sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kurki järven jäällä

Työnjako on ollut sellainen, että eilen paistoi ja tänään satoi. Siksikin tuli eilen luuhattua ulkona kameran kanssa oikein ajan kanssa :-)

Kevään merkkejä näkyy jatkuvasti lisää. Eilen esimerkiksi kaksi sitruunaperhosta, silkkiuikkuja, kuikka, uiveloita, yksittäisiä ja kaksittaisia kurkia, kanahaukka (?) (en ole vielä tarkistanut asiaa, mutta Pasi lintutornilla arveli niin). Juu ja selkälokki sekä kevään toinen sammakkoni. Niinkuin arvata saattaa, niin esimerkiksi sitruunaperhosista en ehtinyt saada minkäänlaista kuvaa. Ajelin kummallakin kerralla autossa eivätkä nuo yrittäneetkään jäädä odottelemaan kuvaushetkeä.

Kurkia olen nähnyt tänä keväänä vain suhteellisen kaukaa, lintutornille olen osunut selvästi niiden passiivihetkinä. Enemmän olenkin nähnyt kurkia (korkeintaan kolme kerrallaan) ihan muissa paikoissa. Kuvat olen ottanut, vaikkei lähituntumaa ole tullutkaan :-)

Toivon, että tämän päivän sade virittää kevättä uuteen vauhtiin :-) Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Näissä kuvissa kurki tepastelee järven jäällä, taaempana järvi on jo sulana.



27 kommenttia:

  1. Kurki on mahtava lintu. Siinä se tepastelee tasesen arvokkaasti. Hyvät on kuvat. Terkkuja.

    VastaaPoista
  2. Joku oli laittanut fb:ssä kuvan kun kurki upposi sohjoiseen järven jäähän. Voi siinä koipensa kyllä loukata kun noilla niitä riittää. Harmittavan rumaa säätä on tiedossa moneksi päiväksi. Eilen näkyi jo monenlaisia pörriäisiäkin lennossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole siis erehtymätön kurkikaan...

      Eilen kevät tulla rymisteli upeasti :-)

      Poista
  3. Komeat kuvat!

    Eilen onnistuin itsekin näkemään kurkia, harmaahaikaran ja perhosia, mutta yhtäkään kunnon kuvaa en onnistunut saamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!

      Kaikkea näkyy nyt niin paljon, että kaiken taltioiminen ei onnistu millään. Onneksi se ei vähennä kevään ilon määrää :-)

      Poista
  4. Oletpas onnistunut saamaan upeat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Kyllä tämä sade tekee terää... tosin ei se tunnu taaskaan tänne Salpausselille yltävän. Ennusteessa on luvattu tuntitolkulla rankkasadetta, ja mitään sen suuntaistakaan ei ole ollut.

    Kurkiakaan en ole montaa nähnyt. Autolla ajeltiin yks päivä ja mies väitti että kurkia oli pellolla, mie näin vilaukselta ja sanoin että ei kyllä näyttäny oikein kurjen värisiltä. Takaisin tullessa nähtiin ne - olivatkin peuroja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se olikin evoluutiota ;-) Kurkia mennessä, peuroja palatessa?

      Poista
  6. Täällä on kunnon sade ja se tekee tosi hyvää luonnolle.

    Komea Kurki. Ja yläbannerin tinttikin on lentänyt tiehensä ja uusi otus päässyt kuvaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläbannerin tintti kyllästyi lumen paljouteen ja lähti lomalle, ellei peräti eläkkeelle. Kevättä tiiraillaan nyt uusin silmin :-)

      Poista
  7. Hienot kurkikuvat;-)Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  8. Kevään säät ovat oikulliset, mutta kesää kohti mennään. Kurkesi on komea.

    VastaaPoista
  9. Kurjet ovat niin upeita lintuja :)

    VastaaPoista
  10. Excelente trabalho e belas fotografias.
    Um abraço e boa semana.

    VastaaPoista
  11. Tuli mieleen kuvaa katsellessa runonpätkä: kurkilintu pitkäkoipi, tuolla tulla toikkaroipi.

    VastaaPoista
  12. Kyllä on komea lintu tuo kurki,ylväs pitkä kaula, tyylikkäät koivet ja peräpyrtössä sulat järjestyksessä keimailevasti,kuin mummon tomuviuhkassa.

    VastaaPoista
  13. Hauskannäköinen pitkäjalkainen tepastelija. :)

    VastaaPoista
  14. Komea on kurki järvitaustaa vasten! Hienot havainnot olet jo ehtinyt tekemään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!