lauantai 3. elokuuta 2019

Koskeloita ja muita Saimaan mökkinaapureita

Eilen oli vielä t-paitakeli, tänään onkin sitten ollut jo reippaasti viileämpää. Täydellinen keli valokuvien pläräämiseen :-) Maanantaiksi onkin sitten luvattu taas lämpimämpää.

Palaan Saimaalle, missä isokoskeloita näkyi päivittäin. Yhtä juhlaa minulle siis. Eivät olleet mitään linssiluteita eivätkä tulleet mitenkään tyrkylle kuvattavaksi. Joskus osuin rantaan ennen niitä ja silloin saatoin saada kuvan vähän lähempääkin.

Välillä ne kyntivät veden pintaa kaksi rinnakkainkin. Kaloja tietenkin etsiskelivät. Tyynellä kelillä heijastus luo oman mukavan lisänsä tämän myyrystelyn katselemiseen.



Kaukana, vähän mennessään töräytellen lensivät kanadanhanhet ohi melko lähellä veden pintaa.


Tässä on vähän puunattu höyhenpukua ja muutama höyhen on päässyt matkaan etsimään mahdollisia höyhensaaria ;-)





Ja taas veden alle...


Kuikat pysyivät kaukana, mutta niitäkin näkyi silti jotakuinkin päivittäin. Tässä lennossa, hyvin matalalla.


Jokin sai isokoskelon ottamaan oikein kunnon spurtin vedessä. Tai siis molemmat niistä. Ihan päätöntä menoa hetken aikaa :-)


Kävimme miehen kanssa välillä kaupassa ja sillä välin isokoskelot olivat asettuneet rantakallioille paistattelemaan päivää.




Tässä näkyvät isokoskelon komeat räpylät melko hyvin :-)


Ja pian toinen niistä saapui ihan rantaan asti etsiskelemään kaloja.



Aikaisemmin olin katsellut koskelonpoikasten pyrähtelyä isojen rantakivien lähellä. Kesti jonkin aikaa hoksata, etteiväthän nämä olleetkaan isokoskeloita, vaan tukkakoskelo poikasineen.




Ja kuikka taas, yhtä kaukana kuin ennenkin :-) Kuvan alareunassa näkyy tyyni ranta ja sitten se osuus, mihin pieni tuuli sitten osuu laskeuduttuaan saaren takaa järven pintaan.


Noiden lintujen (ja muidenkin elävien otusten) seuraaminen on niin rentouttavaa. Siinä ei voi oikein suorittaa (onneksi). Nytkin ihan vain kuvien kautta palaa mieleen sitä samaa tyyneyttä, mitä nämä hetket toivat sillä hetkellä.

Kuvan katselemisessa tulee tarkasteltua pysähtynyttä hetkeä. Ei ennakoimassa seuraavaa tapahtumaa eikä viipyiltyä edellisessä hetkessä. Luontokuvien katsominen rauhoittaa ja tekee hyvää. Mutta kuvia katselemalla silmä tavoittaa aina myös monta sellaistakin seikkaa, mitä itse tilanteessa ei ole huomannut. Siksikin kylmä ja pilvinen keli sopii oikein hyvin kuvien läpikäymiseen. Ainakin tähän asti. Nyt saa riittää tältä päivältä, vaikka kuvia riittää vielä ihan mahdottomasti. Että niitä tuli taas otettuakin ;-)

Mitä sinä teet viileällä kelillä?

12 kommenttia:

  1. Hyvät kuvat koskeloista. Niitä on täällä paljon ja yksi suuri kaunis järvi lähellä on nimeltään Koskelovesi. Kivoja seurattavia, viime kesänä uivat poikasineen ihan vieressä kanssani..
    Kuikan näkeminen on aina juhlaa, enimmäkseen viihtyvät salojärvillä.

    Viileää on, joten leipomista on tullut harrastettua tavallista enemmän.

    Leppoisaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!

      Leipominen kuulostaa upealta viileän kelin puuhalta :-)

      Mukavaa elokuun jatkoa :-)

      Poista
  2. Teillä on ollut ihanassa paikassa mökki! Meillä menee kaikki aika remontoimisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli todella mukava ja monipuolinen :-)

      Tuntuu, etteivät remontit lopu koskaan. Eivät ainakaan tällaisesta vanhasta talosta, missä me asumme. Toisaalta huoneiden käyttötarkoituksetkin muuttuvat ajan saatossa. Remonttilistaa riittää siis meilläkin.

      Poista
  3. Normaalisti ulkoillessa oli keli mikä vaan. Kommentti että kuvia katsellessa huomaa paljon muutakin, pitää paikkansa. Paras tuollainen huomio oli pari vuotta sitten. Kuvailin lintuja huvikseen. Kuvia tarkastellessa huomasin kuvanneeni pikkukotkan. Että silleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei tule eteen tuollaisia harvinaisuuksia, mutta monen monta lintua ja perhosta on tullut vasta kotona kuvista tunnistettua. Joskus kuviin putkahtaa mukaan myös hauskoja 'vierailijoita'.

      Poista
  4. Niin hellyttävä tuo koskeloiden takatukka. Hyvin olet päässyt kuvausetäisyydelle. Hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seita!

      Tuon takatukan muoto on alati vaihteleva ja viihdyttävä :-)

      Poista
  5. Upeat ja kauniit kuvat <3

    Aurinkoista elokuuta Sinulle !

    - Suvi Kurula -

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!