maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kesäaikaa, kevättä ilmassa

Sunnuntaina houkuttelin kamerani pihalle - sitä ei tarvinnut kahta kertaa houkutella :-) Kaduilla loiskui jo vesi iloisesti, mutta pihalla lumi vasta laski korkeuttaan.

Jotakuinkin täyteen bookatun viikonlopun oheen mahtui hyvä hetki pihakuvaamista. Kuvausreissulle lähtiessä sama aika olisi kulunut pelkästään matkoihin.

Yritin ensin kuvata harakoita. ne tekevät selvästikin pesää juuri nyt, mutta ovat kovin varovaisia. Niistä on vaikea saada kuvaa. Yksi patsasteli televisioantennimme päällä ehkä jopa minuutinkin verran oksa suussaan, pyrstöä terhakkaasti nostellen. Häipyi heti, kun ulko-ovi avautui. Liikkuvat hissukseen ja lentävät paljon matalalla. Näillä näkymin näyttää siltä, että ovat tekemässä pesää naapuriin eivätkä meille. Se on ihan ok meidän puolestamme...

Linssiin osui tämä märkä sinitintti. Oli varmaan käynyt peseytymässä jossain lätäkössä ja päätyi orapihlajan tuuheimpaan osaan (jossa polveilee alppikärhö sopusovussa orapihlajan kanssa) kuivattelemaan itseään. Aurinko lämmitti tinttiä ja orapihlajan oksat suojasivat kaikilta vaaroilta. Eikä se ollut siellä yksin.

Mutta tässä kuvaa juuri siitä tintistä...




44 kommenttia:

  1. a wonderful scene of this bird you have photographed!
    greetings Elke

    VastaaPoista
  2. Hmm...näyttää vähän minulta! Taidan lähteä suoristamaan hiukset! :)

    VastaaPoista
  3. Voi kun suloinen tintti! Vanhankaupunginlahdella puhdistamon ojan jään päällä oli kans lintujen pesu- ja juomapaikka, löysin sen kun reilu viikko sitten oltiin siellä. Oli jotenkin hurjaa kun siellä ne hyisessä vedessä kylpi, vaikka oli kylmä ilmakin! Sielläpäin on varmaan harakatkin kesympiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siellä kaikki on kesympää :-)

      Vanhankaupungin alueella on niin paljon katseltavaa keväästä syksyyn.. Muutaman kerran vuodessa aina piipahdan siellä :-)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Se keskittyi vain kuivatteluun, ei mihinkään muuhun. Paikka oksien seassa oli niin turvallinen, ettei senkään tarvinnut stressata.

      Poista
  5. Hih, sinitintillä on kunnon rintakarvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu :-)
      Nyt sitten vain päättelemään, onko se koiras vai naaras :-)

      Poista
  6. Voi miten suloiset kuvat:) Mukavaa pääsiäisviikkoa❤

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. No niin on :-)
      Aika rennosti otti sekä kuivattelun että kuvaamisen :-)

      Poista
  8. Hi,hi...Rintakarvat. Mahtavat kuvat. Ihanan pörröinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Se on sopivasti jotain rassukan ja rehvakkaan välimaastosta :-)

      Poista
  9. Ihan mahtavat kuvat. Sinitintti on tosi söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matti!

      Tintti on söpö, osasi turvassa oksien seassa ottaa aika rauhallisesti :-)

      Poista
  10. Vau, miten söpö onkaan sinitiainen märkänä!
    Voi sitä pikkuista!
    Toivottelen sulle oikein hyvää Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!

      Märkä lintu on aina jotenkin hellyyttävän puolirassukan näköinen :-)

      Poista
  11. Bundle of feathers, doesn't it look so vivid Susanna.

    VastaaPoista
  12. Siinäpä suloinen pääsiäistipu.

    VastaaPoista
  13. Voi, miten suloinen tintti! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu :-)

      Oikein hyvää pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  14. Lovely photos, Susanna :)
    Thanks for dropping a word on my blog!
    Enjoy your week-end, all the best :)

    VastaaPoista
  15. Oih.. miten ihana karva - eikun höyhenpallo.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!