maanantai 14. kesäkuuta 2021

Nyt tarvitaan keinoja helteen kestämiseen - onneksi löytyi korentoja 🥰

Kuumaa:

Sääennuste lähipäiville on ainakin Hämeen osalta monipuolinen ja äärimmäinen. Enää puuttuisi, että taivaalta sataisi pieniä vihaisia ukkoja, niin ennuste hipoisi täydellisyyttä. On luvattu kovaa tuulta, melkein myrskyä, vesisadetta ja lämpötilakin pysyy kurissa, kunnes loppuviikosta uhataan hurjilla helteillä 🥵. Voihan kauhistus.

Kuumien päivien aikana on erinomainen mahdollisuus tarkkailla korentoja ja perhosia - mihin minun pääni ei keskellä pahinta hellettä pysty edes kahden hatun kera. Sisällä on silloin pysyteltävä, mutta ei meillä ole silloin viileää sisälläkään. Tästähän täytyy tehdä selvästikin ihan erillinen selviytymisprojekti ja keskittyä vain siihen.

Läpituuletus öisin, sälekaihtimet ja verhot ikkunoiden eteen päivisin. Viileitä suihkuja ja järveen kylmenemään. Automatkoja, autossa on sentään ilmastointi. Ruokakauppaan kylmäosastoille ja sitten välillä muualle palautumaan, kunnes jälleen takaisin kylmäosastolle. Kylmää juotavaa ja jäätelöä. Paljon jääpaloja tulemaan pakastimeen jo etukäteen. Tarvittaessa nukkumaan ulos telttaan tai hyttysverkolla suojattuun riippumattoon. Muita kuumasta selviytymisen keinoja ja ideoita?

Meillä myös koira kärsii kuumuudesta, sen turkki on paksu ja villainen. Katsotaan, mitä keinoja joudutaan käyttämään sen osalta.

Lummelampikorento ja ruskohukankorento:

Neidonkorentoja olin tarkkailemassa ja löysin yhden. Keli ei suosinut lentäjää. Mutta näin ihan itselleni uuden korennon ja siitä piti tietenkin räpsiä monta kuvaa tunnistamista varten. Parhaimmillaan tämä korento näyttää lennossa. Sen valkoiset siipilaikut saavat sen näyttämään eksoottiselta helikopterilta. lepotilassa siipilaikut eivät herätä niin paljon huomiota.

Lennossa huomio kiinnittyy heti siipien 'merkkivaloihin' eli noihin valkeisiin siipilaikkuihin. Pysähtyneenä pysäyttävää on tuo vaalean siniharmaa kropan keskiosa. Silti lennosta tuon jo tunnistaa helposti noista huomiovaloista.




Huomattavasti tavallisempi havainto oli ruskahukankorento. Eksoottiseksi löydön teki ihana lupiiniympäristö - niin haitallinen vieraskasvi kuin se onkin. Kaunis laskeutumisalusta silti 🥰.



Mahtavia puoliviileitä päiviä ennen ennustettua hellettä!

14 kommenttia:

  1. Täällä toinen joka ei helteitä kestä. Heti kun ilma viileni niin tuli reippaampi olo. Luettelit jo niin monia selviytymiskeinoja, että en keksi enempää. Aika montaa noista käytetään meilläkin.

    VastaaPoista
  2. En perusta minäkään helteistä, se saa ihan nuutuneeksi ja pään kipeäksi. Meillä onneksi viilentää sisällä ilmalämpöpumppu, joten yönsä saa nukkua. Mutta ymmärrän (ja muistan erittäin hyvin) tuon helteen tuskan. Meillä pyöri ennen tuota viilentävää pumppua monta tuuletinhyrrää,jotta tuli edes vähän ilmavirtaa. Lattialla tuli myös nukuttua, sillä sillä ylempänä on lämpimämpää :) Tsemppiä kesäviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu!

      Tämä viilennysasia pitäisi pyrkiä ratkaisemaan kunnolla vaikkapa syksyllä, niin helpotus olisi olemassa seuraavana kesänä.

      Poista
  3. Sulla on sama tapa antaa eläimille koneiden sanoja eli huomiovalot tässä, hauskaa, Koirilla on lamput päässä, ne hämäyssilmät, vaaleat kohdat turkissa silmien yläpuolella;) Koirilla hankalaa kun viilennys tapahtuu kirsun kautta, kovin pieni alue hikoilla jos koko turkissa painelee.
    Mielikuvaharjoitteluun napajäätikön viileyksiä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä näytti ihan partoivalta helikopterilta!

      Auttaako sinulla mielikuvaharjoitukset?

      Poista
  4. Lämmin sää on korentokuvaajan aikaa. Tuo koivunrunko on hieno tausta korennolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun korentokuvaaja vain kestäisi sitä säätä 🥵.

      Koivun runkopala makaili rantavedessä kuin tilauksesta 👍.

      Poista
  5. meillä Rikun turkki trimmataan lyhyemmäksi. Muuten ei kaveriparka selviäisi hellepäivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on koiran karvoja leikattu lyhyemmäksi melkein joka kesä. Täytyypä nyt ottaa harkintaan tuo taas.

      Poista
  6. Helle ei ole minunkaan juttuni, vaikka silloin tällöin on kiva, jos on yksi päivä kunnolla lämmintä. Viikkotolkulla hellettä on tuskaa. Ilmalämpöpumppu viilentää hyvin, mutta sähkölaskussahan se näkyy. Merivedessä lilluminen on ilmaista ;)
    Nautitaan siis helteistä varjossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merivesi on meiltä kaukana, mutta järvivesi kelpaa, kunnes lämpenee 👍.

      Poista
  7. Mulla oli yks työkaveri navetassa, joka hellepäivinä lauloi riti-rati-rallaa. En suosittele, siinä kuumenee ainakin kuuloetäisyydellä olevat kanssaihmiset entisestäänkin.
    Hieno lummelampikorento! En muista nähneeni. Tänään näin Lankoskella neidonkorentoja, mutta oli niin hirmuisesti itikoita, että ihaillessa niitä väriläiskiä piti itseään koko ajan läiskiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!

      Luonnon tarkkailussa unohtuu nopeasti kaikki muu. Suosittelen 😍.

      Poista

Kiitos kommentistasi!