tiistai 21. joulukuuta 2021

Joulun valmistelua ihan hissukseen - hiljaa ja rennosti

Tänä vuonna joulua on rakennettu meille kevyesti ja mahdottoman stressittömästi. Hauska seurata, miten lapset suhtautuvat uuteen, hillittyyn jouluumme.


Nyt on esillä kynttilöitä, pari valosarjaa ja joulukukkia. Kuvan amarylliksestä poiketen tämän joulun teema on valkoinen. Valkoisten amaryllisten lisäksi esillä on valkoisia joulutähtiä. Ne riittävät minulle. Jälkikasvu lisätköön kaiken heidän mielestään puuttuvan. Vietämme jouluaattoa ihan koko perheen voimin.


Joululahjojen määrää on pyritty vähentämään vuosi vuodelta. Aikuiset eivät tarvitse enää lahjataivasta, vaan välittävä yhdessä oleminen hyvän ruoan kera on aivan riittävästi.

Olen varannut pari lomapäivää ennen joulua siihen, että voin pyyhkiä isoimmat pölypallerot pois ja siivota koiran karvat lattioilta. Ruokalista koostuu etukäteistoivomusten mukaan. Mitään ei hankita varmuuden vuoksi. Ja silti lopulta kaikkea on ihan liikaa.

Rauhallisuus ja yhdessä oleminen ovat joulun tärkeimmät tavoitteet. Huomenna siivoan ihan vähän 🏋️‍♀️. Se saa riittää 💖.

15 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä. Ainahan tahtoo jotain olla liikaa, mutta kun ei ole kivaa jos loppuu keskenkään :)
    Oikein rauhallista ja ihanaa joulun aikaa sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Olet oikeassa, on mahdottoman ikävää, jos jouluruoka loppuu kesken.
      Sitä ei saa tapahtua.

      Anoppi oli tarjoiluissaan aina sellainen runsauden sarvi, että se perintö kulkee mukana suvussa 💖.

      Poista
  2. Olet ihan oikeassa, ei enää tässä iässä tavarat merkitse mitään, vaan se aika lasten ja lastenlapsien kanssa on jo iso lahja.
    Sekin on totta, että jouluksi väkisin tulee aina hankittua liikaa sitä ruokaa, vähempikin riittää.
    Toivottelen sulle oikein hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!

      Yhdessä vietetty aika ja kiireettömyys korostuvat arvovalikossa iän myötä. Ihanaa, että niiden arvon on oppinut huomaamaan 🥰.

      Poista
  3. Sanoiksi puettunakin joulun viettonne kuulostaa seesteiseltä. Samalla tyylillä mekin juhlimme. Kokoontuminen lasten kanssa yhteisen pöydän ääreen on oikein hyvä ja riittävä lahja kaikille.
    Toivotan sinulle oikein hyvää ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Ilman isoa touhua suoraan juhlan ytimeen aikuisten kanssa 🥰.

      Poista
  4. Lempeän rauhallista ja kaunista joulua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Leena!

      Vaalitaan rauhallista aikaa ennen uuden vuoden pörinöitä 👍

      Poista
  5. Hyvää joulua myös sinulle ja koko perheelle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!