lauantai 5. lokakuuta 2019

Ranta Jurmalasta pohjoiseen - Ragaciems

Tänään oli kaunis syyspäivä, jonka 'kunniaksi' keräsimme tontilta puista leikatut oksat tontin reunalle pois vietäväksi. Oksia riitti ja ne olivat välillä aika jykeviäkin. Puut ovat levinneet (kuten pensaatkin) mahdottomasti ja niitä on vain pakko karsia, jotta mekin mahdumme tontille :-)

Yhtään ajattelematta asiaa enempää lähdin pihatalkoiden jälkeen kameraa ulkoiluttamaan. Yllättäen (?) kädet eivät jaksaneetkaan pitkähkön puurtamisoperaation jälkeen kannatella painavaa kameraa objektiivineen vakaasti, vaan otteeseen tuli vähän tärinää. Kropan harjoitteet olivat siis ihan liikaa, jotta kuvaaminen onnistuisi ainakaan tiukoissa tilanteissa. Onneksi keli hyytyi nopeasti pilviseksi ja oli ihan ok lähteä kotiin kroppaa lepuuttamaan :-)

Takaisin siis Jurmalaan ja tällä kertaa sen rantamaisemiin. Tällä reissulla ollaan kartan kohdassa numero 7. Jurmalakin on vihdoin lisätty karttaan :-)


Ajelin Jurmalan keskustasta eteenpäin ja päädyin Ragaciemsin tienoille. Viitta tiellä osoitti rantaan.


Viitan vieressä oli pieni levennys, joka oli tyhjänä kuin odottamassa minua ja autoani :-) Matka rantaan on ollut monesti lyhyempikin, mutta tässä käveltiin rantaan melkein puoli kilometriä.


Lomalla ei onneksi ole kiirettä :-) Tältä näytti, kun pitkän polun jälkeen oltiin vihdoin melkein rannalla.


Ranta oli huomattavasti metsää alempana.




Hiekkarantaa riitti jälleen molempiin suuntiin :-)


Rannan ja polun yhdistävä kohta rannalta päin.


Rannalla oli runsaasti kauniita, pysäyttäviä kohtia.






Upea ranta tämäkin :-)


11 kommenttia:

  1. Ja upeita pysäyttäviä kohteita olikin.

    VastaaPoista
  2. Ihanat hiekkarannat ja maisemat muutenkin kauniit!

    VastaaPoista
  3. Upeat maisemat, ei voi kuin ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin matkailusesongin ulkopuolella rannalla oli vielä ihanan rauhallista :-)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Senkin vuoksi teen reissujani mielelläni yleisten lomakausien ulkopuolella - pääsee kuuntelemaan luontoa ja itseään eikä kukaan tule harmittavasti eteen ;-)

      Poista
  5. Niin kivoja nuo hiekkakuvatkin, missä on linnunjälkiä :) Kun näitä sun kuvia katselee, niin voisipa olla Latviassakin "mun meri", vaikka onkin hiekkarantoja kallioiden sijaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti tällaiseen ei-sesonkiaikaan kunnon luonnon tekemä hiekkaranta avaa kyllä parhaat puolensa :-)

      Poista
  6. Onpa pitkästi rauhallista rantaa. Hienoja yksityiskohtia olet löytänyt ja kuvannut myös.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!