Viikkaamisen jalo taide ja vanhoja arkiastioita

Myönnän, etten ole perusluonteeltani ollut koskaan mikään järjestyksen vaalija. Ehkäpä jopa päinvastoin.  En ole löytänyt järjestyksen jyvää elämääni, sillä en ole jotenkin hahmottanut sitä elämän osa-aluetta ollenkaan. Vähemmälläkin vaivalla on pärjännyt.

Toki olen aina pitänyt siisteydestä. Se on ollut vain jotenkin ulottumattomissani arjessa ja olen pyristellyt siihen kovasti vieraiden saapuessa. Nykyään vieraitakin käy paljon harvemmin. Ei ole lasten synttäreitä, joissa käy isovanhempia ja kummeja lapsineen. Ystävien kanssa tavataan yhä useammin kävelylenkillä, syömässä tai kahvilassa.

Siitä huolimatta olen vähitellen löytänyt noita siisteyden jyviä. Yksi asia kuitenkin kerrallaan eikä makeaa mahan täydeltä.

Ja nyt tulee tunnustus: olen alkanut viehättyä viikkaamisesta 🙄. En siis viikkaa kaikkea enkä hyvin vieläkään. Mutta jonkin verran ja usein silloinkin pieteetillä. Ja että se tuntuukin silloin makealta!

Viikkaamisen ensioivallukset syntyivät joitakin vuosia sitten, kun ymmärsin, että kylpypyyhkeiden paras säilytyspaikka meillä on saunan pukeutumistila. Olin varmaankin katsellut muutaman Marie Kondo -videon ja oivallus tuli päähäni sen myötä. Meillä pesukone on vanhan rintamamiestalomme pohjakerroksessa samoin kuin suihkut ja saunakin. Monen monta vuotta pesin kylpypyyhkeet (luonnollisesti) pohjakerroksessa ja kuivasin ne samassa paikassa kuivausrummussa. Sitten (viikkaustilan puuttuessa pohjakerroksesta) kannoin kaikki kuivat pyykit, myös kylpypyyhkeet yläkertaan (kaksi kerrosta ylöspäin) makuuhuoneeseemme, jossa viikkasin ne jotenkin. Kylpypyyhkeet päätyivät saman kerroksen vaatehuoneeseen, josta niitä piti sitten hakea pohjakerrokseen suihkuamista varten. Marie Kondon mukaan tavarat pitää säilyttää siellä, missä niitä tarvitaan. Tästä olin ehdottoman samaa mieltä.

Lahjoitin ystävällisesti miehelleni pyyhehyllyprojektin tekemisen saunan pukeutumistilaan 😇. Siellähän ne olisivat helposti saatavilla eikä niitä tarvitsisi kärrätä ollenkaan yläkerroksiin.

Hyllyt olivat nopeasti valmiina ja pääsin sijoittelemaan pyyhkeitä paikoilleen. Silloin ensimmäisen sijoittelun jälkeen ryhdyin ihan tosissani miettimään viikkaamisen taidetta. Minä laitoin viikkaamani pyyhkeet hyllyille pinoihin periaatteessa ihan hyvin. Ne eivät vain näyttäneet komeilta. Hoksasin, että viikatulla tekstiilillä on aina se eheä reunansa, joka näyttää todella siistiltä. Ja toisaalta sillä samalla tekstiilillä on myös se puolensa, missä näkyy monen monta taitosta ja reunaa. Ja se ei näytä kovinkaan tyylikkäältä.

Päätin viikata pyyhkeet niin, ettei kasa olisi liian leveä ja näkyville jäävä reuna olisi kaunis ja eheä. Ja se näytti tyylikkäältä verrattuna mihinkään aikaisempiin pinoamis- ja viikkaamistapoihini. Siitä se lähti - hitaasti, mutta kuitenkin.

Yritin harrastaa pystyviikkausta Marie Kondon tapaan, mutta se toimii minun näpeissäni vain silloin tällöin. Pinot ovat minusta ihan ok, kun pinosta näkee heti ulospäin, missä yksi vaatekappale sijaitsee.

Nautiskelen suorastaan aamulla viikatessani yöpukuni kauniisti kaappiini. Ennen säilytin sitä puolirutun ja muka-viikkauksen välimuodossa tyynyni alla. Nyt aamuviikkaaminen on juhlallista ja illalla yöpuvun ottaminen kaapista on vähintäänkin yhtä ylevää.

