Hyviä hetkiä isän kanssa

Isän kanssa käydyissä keskusteluissa on ollut iloa ja rakkautta isoon kiitollisuuteen asti. Yli kymmenen vuotta olemme olleet hyvin vähällä vuorovaikutuksella ja nyt pääsen tutustumaan muistisairaaseen ja samaan aikaan kovin välkkyyn isääni uudelleen tässä uudessa tilanteessa.

Meillä ei kotona halailtu eikä pussailtu. Nyt isä pussaa ja halaa koko isyytensä hellyydellä. En voi sanoin kuvailla, mitä se merkitsee minun maailmassani. Kuka tahansa muukin olisi otettu moisesta, mutta minulle tämä on aivan erityistä.

Perheen huumori on kulkenut isän ja äidin välimaastossa. Nyt olen päässyt tutustumaan isän ihan omaan huumorin maailmaan. Hoivakodin hoitajatkin arvostavat hänen huumorintajuaan suuresti. Huumoria on välillä vaikea erottaa muistivaikeuksista. Ne kulkevat väistämättä käsi kädessä.

Se, miten hän ilahtui hampaistani (ehkä sekoitti jälleen vähän äitiin) ja kehui siitä, kuinka näyttävät samalta kuin ennenkin, sai huumoria seuraavissa kommenteissa. Hän oli ilahtunut siitä, että ovat edelleen siistissä rivissä. Siinä nenän alapuolella 🤭. Siinä vaiheessa naurettiin molemmat ilolla.

Välillä, kun hänellä pätkii, hän saattaa kysyä, onko hänellä kaikki hampaat suussa. Osa hampaista on proteeseja ja niitä ei ole aina saatu osumaan kohdalleen. Minä varmistan hammastilanteen hänelle havaintojeni mukaan.

Paljon huumorista on sellaista aika älyllistä sanailua arjen sekaan. Isä ei ole kouluttautunut mies, joten kaikki älyllisesti haastavammat jutut hän on opetellut ihan itse.

Kännykuvat eivät ole aina kauniita, mutta niillä saa hyviä hetkiä talteen. Kuten tämän 💖.

Kuvasta päätellen ei ole ihme, että isä veikkaa minua välillä yli 80-vuotiaaksi ja lapsiamme yli 50-vuotiaiksi. Mutta saattaa noissa arvioissa olla hieman huumoriakin mukana 👍.

Olen toki lähentynyt äitinikin kanssa, mutta meidän historiamme on ihan erilainen kuin suhteeni isään. On ollut mahdottoman iso lahja päästä tutustumaan isään kahden kesken, vaikka muistisairaus vaivaakin häntä. Kaikki tämä on ekstraa.