sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Kiihkeä mennyt viikko, sieniltä ei säästytty tänäkään viikonloppuna 🥳

Kulunut viikko on ollut mahdottoman vaihteleva. Onneksi iloa ja upeita hetkiäkin on mahtunut mukaan. Viikonlopun piti olla vähintään yhtä vaihteleva ja täyteläinen, mutta perjantaina sain tiedon, että iäkäs isäni onkin sairastunut koronaan. Hänen luokseen ei pääse käymään ainakaan pariin viikkoon, joten väljensin sovinnolla täpäkäksi suunnittelemani viikonlopun aikataulua, Lahden vierailu siirtyy nyt reilulla viikolla eteenpäin.

Eilisen päivän vietin tyttären kanssa Helsingissä. Meillä aika kuluu aina kuin siivillä, niin kävi tälläkin kertaa. Käydessämme lounaalla törmäsimme luontokatokapinaan. Luontokatokapina on käynnissä 5.-14.10. Sillä on kolme vaatimusta: 1. Suojellaan metsää 2. Irti tehoeläintuotannosta ja 3. Kannetaan vastuumme. Lisää tietoa: luontokatokapina.fi.

Lattialla makaavat ihmiset tummissa vaatteissaan ja kyltteineen olivat vaikuttava näky. Samanaikaisesti kuului kaiuttimista taustatietoa.







Äiti-tytär-aika teki taas todella hyvää 💖

Tytär nappasi meistä muutamat selfiet kauppareissulla - taustalla myynnissä on jatkojohtoja sun muita vermeitä. Se ei haitannut 🥰.



Tälle päivälle vapautui aikaa metsäilyyn ja sienten perässä juoksemiseen. Suppilovahveroita löytyy minun sienipaikoistani edelleenkin melkoisen vähän vuodenaikaan nähden. Kantarelleja löytyi sen sijaan odotusten vastaisesti vielä melkein kilo, vajaa kolme litraa.




Kahden metsän välillä jouduin jonottamaan siltatyömaan kapealla kohdalla väliaikaisissa liikennevaloissa. Ihan autojonon vieressä oli varis aterioimassa haaskalla. Se oli tarkkana kuin porkkana, mutta arvioi vieressä etanan nopeudella etenevän autojonon nopeuden riittävän turvalliseksi ruokailun jatkamiseksi. Räpsäisin tuosta hauskasta tyypistä jonottaessani kuvan.



Toivotan sinulle (niinkuin itsellenikin) positiivista, iloista ja hyödylliseltä tuntuvaa alkavaa viikkoa. Hyödyn ei tarvitse kohdistua muihin. Oman itsensä hyvinvointiin kohdistuvat hyöty on itse asiassa ihan sieltä parhaasta päästä. Kun satsaa omaan aitoon hyvinvointiinsa, on tavallisesti iloksi ja avuksi muillekin, ihan siinä itsestään. Hyvä poikii hyvää. Omasta hyvästä olosta on oikein hyvä aloittaa 💖🥰.

Mahtavaa alkavaa viikkoa!

torstai 6. lokakuuta 2022

Puhelintunkureiden tuomia haasteita ja Yyterin luontoa

Vuosikausia pidin puhelinlinjauksenani sen, että en vastaa minulle tuntemattomiin numeroihin. Sillä pääsin eroon puhelinmyyjistä ja muista puhelintuntemattomista.

Vanhempieni kunnon heikettyä kaikkiin tuntemattomiinkin puhelinnumeroihin on pitänyt alkaa vastata. Joku niistä voi kuitenkin koskea vanhemman terveystilannetta. Olen nykyään entistäkin ärtyneempi siitä, että joku (myyjä) viitsii soittaa minulle kesken työpäivän ihan vain vapaa-ajan myyntiasioissa. Jo ennen vanhempien kunnon romahtamista halusin kovasti ja intensiivisesti keskittyä työaikana vain ja ainoastaan vain työasioihin. Toki oman perheen akuutit tilanteet ovat olleet aina erityislistalla. Myyntihaastattelujen aika on mielestäni ehdottomasti vasta työajan ulkopuolella.