Kummallisia mielihyviä tulee tällaisista kummallisista asioista 🤔.

En vieläkään viikkaa kaikkea, mutta vähitellen yhä enemmän. Yritin tätä kirjoitusta varten etsiä itselleni mieluisaa viikkausvideota netistä teille jaettavaksi, mutta suurin osa löytämistäni viikkausvideoista liittyy konmaritukseen. Loputkaan eivät iske ihan siihen viikkaushermooni. Mutta ehkä löydän vielä hyvän videon ja jaan sitten valaistumiseni teidänkin kanssanne 🥰.

Mikä on sinun suhteesi viikkaamiseen? Ja miksi?

Olen vanhempieni asuntoa läpikäydessäni tarkastellut tavaroita isolla mielenkiinnolla. Noissa tavaroissa on paljon tarinoita, joista en ole tiennyt mitään. Tai jotka häilyvät mielessäni, mutta vain ohuesti. Tutustun samalla lisää niin vanhempiini kuin itseenikin.

Ensin löysin Sorsakosken valmistamat aterimet. Sorsakoskesta tuli jossain vaiheessa osa Hackmannia. Mutta nämä aterimet siis resonoivat kovasti ja herättivät paljon muistoja. Ei mitään ehjiä muistokuvia, vain tuttuutta, jälleennäkemisen iloa ja epämääräisiä vanhoja tunteita.

Sitten löysin muutaman vanhan lautasen, joiden kuvio tuntui voimakkaan tutulta ja turvalliselta. Mitään konkreettisempaa en saa mieleeni, mutta jälleennäkemisen riemu oli iso.

Aterimet lähtevät meille kevät- ja syysreissuille mukaan matka-aterimiksi. Vuokramatkailuautoissa on aterimia aina kovin niukasti. Joukon jatkoksi löytyi myös saman aikakauden lusikoita - isoja ja pieniä.

Lautaset menevät kierrätykseen tavalla tai toisella. Vaan olipa ihanaa päästä fiilistelemään niiden äärelle. Jotain hyviä (vaikkakin epämääräisiä) tunnemuistoja nuo herättivät.

Millaisia astioita sinä muistat lapsuudestasi ja nuoruudestasi?

Lasilöytöjä vanhempien kotoa: mehulasit by Kaj Franck

Opin pitämään vanhoista lasiesineistä ja astioista, kun anopin kuoleman jälkeen kävin läpi hänen jäämistöään ja pyrin löytämään kiintymyksellä säilytetyille tavaroille uusia sopivia omistajia. Ensin googlasin tavaroita selvittääkseni niiden käypäistä hintaa ja löytääkseni sellaisen sopivan hinnan kullekin tavaralle, mikä ei ollut liian kallis, muttei niin halpa, että joku jälleenmyyjä kiinnostuisi kaupoista.

Hintojen selvittämisen rinnalle nousi pian esineiden taustan selvitys ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Oli kummallista, että jokin minun mielestäni tavattoman epäviehättävä esine saattoi olla ihan rahan arvoista muotoilua. Siinä osaaminen vähitellen kasvoi, samoin mielenkiinto.

Viimeistään tuossa vaiheessa elämää ymmärsin hyvin sen, että vaikka kaunis lasi hivelikin silmääni, etenkään arvokasta ja kaunista lasia ei minun passannut jättää omaan kotiini. Tavaran karsimisen halun lisäksi taustalla piili kolhimisherkkyyteni. Kolhin itseäni säännöllisesti. En siis ole altis mustelmille, vaan ihan vain kolhimiselle. Kolhin myös huonekaluja ja esineitä ikävän paljon (ihan tahattomasti siis). Huonekalut selviävät kolhimisistani, hauraat lasiesineet eivät. Jos haluan niiden selviävän tästä ajasta eteenpäin, minun on luovuttava niistä ihailtuani niitä ensin tovin ja otettuani niistä ehkäpä muutaman valokuvan muistoksi.

Nämä lasit löytyivät vanhempien keittiön kaapin perältä. Eivät lasivitriinistä kauniiden tavaroiden joukosta, vaan keittiön kaapin ylähyllyltä kaikkien muiden astioiden takaa. Lumouduin oitis niiden muodosta ja erityisesti niiden väristä. Niitä on varmaankin ollut vähintään klassiset kuusi kappaletta, mutta nyt jäljellä oli viisi. Kaikki ihanasti eri värisiä. Ihana ohut lasi toi värit esiin kauniisti. 

