maanantai 5. marraskuuta 2018

Ruuhkaa linturuokinnalla

Perjantain olkapääpainajainen on vaihtunut pelkäksi kipeäksi olkapääksi. Tai olihan se painajainen helpottanut jo aika lailla siinä vaiheessa, kun kirjoittelin edellisen kerran. Vieläkin olkapää muistuttelee itsestään muutaman kerran yössä illan kipulääkkeistä huolimatta. Toisaalta: nyt on vasta maanantai.

Piharuokintakausi käynnistettiin meidän pihassamme viikonloppuna. Ja heti oli ruuhkaa :-) Isoimman ruuhkan aikaan paikalla oli sini- ja talitiaisia, viherpeippoja, pikkuvarpusia, kaksi käpytikkaa ja kolme närheä! Ei ole tällaista ruuhkaa ollutkaan meidän pihallamme aikaisemmin minun tietääkseni.

Ikkunasta satuin juuri silloin katselemaan ruokintapaikalle ja näin nuo peräkkäin lentelevät käpytikat ja kimpassa viihtyeet närhet, joista kaksi poimi maahan pudonneita makupaloja ja yksi selvästikin keräsi ammattilaisen ottein talvivarastoa. Lensi melko suoraviivaisesti ruokintapaikalle ja valitsi sen pähkinöillä täytetyn automaatin. Napsi nopeaa tahtia kurkkuunsa 5-6 pähkinää ja lähti sitten lentoon. Palasi hetken päästä ja taas sama nopea pähkinöiden kurkkuun nakkaaminen ja matkaan lähteminen. Täytyy varmaan murskata pähkinöitä vähän pienemmiksi ;-)


Yläkerran wc sai ikkunalleen uudet talvivalot. Valot ovat päällä 24/7 ja toimivat suunnannäyttäjinä pimeällä. Aina ei tarvitse muita valoja sytyttääkään pimeästä huolimatta, sillä toiletin ovi on tavallisesti auki yläkerran eteiseen koiran vuoksi (sillä on mm. juomakuppi siellä). Alakerran rappuset näkyvät tuossa valossa juuri ja juuri riittävästi, että noilla valoilla pärjää :-)

Mikä on sinun suhteesi talvi-/jouluvaloihin?

20 kommenttia:

  1. Kauniit vessavalot! Minäkin virittelin viikonlopuksi jo parit ledvalot, jotka saavat palaa yötäpäivää jonnekin tammi-helmikuulle. Vähitellen lisäilen valoja, sillä tämä pimeä aika jotenkin huutaa valoa.

    VastaaPoista
  2. Tykkään kyllä valoista. Ovat mahtavia tunnelman tuojia.

    VastaaPoista
  3. Aika kuhina käy meilläkin ruokintapaikalla. Upea valot laitoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matti!

      Meillä ainakin vielä ruokintaruuhka senkun jatkuu.
      Linnut ihmettelevät oravien ruokintapaikalla, miksei pähkinöihin pääse käsiksi.
      Oravat puolestaan suuntaavat suoraan lintujen ruokinnalle.
      Pientä säätöä selvästikin tarvitaan :-)

      Poista
  4. Mie hissukseen alottelin sitä ruokintaa jo aiemmin, ja pahin kuhina lienee jo laantunutkin.
    Valoja haluaisin laitella, mutta pistorasioita on liian vähän! Muutenkin jo lähtee jatkojohtoja kaikista, ei sulakkeet taida kestää jos laittaa liikaa kaikkea. Pihalla nyt on ja tuo blogissakin ollut lyhty katossa, missä punainen valosarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuhkainen työsyksy hidastaa näitä vapaa-ajan intohimojen toteuttamista ;-)
      Mutta onneksi en ollut liian myöhässä, vaan ruokittavia on ilmaantunut paikalle kiitettävästi.

