sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulu lähestyy - niin teki myös fasaani :-)

Joulu on päivän lähempänä ja minä pysyn tahdissa mukana. Pakettikortteja, tai oikeammin pakettitarroja, en löytänyt mistään ja se hieman ihmetytti. Niitä pitäisi olla pilvin pimein aikaisemmilta vuosilta, vaan en löytänyt. Ostin viikko sitten uusia, vaan niitäkään en löytänyt (se ei ihmetyttänyt yhtään, olen todella hyvä hukkaamaan kaikkea...). Kaupoistakaan en löytänyt pakettitarroja - ja se ihmetytti.

Joululahjojen ostaminen on vaikeampaa kuin ennen, sillä pyrimme nyt pienempään pakettimäärään. Tiivistäminen on aina vaikeaa. Niin nytkin.

Päivittäisistä kuvaushetkistäni en luovu, sillä ne ovat elämän laadun mittarit minulle. Ja elämässä pitää olla laatua. Etenkin joulun aikaan ;-)

Fasaanikoiraat kävivät pihassa aamusella. Ne antoivat ymmärtää, ettei ruokailupaikka ole riittävän iso niille kahdelle. Muutenkaan niiden kuvaaminen ei onnistu, jos itse yrittää mennä kuvaamaan vasta niiden saapumisen jälkeen. Ne ovat varovaisia ja hölkkäävät nopeasti piiloon pienenkin häiriön myötä. Siksi niiden kuvaaminen onnistuu vain, kun on paikalla jo ennen niitä. Heikossa valossa harppovan otuksen kuvaaminen on vaikeaa. Onneksi se on välillä paikallaankin ;-)



30 kommenttia:

  1. Komeita ovat. Rauhallista joulua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Komea on kukko!

    Mihinhän ne tavarat katoavat? Me etsittiin eilen illalla jouluista puuhevosta, tunnearvoa sillä kun se on tuliainen Tanskasta. Ei löydy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama arvoitus kuin siinä, mihin kaikki sukkien parit katoavat ja päätyvät... Jossain niitä on PALJON :-)

      Poista
  3. Joulutohinat alkaa olla yhtä ruokakauppareissua ja pipareiden leivontaa vaille ohi. Kävin tänään kuvaamassa ja kuten kirjoitit tuo sitä elämän laatua tietyssä määrin. :) Onhan minullakin muuten vielä pari pakettia paketoimatta, toivottavasti löytyy tarrat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon upeasta jouluvaiheesta :-) Meillä paketoidaan vielä huomenna paljon... :-)

      Poista
  4. Voi sinua onnekasta, pääsit kuvaamaan fasaanin. Minä olen sellaisen kyllä luonnossa nähnyt, mutta en niin, että olisin siitä päässyt kuvaa ottamaan =D. Ihanaa joulunaikaa sinulle, kyllä ne pakettitarrat jostain putkahtavat esiin =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katinka!
      Tytär löysi äskettäin ostetut tarrat ja lupasi ostaa töistä tänään lisää. Mies löysi kaupasta pakettikortteja (jotka ovat seuraavaksi parhaita tarrojen jälkeen), joten ihan tyhjän päällä ei olla =D

      Poista
  5. Hurmaava fasaani! Komea kerrassaan ja hyvät kuvat!
    Nauti luonnonihmeiden lumosta ja joulun taiasta!
    Lämmin tuulahdus täältä oliivipuun alta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaimani :-)

      Siellä oliivipuun alla lienee hieman suosiollisempi sää valokuvaamisen kannalta? ;-)

      Poista
  6. Hyvät kuvat! Arkoja tosiaan ovat. Täällä missä nyt asutaan ei ole fasaaneja näkynyt.
    Ne pakettitarrat on varmaan siellä "hyvässä tallessa" jonne aina silloin tällöin tulee laitettua tavaroita... ja sitten ne katoavat mystisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakettitarrat löytynevät joskus - juuri silloin, kun niitä vähiten tarvitsee ;-)

      Poista
  7. Upea fasaanikukko ja hyvät on kuvat! Kotikotona ja opiskelupaikkakunnalla fasaaneja näkyi paljonkin, mutten silloin vielä harrastanut valokuvausta. Eipä siis meikäläiseltä löydy kyseisestä lintulajista ensimmäistäkään kuvaa, kun ei niitä täällä nykyisellä asuinpaikkakunnalla pahemmin näy :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina!

      Niin ne vaihtelevat kuvattavat ympäristön mukaan. Kussakin paikassa omansa :-)

      Poista
  8. Siellä teilläkin siis asuu "hukka" joka vie kaiken juuri sillähetkellä tarpeellisen ;) Komea fasaani sinulla siellä tepastelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se 'hukka' on muuttanut alivuokralaisekseni jo lapsuudessa ;-) Siksi olenkin siihen jo kovin tottunut. Hukkaamisen kääntöpuolena ovat upeat yllätyslöydöt ;-)

      Poista
  9. No nyt onnistuit! Oikein onnistuneita kuvausreissuja ja rauhallista joulunaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marru, samoin sinulle!

      Kun käveli melkein tykö ja vielä patsasteli muutaman kerran, niin johan siitä kuvankin sai otettua ;-)

      Poista
  10. Hienot kuvat fasaanista!
    Kadonneet tavarat ilmestyvät, kun niitä ei enää tarvitse, niin minulle toisinaan käy:))

    VastaaPoista
  11. Komee on lintusi ja tosi komee kuva, niin värikäs ja hieno:)
    Eloisaa joulumieltä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni! Komea lintuhan se :-)

      Iloisia joulutunnelmia sinullekin!

      Poista
  12. Värikäs jouluvieras sinulla.
    Kadonneiden tavaroiden kanssa minulle käy niin, en löydä juuri sitä, mutta löydän jotain aiemmin etsimääni. Pakettikortit löytyvät varmaan ennen juhannusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai viimeistään juhannuksen jälkeen ;-) Näinpä veikkaan...

      Poista
  13. Kaunis valkoinen kauluskin tuolla fasaanilla.
    Kadonneiden pakettikorttien arvoitus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistähän voisi yrittää kirjoittaa kirjoja Enid Blytonin tapaan, mutta tuloksena ei varmaankaan olisi mitään hittiainesta ;-)

      Poista
  14. No eikös se oo niin, että pääsiäisenä hukassa olleet tavarat löytyy jouluna, ja päinvastoin...? Kun kerran vuodessa vain tarvii, niin vaikeahan sitä on muistaa, minne se on pantu. Mie oon ruvennu laittaan kalenterin takasivulle tietoja, mihin oon mitäkin tarvinnu, jos tiiän tarviivani taas vuoden päästä :)

    Fasaanit on kyllä komeita isoja lintuja. Nähtävästi tähän aikaan vuodestakin on koirasfasaani ihan korea, vaikka keväällä vasta saa sen sulhaspukunsa! Meillä ne on vähentyneet jostain syystä. Joskus oli tosiaan kaksikin koirasta ja epälukuinen määrä naaraita... tosin toinen koiras oli tyhmä; meillä oli pieni aidanpätkä siinä kohdalla, ja sen ei olis tarvinnu ku lehahtaa aidan yli tai kiertää se siitä muutaman metrin päästä, niin olis päässy ruokintapaikalle, mutta ei: se ravas hädissäänolevan näköisenä edestakaisin siinä aidanpätkän takana ja katto ku muut söi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se koirasfasaani komea nytkin :-)
      Komeutta ja älyä ei aina saa mahtumaan samaan päähän ;-) (Siksi minä en olekaan komea =D))

      Poista
  15. Serkkupoika se siellä vierailee:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!