Tämän tästä mietiskelen sitä, onko ihmisten henkilökohtaisesta elämästä välittämättä jättäminen myyntihenkilöiden oma, vai heidän työnantajiensa mukainen lähestymistapa omaan bisnekseensä. Vastaan tuntemattomaan numeroon vain, koska minun pitää olla varautunut siihen, että jompi kumpi vanhemmistani on kovasti pahassa tilanteessa. Se on siis poikkeustilanne. Vastaaminen puhelinmyyjän puheluun, jossa ei tiedustella sitä, onko minulla hyvä hetki jutella vai ei, vaan ollaan kiinnostuneita vain siitä, olenko minä todellakin minä, on näissä tilanteissa todella turhauttavaa. Puhelun väkisin jatkaminen (myyjän) ääntä korottamalla silloinkin, kun ilmoitan olevani töissä tai jopa kokouksessa, on lopullinen varmistus sille, etten tule koskaan ostamaan kyseisen organisaation tuotteita.

Pahimmillaan samoista numeroista pommitetaan myyntiyrityksistä normaaliin toimistoaikaan jopa useampia kertoja päivässä. Seuraavana päivänä samasta firmasta soitetaan jälleen - hieman eri numerosta. Näiden puhelinnumeroiden omistajatietoja ei tunnu löytyvän ainakaan helposti. Alustavissa haaveissani on, että ryhdyn soittelemaan näihin kummallisiin numeroihin takaisin ja etsin sillä tavalla omistajat näille minusta, työstäni ja elämäntilanteestani hävyttömästi välinpitämättömille tahoille. Ja sitten jakaisin nämä tiedot muille. Mikä sinänsä on toivoton ajatus, sillä puhelinnumeroiden aktiivinen vaihtaminen taitaa olla hyvin tavanomainen tapa noilla aloilla.


Asiasta kukkaruukkuun: palvelutalosta soitettiin: isällä on korona ja hän on nyt pari viikkoa eristyksessä. Toivottavasti hän selviää 💖.


Ja sitten vielä lisää Yyterin kuvia. Niitä tuli räpsittyä luvattomankin paljon. Tässä rajattu annos ihanista maisemista:












keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Yyteriin 💖

Amerikasta Reposaaren Siikarantaan ja sieltä Lontoon kautta Yyteriin. Kuvia tuli otettua poskettoman paljon, mikä kielii hyvää mielen taajuudesta ja terveydestä. Välillä olen ollut huolestunut, kun yksi elämän parhaista jutuistakaan ei ole jaksanut kiinnostaa. Ja nyt tarkoitan siis valokuvaamista 🤭.

Yyterissä rakastan hiekkarantaa ja -paljoutta.  Sitä varten siellä ei tarvitse yöpyä ja se kannattaakin pitää mielessä jatkossa. Siellä voi siis myös vain käydä ja yöpyä - vaikka Siikarannassa. Painotan nyt, että kokemukseni ovat vain sesongin ulkopuolisesta ajasta. Sesongin aikana hakeudun mieluummin johonkin rauhallisempaan paikkaan. Sesongin ulkopuolella Yyterissä

  • ei ole rantanäkymää
  • tilaa on tolkuttoman ihanasti
  • koiran läsnäoloa ei ole rajoitettu (voi tulla kanssani vessaan tai keittotilaan)
  • ei ole oikeastaan mitään näkymää
Koira nautti vapaudesta ja isosta tilasta. Se on myös tärkeää meille.

Vaan hiekkarannat sesongin ulkopuolella ovat mahtavan avarat ja kutsuvat!







maanantai 3. lokakuuta 2022

Oikeastaan Amerikasta se alkoi - Pori siis

Itse asiassa, kun tarkemmin asiaa ajattelee, Porin visiitin ensimmäiset tutustumiskohteet liittyivät Amerikkaan. Etu-Amerikka ja Perä-Amerikka kuulostivat niin kiinnostavilta paikkojen nimiltä näin perisuomalaiseen korvaan, että niitähän piti lähteä tutkimaan.