      Meillä pistorasiat ovat lisääntyneet huoneiden remontoimisen myötä. Osa huoneista on rempattu jo kahdesti (24 vuoden aikana) ja niissä pistokekapasiteetti on jo ihan kelvollinen :-)

      Poista
  5. Joulu- tai nykyisin kausivaloja laittelen yleensä ensimmäisen adventin aikaan, mutta nyt jo kutkuttelisi vähän viritellä valoja. Tämä harmaa kuukausi kaipaisi pientä piristettä.
    Zemppiä tuon kipeän käden kanssa. Toivottavasti kipu pian laantuu kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en jaksa tässä pimeydessä adventtiin asti,
      valot tuovat minulle sitä kaivattua iloisuutta tähän vuodenaikaan.

      Kiitos, käsi voi päivä päivältä paremmin.
      Nyt se ei enää särje lepoasennossa - aivan mahtavaa :-)

      Poista
  6. Kauniit valot olet laittanut. meilläkin on pallovalot ne ovat joulun punaset aivan hauskat. Iloa marraskuun päiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma :-)

      Valoja löytyy onneksi melkein jokaiseen makuun. Se on mielestäni hienoa.
      Ennen oli vain ne melkein yhdet ja samat sähkökynttilät ikkunalla kaikilla, joilla oli varaa niihin. Upeaa, että nyt voi valita persoonallisesti omansa :-)

      Poista
  7. Me niin haluaisimme laittaa linnuille ruokintapaikan pihallemme, mutta pelkään että isot linnut, kuten varikset ja naakat, joita tässä ympäristössä näkyy, valloittavat pikkulintujen ruokapaikat. Mikä neuvoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia kanahäkkiverkkoviritelmiähän jotkut käyttävät ruokintapaikkojen ympärillä.

      Pikkuiset talipallot yksinään ja pitkän narun kanssa saattavat myös olla isoille linnuille vaikeita ja vähemmän houkuttavia.

      Naakat ovat ikävän neuvokkaita, niiden kanssa voi neuvot olla vähissä :-(

      Poista
  8. Kausivalot palavat meidän pihamaallamme koko hämärän kauden ajan. Rakastan niitä, mutta kohtuus niiden määrässä on pidettävä tiukasti mielessä. Jotta ei tule kausivalo ähkyä. Sisällä meillä tuikkivat pattereilla toimivat kuparijohdossa olevat ledivalot, jotka mielettömän ihanat.
    Vastaus kysymykseesi siis on, että suhteeni kausivaloihin on positiivinen.

    Tuosta olkapäästäsi sitten. Itselläni oli jäätynyt olkapää pari vuotta takaperin ja kuvailemasi oireet noin äkkiseltään kuulostaisivat siltä, että voisiko kysessää olla jäätynyt olkapää? Vai oletko jo saanut diagnoosin vaivaasi? Olipa syy mikä hyvänsä, ei se kiva vaiva ole. Joten voimia sinne ja toivotaan tilanteen rauhoittuvan pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kausivalojen kanssa kannattanee aloittaa vähitellen.
      Kertarysäys tuottaa harvemmin mahdottoman onnistunutta lopputulosta missään ;-)

      Kai tämä on nyt päätetty muutaman kerran, ettei kyse ole jäätyneestä olkapäästä, vaan kalkkikertymästä ja tulehtuneesta limapussista. Työpaikkakahvikeskustelujen perusteella oikein tyypillinen keski-ikäisten vaiva.

      Jos haluaa elää vanhaksi, kannattaa siis varautua jaksamaan kolotuksia siellä ja tuolla sekä pientä ja suurempaa operointia tämän tästä ;-) Mutta kiitos, olkapää on jo parempi, vaikkei vielä kivuton :-)

      Poista
  9. Ihanaa, kun voit seurata ruokintapaikan lintuja kotona. Itse asun kerrostalossa, enkä voi laittaa pihalle ruokintaa. Onneksi ruokintapaikkoja on lähi metsissä.
    Tosi tunnelmalliset valopallot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu!

      Hienoa, että metsiä löytyy ihan läheltä :-)
      Ja vielä ruokintapaikkoja!

      Meidän omakotitalovoittoisen asuinalueemme metsissä ei ole juurikaan lintujen ruokintaa. Oma piha jää siten ainoaksi ruokinnan seurantapaikaksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!