lauantai 27. joulukuuta 2014

Lintu lennossa :-)

Ei pilkahdellut aurinko tänään, mutta eilisen aurinkoinen keli on vielä tuoreessa muistissa :-) Auringon valo antoi mahdollisuuden kuvata lintuja lennossa - se onkin ollut harvinaista herkkua. Tintit kävivät lumipesuilla puiden oksilla. Meidän sembramäntymmekin latvus sai nauttia auringon loisteesta. Mikäs siinä oli tinttien pelehtiessä :-)

Eihän tämän päivänkään säässä ollut mitään moitittavaa. Valoa oli kuvaamiseen ihan kohtuullisesti eikä pakkanenkaan purrut liian terävästi. Nyt kun lintujen ruokailupaikka on edellisiä vuosia isompi ja paremmalla paikalla tarkkailun (ja kuvaamisen) kannalta, olen aivan innoissani noista kotipihan otuksista. Käpytikka ilmoitteli läsnäolostaan monestikin, muttei tullut minun aikanani ruokailemaan. Fasaani viipyi paikalla pitkäänkin - tosin täysin kuvaamattomissa. En edes yritä mennä sen perään kameran kanssa, sillä se vain lopettaa ruokailunsa kesken ja kiirehtii pois. Otan kuvan, jos se tulee sopivasti näytille, muuten saa mennä omia polkujaan ;-)

Oravaa en ole nähnyt pariin päivään, vilkkaimmillaan niitä pyöriskelee pihassa kolmekin kappaletta. Myös varpuset pysyivät tänään poissa ruokalan nurkilta. Hyvä päivä tämäkin silti :-)

Eilisissä kuvissa näkyy tiaisten lentotyyli mielestäni oikein mainiosti. Välillä siivet supussa syöksytään kuin sukellukseen ja taas siivillä vauhtia ylös ennen kuin puikahdetaan taas supussa eteenpäin. Tuo sukkulalento on nopeaa ja varmasti hyvä suojautumiskeino mahdollisia saalistajia vastaan.






24 kommenttia:

  1. Lintujen ruokintapaikka on kyllä kiva olemassa. Meillä sen näkee vaan kodinhoitohuoneen lasiovesta. Olisi mahtavaa ruokapöydän ääressä ihmetellä siivekkäitä. Se ei tule tässä pytingissä tosin koskaan onnistumaan. Ihmettelin kuka heitteli lunta tyttärien vanhassa hiekkalaatikossa tänään! Käpytikka!! No, otin siitä pari kuvaa kun kävi ruokintapaikalla. Lasin läpi vaan ei tule ihan kunnollisia. Käpytikkoja olen nähnyt tosi vähän tänä talvena. Pihabongausta sitten odotellessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohteliasta kuitenkin, että käpytikka kävi tervehtimässä ja lounastamassa :-)

      Poista
  2. Hienot kuvat tintin lentonäytöksestä!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ainakin lämmönhukka on pienempi tuossa sukellustyylissä. Hauskoja molemmat tyylit, hyvin olet saanut kuvattua ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera tallentaa ja selventää sen, minkä silmä vain aavistaa - hyvällä valolla siis :-)

      Poista
  4. Hienot kuvat!
    Sinitiaisen siivet ovat niin kauniit vastavaloon kuvattuna. Teillä on ollut tosi kaunis päivä!
    Läskillä saat varmasti käpytikan houkuteltua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vikki!

      Käpytikka käy tuossa rasvapötkylällä ruokailemassa, muttei silloin, kun olen ulkona liian lähellä. Olohuoneen ikkunasta näen sen usein ruokailemassa, mutta ulkona taidan tupata itseni aina liian lähelle...

      Läskiä olen mietiskellyt hankkivani, mutta hämäläisenä tie ajatuksista toteutukseen vie jonkin tovin... ;-)

      Poista
  5. Kauniit kuvat tintin lennosta. Varsinkin tuo sukkulakuva :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Hyvä olisikin muistaa antaa linnuille ruokarauha, eikä innoissaan liiaksi häiritä niitä. Päivä on lyhyt ja yö kylmä ja pitkä. Kauniit kuvat sait tintin lennosta, se kun on hiukan vikkelä liikkeissään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittävä valo oli kuvaamisessa kaiken a ja o. Viime kesä tuli harjoiteltua lentävien lintujen kuvaamista, joten taitoa on jo enemmän kuin vuosi sitten. Huonolla valolla siitä ei ole mitään hyötyä tai sitten pitäisi olla huomattavasti valoherkempi linssi...

      Poista
  7. Vauhdikkaan näköistä menoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli :-)
      Sellaista riemukkaan oloista pelehtimistä...

      Poista
  8. Hurmaavat lentokuvat, olet onnistunut upeasti. Vaikka luonnossa näkee tinttien lentävän, ne lentävät niin nopeasti, ettei livenä ehdi hahmottaa miltä se oikeastaan näyttääkään. Tavattoman symppis tuo kuva, missä tintti on siivet supussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvan parhaita juttuja on silmälle näkymättömän pysäyttäminen näkyviin. Kuvista löytyy usein kaikkea yllättävääkin :-)

      Poista
  9. Kerrassaan upeat kuvat. Miten olet saanutkin napattua nuo lennot. Ei sitä livenä juuri edes huomaa, että on erilaiia asentoja :)
    Lähetän sinulle hiukka aurinkoa, jos se täällä piipahtaa päiväsaikaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, orvokki!
      Eihän noita silmä livenä erota - siinä mielessä valokuva tuo paljon uutta elämään :-)

      Ei tullut aurinkoa tänne tänään - ihan harmaata ja kevyttä lumisadetta reippaalla kymmenen asteen pakkasella höystettynä. Paleli pitkän aikaa kuvaussession jälkeenkin :-(

      Poista
  10. Tulee ihan kevättalvinen olo tuota sinistä taivasta ja aurinkoista lunta katsellessa! Pirteät tinttikuvat :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!