä paikkoja säilytettäville tavaroille. Kyllä tämä tästä. Hiljaa hyvä tulee 🙄.
Minä viikkaan kaiken. Tyttäreni opetti minulle KonMaria ja huomasin, että kun sukatkin on viikattu muoviseen säilytyslaatikkoon pystyyn niin, että on helppo ne löytää ja ottaa siististi laatikosta, viikkaminen sujuu jo itsestään. Paidat on viikattu tietenkin omaan laatikkoonsa pystyyn vierekkäin kuten kaikki muukin.
VastaaPoistaKiitos, Enkuli!
PoistaKyllä se oma hyöty pitää sieltä jotenkin ensin löytää, ennen kuin uusi vaivannäkö kutsuu. Lisäksi pitää olla rohkeutta kokeilla uutta ja malttia kerätä kokemuksia 🥰
On kaksi eri koulukuntaa lakanoiden käsittelyssä. Toiset ehdottomasti Mankell ovat, toiset (kuten minä) vain vetää ne ja vinkkaa kaappiin. Ja jos lakanat ovat kuivuneet ulkona, ne ovat melkein yhtä sileät kuin mankeloidut. Tästä on ikuinen kiista muiden naisten kanssa, mikä on oikein! Itse en ole koskaan mankeloinut mitään, sillä nuorena ei ollut varaa ostaa mankelia. Myöhemmin huomasin, että enhän minä sellaista edes tarvitsekaan, kun toimeen tulee muutenkin.
VastaaPoistaOnpa kauniit lautaset. Miten nuo maltat kierrätykseen laittaa?
Kiitos, Kirlah!
PoistaMinä päädyin miettimään mankelointia tässä juuri ihan hiljattain. Voitin nimittäin reilun kymmenen vuoden ikäisenä yhden tavaratalon arpajaisista sähkömankelin! Äiti hoksasi asian ennen minua ja ilmoitti, että hän varmaankin saa sen sitten syntymäpäivä- ( tai joksikin muuksi) lahjaksi. Eipä siihen paljon neuvotteluvaraa jäänyt ja sinne se mankeli meni.
Äidin kuoltua olen katsonut tuota yli 40 vuotta vanhaa mankelia useampaankin otteeseen sillä silmällä, että nyt voisin vihdoin saada sen itselleni. Ehkä kyse on kuitenkin enimmäkseen pelkästä periaatteesta. Ei minulla mitään tarvetta mankelointiin ole (vaikka äidin liinavaatekaappi onkin mankeloidun upea!) Eikä meillä löytyisi sille mitään sopivaa paikkaakaan ihan tuosta vain. Mutta se oli joskus minun ihan hetken aikaa 👍.
Lautasia on vain kolme. Yhdessä on isommat vauriot, toisessa (kuvassa) pienet jäljet. Kaikki ovat kuluneita. Olen katsellut niitä nyt tovin. siinä on minulle iloa kylliksi. Aika pieniäkin ne ovat 😂. Ehkä vien yhden tai kaksi kirppikselle, jospa joku hakisi omilleen kavereita. Yritän kovasti olla kahmimatta mitään kotiin vain siksi, että se on söpöä. Tavaraa kun on ihan liikaa muutenkin.
tämä automaattinen kirjoitus suututtaa. Kone on kirjoittanut taas mitä sattuu, vaikka jo kerran korjasin. Siis pitää olla: mankeloivat.
VastaaPoista💖
PoistaTutunnäköiset haarukat ja veitset. Juuri nyt en muista, että kenen kodissa tuollaisia on ollut. Se tulee varmaan mieleen viimeistään huomenna :)
VastaaPoistaMinä en nauti yhtään siivoamisesta. Päinvastoin minusta se on varsin ikävää puuhaa. Mieheni on aika sotkuinen, samoin nuorin lapsi. En ole itsekään mikään siisti, niinpä meillä menee paikasti helposti sekaisin ja sotkuun. Pakkohan sitä siivoamista on tehdä, vaikka ei huvittaisi. En tiedä, että sujuuko se sitten helpommin, kun joskus olemme miehen kanssa kahdestaan. Meillä on iso perhe ja varsin mittava irtaimisto ja jos ei heti laita tavaroita paikoilleen, niin kaaoksen siemen on kylvetty ;)
Kiitos, rouva Kepponen!
PoistaMonta ihmistä sotkee enemmän kuin vähemmän.
Kyllä se siivoaminen helpottuu väen vähetessä, jollei teistä jompi kumpi innostu muuttumaan huomattavasti huolettomammaksi 👍
Mielenkiintoinen postaus ja kommentit! Itse en ole koskaan tuntenut tarvetta hankkia mankelia, koska sellaista ei ollut lapsuuskodissanikaan, vaan lakanat vedettiin kahden hengen voimin ja rullattiin siisteiksi kääröiksi. Nykyisi oikaisen vielä tästä ja taittelen lakanat itsekseni ensin, lopuksi toki rullaan.
VastaaPoistaNuo sorsakoskelaiset ovat ihania aterimia, vaikka tosin hieman epäkäytännöllisiä. Ollaan ostettu niitä kirppareilta. Ja meillä on miehen kotoa saatu kannu, jossa on sama kuviointi kuin noissa lautasissa. Kannu ei ole juurikaan ollut meillä käytössä, kun omaa silmääni ei ihan nuo retrokuviot miellytä niin paljon kuin jotkut muut (=yksiväriset, kuviottomat). Mutta onhan se kiva säilyttää jotain vanhaa muistona, vaikka millään ei kaikkea voi säilöä. Viime vuosina olen alkanut karsia myös tavaroita sillä periaatteella, että mikäli tavara ei tuo itselle iloa, niin joutaa mennä.
Kiitos, Hitunen!
PoistaMuistoja kannattaa säilyttää niin kauan, kuin niistä on jollekin jotain lisäarvoa. Valokuvat tärkeistä tavaroista ja esineistä vievät toisaalta paljon vähemmän tilaa kuin käyttämättömät tavarat jossain kaappien perillä.
Haarukat ja veitset olivat käytössä minunkin lapsuuden kodissa. Minä olen täysi hulttio vaatteiden viikkauksessa. Jotenkin vain pinoon. Olen ehkä liian kärsimätön ihminen. Onneksi olkoon sinulle, että olet löytänyt uuden puolen itsestäsi!
VastaaPoistaPino on jo hyvä.
PoistaVierivä kivi ei sammaloidu.
Paljon olet varmasti sinäkin löytänyt uusia asioita ja puolia itsestäsi?