Perille päästyä kävi ilmi, ettei Amerikkaan pääsekään ihan tuosta vain. Etu-Amerikkaan pääsi teoriassa Etu-Ameriikantietä pitkin. Tytär on käynyt jenkeissä viime vuosien aikana muutaman kerran. Sinne pääseminen on jopa vielä vaikeampaa. Toisaalta ehkä suomalainen ei enää näinä aikoina ole enää heille samanlainen uhka kuin muutama vuosi sitten?


Mutta tie olikin maksullinen yksityistie. Enpä ole ennen tätä tällaiseenkaan koskaan törmännyt. Toimintaa ihan Amerikan malliin.

Kovin urbaanilta ei näyttänyt tämän alkupätkän perusteella, mutta onhan Amerikoissakin paljon ihan maaseutuakin.





Perä-Amerikassa ei onnistanut sen paremmin. Maksullinen yksityistie täälläkin. Tällä kertaa ei riittänyt intoa eikä tahtoa tien kävelemiseen päästä päähän. Jokin toinen kerta vielä... Perä-Amerikassa tien nimi oli pelkistetympi, se oli vain Ameriikantie.



Siinä kaikki Amerikasta meidän reissullamme.


Siikarannasta lähtiessämme vierailimme vielä Lontoossa. Porissa riittää tätä kansainvälisyyttä oikein runsaasti 👍.


Lontooseenkaan ei päässyt perille asti ihan luvan kanssa. Ainakin siltä vaikutti kaikkien kieltokylttien myötä. Perille vievän tien nimi oli Villa Lontoontie.


Ei näyttänyt tämäkään yhtään urbaanilta.


Sitten kohtasin yksityisyydestä ja videovalvonnasta kertovat kyltit. Tännekään ei ollut siis asiaa.


Ulkomaalaisilta kuulostavat kohteet eivät ole Porissa siis saavutettavissa ainakaan autolla. Karttasovelluksen mukaan reiteillä ei näy mitään erikoista. Aina ehkä kannattaa kuitenkin yrittää?




sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Porista se alkoi - loma siis 💖

Maanantai on yhden yön päässä. Ensimmäinen työpäivä viikkoon. Mennyt loma tuntuu ihanalta ikuisuudelta muussa todellisuudessa, vaikka sen aikana syntyikin paljon toiveita ja tarpeita monen asian tekemisestä tai aloittamisesta. Tavallaan tekemisen määrä lisääntyi lomailemalla ja arjesta irtautumalla. Eikä vain niin, että tekemisen tarvetta syntyi lomailun vuoksi, vaan enemmänkin niin, että oli aikaa ja kykyä havainnoida oman elämän kokonaisuutta. Piilotoiveet ja -tarpeet ponnahtivat pintaan. Hyvä niin.

Vielä on kesälomankin kuvia ja tarinoita purkamatta, mutta ne odottavat kyllä totuttuun malliin. Näitä tämän loman kuvia ja tunnelmia puran taas arjen mahdollistaman rytmin mukaan.

Porista aloitettiin. Olemme perheen kanssa mökkeilleet Siikarannassa vuonna nakki ja keppi mahdottoman kylmänä ja sateisena kesänä. Yyterissä yövyimme pari vuotta sitten. Itsekseni olen käynyt Yyterissä kerran. Nyt viivyimme Porissa kaksi yötä, yhden yön Reposaaren Siikarannassa ja toisen Yyterissä. Siikarannan leirintäalue oli matkailuautoilijalle mykistävän upea kokemus. Paikka merinäköalalla auringonlaskun suuntaan oli aivan luksusta!


Sillä aikaa, kun mies haki meille ravintoa, me rentouduimme Pixie-koiran kanssa hammockissa. Kevyt retkeilyriippumatto on helppo kantaa mukana ja ripustaa puihin. Olipa mainio (oma) idea ottaa se mukaan 👍.



Rannalla uiskenteli paikallisen kalastajaveneen lisäksi runsaasti joutsenia. 