Toin lasit kotiin, jotta pääsin rauhassa katsomaan, ihailemaan ja kuvaamaan niitä. Nämä kuvat ovat kännykällä otettuja. Toivottavasti pääsen kuvaamaan vielä hyvässä valossa järkkärilläkin.

Lasien suunnittelijaksi paljastui suunnittelija Kaj Franck Nuutajärveltä. Sama suunnittelija on suunnitellut Iittalalle klassikoksi muodostuneet Scandia-aterimet. 

Lasit ovat nykymittapuun mukaan melko pieniä, korkeus on 15 senttiä ja leveyttä on vain vähän. Nimikkeeltään ovat mehulaseja. Kauniita kuin mitkä, mutta niiden koti löytyy jatkossa muualta kuin meiltä. Mutta olivatpa hauska tuttavuus 🥰.

Tämän astiahulluttelun kera toivotan sinulle antoisaa loppuviikkoa! 

Siivoilua ja joulukukkia

Aloitin joulun valmistelut ihan liian myöhään. Mutta yhtään aikaisemmin en jaksanut. Siksi nyt on siis juuri oikea aika.

Eilinen työpäivä Helsingissä venyi pitkään, mutta tänään on lomapäivä, samoin huomenna. Siivoilin aamulla mukavalla tahdilla enkä asettanut muita tavoitteita kuin että iltapäivällä halusin siirtyä kaupoille. Muutamat joululahjat ja joulukukat löysin. Pari rullaa paketointipaperia. Huomenna pitää katsoa tarkemmin, mitä vielä puuttuu.

En ole tällaista kauppamaratonia tehnyt aikoihin ja illalla olikin todella urheillut olo. Väsynyt ja sankarillinen 😂.

Kuva on Iittalan naivisteilta vuodelta 2021. Tämä oli esillä Iittala-kompleksin rakennuksen seinällä ja kutsui minua luokseen.

Tämän talven Iittalan käynti odottaa vielä sopivaa hetkeä. Matka ei ole pitkä, mutta sen vuoro ei vain ole ollut vielä.

Valitsin jo sopivan hautaustoimiston ja minun piti soittaa sinne eilen. Työpäivä oli ihmeellisen tukkoinen enkä muistanut koko asiaa. Tänään minun sitten piti soittaa sinne. Alettuani siivoamaan päädyin johonkin henkiseen jouluputkeen. Enkä sitten muistanut. Laitan itselleni huomiselle kännykkään herätyksen, jotta muistan hoitaa asian.

Aamun siivousrupeamaan sisältyi keittiön tiskipöydän puhdistaminen. Altaisiin ja tasolle oli jäänyt joitakin tummia pinttymiä, jotka eivät lähteneet tavallisella puhdistamisella tälläkään kertaa. Tein omakohtaisen historiallisen teon ja kaivoin esiin ruokasoodaa. Nyt tiskipöytä ja lavuaari ovat kauttaaltaan sen väriset kuin niiden pitäisikin olla! Siivoaminen ei siis ole ollenkaan minun juttuni, näin taustatietoina kerrottakoon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut siivoilemaan hieman entistä useammin ja myötämielisemmin. Todelliseksi martaksi asti minun kehityskäyräni ei tule riittämään, mutta kaikki kehitys on komeaa 👍.

Joulukukiksi ostin perinteisesti itselleni niin mieluisia amarylliksiä. Tyttäreni muistutteli minua vuoden takaisesta keskustelustamme lempijoulukukista ja siitä, että miehelläni oli hieman erilainen mieltymys joulukukkien suhteen. Hyvä, että muistutteli! En ollut koskaan osannut ajatellakaan, että hänellä voisi olla jokin joulukukkamieltymys. Tarkistinpa nyt ennen ostoksille lähtöä, millaisista joulukukista hän pitäisi. Ja niinpä selvisi (tänäkin vuonna), että hän pitää joulutähdistä!

Jälkikäteen ajateltuna olen ollut todella kapeakatseinen ja itsekeskeinen, kun en ole ajatellut asiaa tämän monipuolisemmin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt meillä on ystävän ostaman amarylliksen lisäksi kaksi muuta amaryllistä ja kaksi joulutähteä. Kaikille on nyt jotakin. Tai siis ainakin meille molemmille.

Millainen suhde sinulla on joulukukkiin?