torstai 23. joulukuuta 2021

Ihanaa joulun aikaa ja monen monta jouluhalausta!

Tänään, joulun aatonaattona, oli rento, joulun odotusta pirskahteleva päivä. Pari joulukukkaa ja yhden joulukynttelikön kävin vielä ostamassa, muuten olen lähinnä rentoutunut.

Hyvälle ystävälle teen ainakin melkein joka jouluksi sukat. Tämänvuotiset sukat ovat erityisesti mieleeni. Jatkan samalla mallilla, mutta pitemmällä ja leveämmällä varrella tuosta eteenpäin seuraaviin sukkiin.


Monen monta paikkaa jäi siivoamatta, mutta kodin yleisilme on ihan mukavan siisti. Se riittää. Huushollin raivaamista kaikesta turhasta voi jatkaa joulun jälkeenkin. Ehkä sen voisi ottaa ihan säännölliseksi elämäntavaksi.


Tänä vuonna olen ostanut poikkeuksellisen paljon joulukukkia. Toisaalta ennen olen ostanut aina uusia jouluvaloja ja -koristeita. Ei tämä kukkiin investoiminen ole ainakaan kalliimpaa ollut.

Huomenna on koko porukka kasassa: minä, mies, koira ja aikuiset lapset. Miehen vanhemmat kuuluivat pitkän aikaa jouluihimme, mutta heidän kuoltuaan olemme jatkaneet joulua tällä pienemmällä kokoonpanolla. Toki tytärkin oli yhden joulun maapallon toisella puolella, mutta elämä on opettanut iloitsemaan siitä, mikä on käsillä.


Vaikka omat vanhempani eivät ole tavanneet lapsiani noin 15 vuoteen (ei minun syytäni - ainakin yksi asia, josta voin irtisanoutua), isä muistaa aina käydessäni kysyä, miten lapseni voivat ja missä asuvat. Toki hän aina kysyy senkin, missä minä asun ja millä tulin paikan päälle. Minua ei haittaa ollenkaan asioiden selittäminen uudestaan. Meillä ei ole mitään itsestäänselvyyksiä puolin eikä toisin.


Joulu on hyvää aikaa rakastaa niitäkin, jotka eivät välitä. Nyt voi antaa anteeksi, vaikkei hän pyytäisikään anteeksi ja huomenna elämä jatkuisi taas kuin päiväni murmelina. Nyt on hyvä hetki olla kiitollinen elämänsä hyvistä asioista ja erityisesti niistä muka-itsestäänselvyyksistä, joihin on tottunut, mutta ei pitäisi. Kiitollinen siitä, että lapset soittelevat ja kertovat elämästään, kysyvät ehkä jopa neuvoja. Kiitollinen siitä, että kaikki ovat vielä remmissä mukana. (Isäni oli erityisen iloinen siitä, että minun poikani on vielä elossa. Se teki hänen mielestään minusta hyvän äidin. Läheisten kuolemat pyörivät hänen mielessään ikävästi.)

Joulu on myös hyvää aikaa antaa anteeksi heille, jotka eivät ajattele tarvitsevansa sitä. Hänelle, joka on katkera menneisyydestä ja sen kulusta. Hänelle, joka kokee vastakkainasettelun ainoaksi voimavarakseen. Hänelle, joka uskoo muiden syöttämiin salaliittoteorioihin. Ja hänelle, joka ei vain jaksa ajatella muita. Nyt on hyvä aika nollata ikävyydet ja antaa pienen pieni mahdollisuus muutokselle ja uusille tuulille. Ei tarvitse heittäytyä, kunhan seuraa ja arvioi sen pienen hetken.


Ihanaa, armollista, levollista, rentouttavaa, innostavaa ja oivaltavaa joulun aikaa juuri sinulle! 💖🥰🌲

19 kommenttia:

  1. Onnellista ja kaunista joulua sinulle ja perheellesi. 💗💗💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Una!
      Mahtavan voimaannuttavaa uutta vuotta teillekin!

      Poista
  2. Hyvin kiteytit anteeksiannon syyt ja kohteet. Anteeksi on hyvä antaa myös itselleen, jotta kaikki mieltä painava poistuisi tai ainakin keventyisi. Oli se sitten jonkun muun aiheuttamaa tai itse sisälleen kerryttämää.

    Me vietämme joulua tyttären ja pojan sekä hänen tyttöystävänsä kanssa. Vuosia joulut olivat hetkiä, jolloin lapsuudenperhe laajeni tyttö- ja poikaystävillä, myöhemmin vaimoilla ja miehillä sekä lapsilla. Joulupöydän ääreen haettiin yhä useampi lisätuoli. Nyt moni noista ihmisistä elää muistoissamme. Ilokseni moni yhä myös keskuudessamme, vaikka emme saman pöydän ääressä joulua vietäkään.

    Toivotan sinulle ja perheellesi oikein Rauhallista ja Valoisaa Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Ihanaa joulun aikaa sinulle ja läheisillesi! 🥰

      Poista
  3. Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua.

    VastaaPoista
  4. Rauhallista ja onnellista joulua sinulle ja perheellesi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Ihania, leppoisia päiviä uuden vuoden odotukseen teillekin! 💖

      Poista
  5. Joulurauhaa! Iloitaan siitä mitä on, niin moni seikka on hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Cheri!

      Hyvistä asioista nauttimisesta mielihyvä saa lisää polttoainetta 🥰

      Poista
  6. Kaunista ja rauhallista joulua sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!

      Rauhallista uuden vuoden odottelua: iloa ja nautiskelua 💖

      Poista
  7. Iloa ja valoa jouluusi ja loppuvuoteen! On ollut mukava kulkea matkassasi taas tämä vuosi blogia seuraten. Kiitos erityisesti luontoretkistä ja oivaltavien ajatusten hetkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Kiitän myös sinua ihanasta yhteisestä matkasta!
      Se on ollut palkitsevaa ja voimaannuttavaa 💖

      Poista
  8. Ystävä tykkäsi sukista - onneksi. Tulihan niitä värkättyäkin isolla rakkaudella 💖

    VastaaPoista
  9. Niin viisaita ja koskettavia sanoja. Muistutusta itselle ja samaistumista. Kiitos <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!