tiistai 1. marraskuuta 2022

Koronan ensimmäiset päivät

Ruumiinlämmön vaihtelut ovat olleet toistaiseksi asteikolla 35,7-38,6. Lämpö sahaa särkylääkkeiden ottamisen mukaan. Kroppa on todella kipeä kuumeen noustessa, joten lääkkeet ovat tarpeen. Välillä peliin ilmestyy vain kova päänsärky, silloinkin lääkkeet ovat ainoa ratkaisu tilanteeseen. Lämpö sahaa ja todellista tilannetta on vaikea hahmottaa.

Maanantaiaamuna lämpöä oli kuitenkin 38,6, mikä on minun kohdallani tähtitieteellinen lukema. Edellisen kerran olen leijunut samoissa luvuissa yli 20 vuotta sitten influenssan kourissa. Tavallisesti jo 37 astetta sumentaa mieleni ja jaksamiseni täysin ja särkylääkkeen tuoman helpotuksen myötä päädyn nukkumaan syvästi ja pitkään.


Särkylääkepommituksen jälkeen kropan lämpötila oli illalla enää 35,7 astetta.

Kipu vaeltaa paikasta toiseen ja kihelmöi välillä koko kropassa. Ihoa särkee, samoin lihaksia. Nivelet valittavat jo ilman sairauksiakin. Kurkku on viiltävän kipeä ja hohkaa korviin asti. Kadotakseen sitten jonnekin. Ihon särkykin helpottaa, kun kuume laskee. Hengitysteissä tuntuu raskaalta. Välillä yskittää kovastikin. Ja sitten tilanne taas helpottuu.

Parhaina hetkinä onnistun nukkumaan. Huonoina hetkinä olen uupunut ja väsynyt, mutta kivut pitävät hereillä.

Ajatus katkeilee, kaista on tiukassa. Ruoka ei maistu, korkeintaan jokin erityinen maku saattaa iskeä hermoon. Lääkkeiden nielemisen jälkeen kuvottaa, nieleminen on vaikeaa.


Tässä yleiskuvaa koronan kahden ensimmäisen päivän tilanteesta. Nukkuminen olisi ihanaa, mutta se onnistuu vain, kun onnistun syömään jotain ja saan kivut kuriin.

Silti tämä on hieman helpompaa, kuin reilut 20 vuotta sitten sairastetut influenssat. Minulle tämä on rankkaa, mutta koronaksi suhteutettuna tämä on varmasti lievä versio. Yritän olla jossain vaiheessa kiitollinen siitä 👍.

Pärjäämistä alkaneeseen marraskuuhun!

14 kommenttia:

  1. Eipä kuulosta kivalta taudilta. Me molemmat ollaan vielä vältytty koronalta vaikka lähipiirissä kaikki muut ovatkin sen jo sairastaneet, nuorempi tytär kaksikin kertaa. Pikaista paranemista sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Suosittelen varovaisuutta jatkossakin. Tässä ei ole ollut mitään miellyttävää tai edes kohtuullista.

      Poista
  2. Tsemppiä! Oireet on ihan samoja kun meillä. Helpottaa jossakin vaiheessa. Veljellä korona kuume kesti 3pv. Voimattomuus seitsemän päivää sairastamisen alkamisesta aikamoinen. Tuttuja on nyt koronassa 5 henkilöä, yksi sairaalassa. Sitkeässä tuo tauti on, kun ei meinaa lähteä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Viime yö tuli nukuttua melko hyvin. Tänään ei ole ollut kuumettakaan. Turkainen väsymys, kova yskä ja himmeä , olo ovat olleet riesana. Nyt, kun kivut eivät estä nukkumista, uni maittaa todella hyvin aamusta aamuun.

      Poista
  3. Ei ole kyllä mukava tauti. Moni on sanonut et tietyt oireet kestää pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Aika näyttää, miten tämä omalla kohdalla etenee 👍.

      Poista
  4. Pikaista paranemista sinulle! Aika moni on selvinnyt koronasta suht pienin oirein, harmillista että sinä että sinulla tauti menee toisin. Minä kärsin ihan hirveästä yskästä, mutta muuten olin aika hyväkuntoinen vaikka 2 viikkoa menikin sairastamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rouva Kepponen!

      Minun tuttavapiirissäni olen kuullut enimmäkseen kokemuksia suurinpiirtein samankaltaisesta tartuntaoireistosta. Joillakin tauti on venähtänyt pitemmäksi ja jollain ollut rajumpi. Siihen vertailujoukkoon nähden tämä näyttää olevan aika keskivertotapaus.

      Poista
  5. Kuulostaa todella ikävältä taudilta :( toivotaan että olet pahimman taittanut ja paranemaan päin menossa. Parempaa vointia sinne toivotellen <3

    VastaaPoista
  6. Onpa ikävää. Kyllä saisi tuo korona jo kadota maan päältä alimpaan helvettiin. Paranemisia ja voimia sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Huopalintu!

      Nyt on jo lupaavampaa, toivotaan, että paraneminen jatkuu edelleen 👍

      Poista
  7. Toivottavasti olosi on jo parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, Between!

      Olo alkaa olla tavallisen flunssan luokkaa. Olo on väsynyt, yskä vaivaa ja päiväunilla pitää käydä vähintään kerran päivässä. Parempaan päin siis 👍.

      Poista

Kiitos kommentistasi!