keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Hanhikorppikotkia

Matkalla El Chorroon mahdottoman iso lintu lensi todella läheltä ja matalalla - kamerassa oli tietenkin väärä putki ja väärät asetukset. Piti siis tyytyä ihailemaan ohikiitävän hetken ajan, kunnes perässä, hieman korkeammalla lensi pari samanmoista. Olimme juuri pysäyttäneet auton sopivalle levennykselle, ja astuneet autosta ulos, kun huomasimme jättimäisen linnun. Vaihdettuani objektiivin pitempään linnut olivat jo häipyneet.

Hieman myöhemmin pysähdyimme uudelleen ja huomasimme samaisia isoja lintuja kauempana. Pian niitä alkoi pyörimään yläpuolellamme. Kymmeniä! Eivät olleet kuitenkaan ihan matalalla. Kuvia on rajattu melkoisesti, eikä terävyys ole sitä, mitä toivoisi. En ollenkaan huomannut ottaa kimppakuvaa, josta olisi näkynyt lintujen määrä, harmi. Tarkka lintujen kuvauspaikka löytyy täältä.







Joltain lähellä olevalta pysähtymispaikalta löysimme tällaisen alueen lintuja esittelevän taulun


Tämän perusteella tunnistaminen olikin sitten jo aika helppoa. Kyseessä oli Griffon Vulture eli Hanhikorppikotka. Hanhikorppikotkan siipien kärkiväli on peräti 235-270 cm. Vertailutietona: maakotkan siipiväli on 190-225 cm ja merikotkan 190-240 cm. Hanhikorppikotkan pituus on 95-110 cm, maakotkan 80-93 cm ja merikotkan 76-94 cm.

Lentäessä hanhikorppikotkan pää näyttää pieneltä, mutta se on vain asennon luomaa harhaa. Parempia valokuvia hanhikorppikotkista Mika Selinin sivuilta täältä.

20 kommenttia:

  1. Valtava lintu. Livenä lintu pääsee oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
  2. Linnun koon tajuaa vasta kun sen näkee. On se iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta myöhemmin tulin miettineeksi sitä, että 20-30 tuollaista lintua kaarteli suoraan yläpuolellamme. Tavallaan hieman karmivaa ;-) Muttei tuntunut muuta kuin upealta. Parikymmentä muuta kaarteli vähän kauempana.

      Poista
  3. Tuollainen taisi eksyä viime keväänä Suomeenkin. Iso on lintu!

    VastaaPoista
  4. Varmasti luonnossa sykähdyttävä näky.

    VastaaPoista
  5. Todella komea lintu. Hieno kokemus nähdä edes yksi, puhumattakaan useammasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kaikki eivät tulleet yhtä lähelle kuin se ensimmäinen. Olisi voinut tulla jokseenkin orpo olo ;-)

      Poista
  6. Beautiful Griffon Vultures, you did them very excellent.

    VastaaPoista
  7. On siinä linnulla kokoa ja näköä. Hienot kuvat sait.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!