perjantai 31. tammikuuta 2020

Vanajaveden rannalla

Tammikuu on kuulemma mennyt nopeasti, ihan hetkessä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kuluu - kuulemma. Mutta se ei koske minua.

Olen outo lintu siinäkin suhteessa. En osaa osallistua keskusteluihin, joissa ihmetellään ajan nopeaa kulumista ja miten aika kuluu iän lisääntyessä yhä nopeammin. Minun aikani kuluu suurimman osan ajasta hyvin rauhallisesti jolkuttaen.

Tämä tammikuu on ollut minulle poikkeuksellinen työrintamalla. Kaiken uuden keskellä seikkaileminen ei ole saanut aikaa kuitenkaan kiitämään. Sen sijaan päivät ovat olleet pitkiä ja yöt lyhyitä.

Meillä on nyt lunta. Ei paljon, mutta muutama sentti kuitenkin. Työkaverit elävät enimmäkseen lumettomissa ympäristöissä. Ollaan kuin eri planeetoilta.

Erilaisuus on joskus ulkoista, joskus jotain ihan käsin koskettamatonta. Erilaisten ihmisten kohtaamisessa on kaksi tavallista ääripäätä. Joko noita muita kadehditaan (kovasti) tai heitä säälitään (häpeämättä). Tuohon säälimisosastoon olen omassa onnellisuuskuplassani syyllistynyt useammankin kerran. Ei kerrota siitä kenellekään :-)


Viime lauantaina kävin Vanajaveden rannalla. Niemen toisella puolella oli kuohuja ja tyrskyjä, toisella puolella tyyntä ja jäätä. Tämä kuva on niemen kärjestä. Jää oli kertynyt rantakiviin. Asetelma oli kaunis ja täydellinen. 

En käynyt kaupoissa, kun ei ollut pakko. Haahuilin yksin rannalla kameran kanssa, koska halusin. Joku teki ihan toisin ja kaikki ovat yhtä oikeassa :-)

13 kommenttia:

  1. Vanajaveden rannalla on kaunista jäättömänäkin.
    Pohdin tuota ajan kulumisesta ja päädyin siihen, että jälkikäteen katsoen aika on yleensä mennyt nopeasti. Mennyttä aikaa ei voi purkkiin säilöä mitattavaksi, ihan tunnepohjalta ajan kulumista tulee usein arvioita. Voi olla toisinkin.
    Siinäpä olisi itselle oiva työsarka, kun opettelisin kohtaamaan vain itseni kadehtien tai säälien (muitakin vaihtoehtoja taitaa olla) ja muut mahdollisimman neutraalisti. Toisten kohtaaminen ja arvioiminen on yhtä epätarkkaa kuin ajan kulumisen mittaaminen jälkikäteen.

    Mukavaa ja toivottavasti myös kuvauksellista viikonloppua sekä tasapainoista helmikuuta sinulle!
    PS. Minusta on kiva lukea sinun pohdintojasi. Osaat hyvin pukea sanoiksi ajatuksia. Ymmärrän ja usein voin ne allekirjoittaa. Osaisinpa myös sanallisesti ymmärrykseni kertoa (en harrasta peukutuksia ja emojija - miten tuo sana mahtaa taipua?), vaan mieluummin käyttäisin rikasta kieltämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokunen kirjoitusvirhe pääsi mukaan, kiitos siitä kuuluu mobiililaitteen automaattiselle sanasyötölle.

      Poista
    2. Kiitos, Between!

      Minusta sen säälin voisi unohtaa, sillä sen kanssa on malkein aina ihan väärässä ;-) Esimerkiksi kun lapset olivat pieniä, säälin jotenkin sydämessäni jotenkin heitä, joiden lapset olivat jo isoja, sillä heiltä oli tuo ihana aika jo ohi. Ja kun lapset kasvoivat isommiksi, säälin hieman heitä, joiden lapset olivat vasta pieniä, sillä heillä oli paras aika vasta edessä ;-) Ja niin edelleen.

      Sääli perustuu kai siihen, että on ymmärtävinään omaa elämäntilannettaan, muttei ymmärrä oikeastaan mitään toisen elämästä.

      Olen samaa mieltä, että ehkä muita ei kannattaisi pukea minkään asenteen alle. Oma ymmärrys on aina niin rajallinen.

      Poista
  2. Ei kaikkien pidä olla samanlaisia. Minusta siinä on elämisen hienous.

    VastaaPoista
  3. Upea kuva. Siellä on talveton talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seita!

      Nyt sataa räntää ja lunta on maassa muutamia senttejä - ollut jo pari päivää. Saapas nähdä, mihin tilanne kehittyy :-)

      Poista
  4. Minun mielestäni tammikuu meni tosi nopeasti. Mutta en missään nimessä haluaisi vuorokauteen lisää tunteja, sillä välillä tuntuu kuin niitä olis nytkin jo turhan paljon, eli tarkoitan tällä sitä että vaikka kuukaudet ja vuodet tuntuvan vilistävän yhä nopeammin mitä vanhemmaksi tulee, niin päivät voivat tuntua kuitenkin toisinaan liiankin pitkiltä. Onneksi on blogi ja some, ja tv, ja harrastukset!

    VastaaPoista
  5. Mulla toisinaan päivät ja viikot kuluu hitaasti, mutta kuukaudet ja vuodet nopeesti. Ja toisinaan taas ei. En voi käsittää, miten mun pikkuiset tyttäret on jo aikuisia. Ainakin ikänsä puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihmettelen aina muiden lapsia, miten ne ovat jo aikuisia, kunnes tajuan heidän vanhenevan samaa vauhtia omien lasteni kanssa ;-)

      Poista
  6. Upea kuva! Kiva, että sinne tuli lunta;-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!