Välillä piti nukkua lomasta huolimatta.


Ja aamulla paikalla oli jälleen runsaasti kyhmyjoutsenia.


Kaikkien onnen tuulahdusten välissä mietiskelin, miten parantaisin oman elämäni laatua. Jos en pian tee muutoksia, joiden seurauksena elämäni on nautinnollisempaa ja rikkaampaa, niin milloin sitten?

Ristiriitaisista välifiiliksistä huolimatta lomareissu oli ehdottoman ilahduttava ja voimaannuttava. Ihanaa lokakuun alkua! Tehdään hyviä jatkosuunnitelmia 💖.

torstai 29. syyskuuta 2022

Loma, loma, loma - ihanaa kotimaan lomailua

Syksyn loma on hyvässä vaiheessa. Kävimme kotimaan lomamatkalla ja vielä on muutama päivä aikaa nauttia kotilomasta. Suuntasimme ensin Poriin ja yövyimme siellä matkailuauton kanssa parillakin leirintäalueella. Seuraavaksi suuntasimme Raumalle ja sitten Uuteenkaupunkiin. Piti vielä yöpyä Turun läheisyydessäkin. Suunnitelmissamme olleet hyvät leirintäalueet eivät osoittautuneetkaan mieleisiksemme ja päädyimme lopulta soutamisen ja huopaamisen jälkeen suuntaamaan kotiin päivää suunniteltua aikaisemmin. Ei yhtään huono näinkään.

Vuokrattu matkailuauto on nyt tyhjennetty meidän tavaroistamme, huomenna on vuorossa siivoaminen ja palautus.

Lomareissu oli rentouttava. Kuin olisi ulkoavaruudessa käynyt onnistuneella unelmamatkalla. Silti oli äärettömän mukavaa palata jälleen myös omaan kotiin 💖.

Kamerat olivat aktiivisesti lomatouhuissa mukana. Vaihtuvat maisemat tarjosivat jatkuvasti uusia kuvakulmia ja näkymiä. Näiden jälkeen olo syyhyääkin jo sienimetsään 🍄🤭.


Meren rannalla oltiin paljon. Mahtavaa vaihtelua sisämaaelämään.

Raumalla tutustuin myös Marjaan - ihana kohtaaminen ja uusi tuttavuus!

Kuvien maisemat kuitenkin Porista, Siikarannasta (Reposaari). Ainakin RH on kovasti tuttu näiden maisemien kanssa 😍.

maanantai 26. syyskuuta 2022

Vanha valokuva lapsuudestani

 Mummi, minä ja isä. Kuva on otettu kännykällä vanhasta valokuvasta.

Näyttää olevan minun syntymäpäiväjuhlani. En saa laskettua kuvasta kynttilöiden määrää. Neljä tai viisi vuotta?

Kuva on meiltä kotoa. Tunnistan maton ja kahvikupit.

Isä oli 29,5 vuotta, kun synnyin. Hänen ikänsä voi arvioida siitä.

Kakku on varmasti äidin leipoma. Äiti leipoi hyviä kakkuja. Oikealla näkyy minun pikkukuppini. Muistan sen ihan ihmeellisen hyvin. Onkohan se vielä tallessa?

Ihailen tässä nyt kovasti kuvassa päälläni olevaa neuletakkiani. En tietenkään muista siitä mitään, mutta se näyttää todella hienolta meidän työläisperheemme elintasoon nähden.

Kuvan mummi on isän äiti, hänen luonaan olin paljon hoidossakin isän käydessä töissä heidän kotinsa lähellä. Mieleen on jäänyt niistä ajoista vain pelkästään hyviä muistoja. Ne olivat minulle hyviä aikoja.

Löysin tämän kuvan äidin ja isän kotoa selatessani valokuvia. Kukaan ei tätä siellä tarvitse, joten ajattelin ainakin lainata sitä niin kuin muutamaa muutakin kuvaa. Niistä voi teettää valokuvaamossa hyvin uudet kuvat tai kerätä niitä vaikka kuvakirjaksi.


Joka vanhoja muistaa...