perjantai 6. toukokuuta 2022

Lomamatka on päättynyt, alkaa yhteenvedon aika

Nyt on lomareissu takana käynti toisessa (loma-)ulottuvuudessa teki ihmeitä. Tekee vieläkin, fiilikset ja hyvät tuntemukset vain paranevat. Ja kompastumis-kaatumisen seurauksena saadut ruhjeet ja kivut pienenevät - toiset enemmän kuin toiset.

Ihana olla hyvässä reissussa hyvässä seurassa, mutta on se vaan ihanaa palata kotiinkin! Lunta on huomattavasti vähemmän kuin reissuun lähtiessä.


Olen rakastanut kallioita melkein aina. Tällä kertaa löysin itseni hifistelemässä kiven muotoa ja rakennetta ihan uudella tasolla. Kasnäsissä (Kemiönsaari) on geologinen luontopolku, joka on kiven ystävän hurmosretki! Reitti oli vain noin kilometrin pituinen, mutta sen varrelle mahtui niin paljon. Luontopolun alku oli hämmentävän vaatimattomasti merkitty, mutta kun se löysi, oli edessä vain ihania yllätyksiä.

Kallion muoto, väritys, kuviot ja kasvustot nousivat nopeasti huomioni keskiöön. Maisemat olivat taivaallisia, totta kai, mutta kallio itsessään näyttäytyi myös niin kauniina ja monimuotoisena.


Näitä kallioita jäin ihailemaan, ihmettelemään ja kuvaamaan. Luonto osaa taiteen.


Toki matkalla oli paljon muutakin. Minulle tärkeimmistä jutuista kirjoitan tänne sitä mukaa, kun ehdin matkan kuvasatoa kelaamaan. Matkalla näin mm. autotiellä ja sen vieressä seikkailevan kurjen (onneksi ei tullut kurkikolaria), voikukkia, metsäorvokkeja, haahkoja, meriharakan, merimetson, merikotkan ja vaikka mitä muuta. Kaikista ei ole kuvia, mutta loma oli silti aivan mahtava.


Ripelankasukka-arvontaan osallistumisaika päättyy puoliltaöin. Viikonloppuna arvotaan voittajat. 


Ihanaa alkavaa viikonloppua!

11 kommenttia:

  1. Varmaan aivan ihana paikka. Kemiössä olen monestikin käynyt, mutta tuo Kasnäs on minulle käymätön paikka. Kuvassa oleva kallio näyttää ihan karttakuvalta tai merikortilta.
    Mukavaa viikonloppua sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Kasnäs on ollut vierailulistallani, mutten ole aikaisemmin päässyt vielä sinne asti.

      Poista
  2. Hyvä, että loma oli onnistunut vaikka kävikin pieni onnettomuus.

    Kemiössä olen matkaillut minäkin, mutta Kasnäsissa saakka ei ole tullut käytyä. Jään kiinnostuneena odottelemaan lisää Kasnäsistä. Kivaa äitienpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rouva Kepponen!

      Kuvia tuli otettua taas ihan liian paljon, mutta innolla lähden purkamaan niitä blogia varten 👍

      Poista
  3. Oi, ihana Kasnäs! Olemme retkeilleet siellä joskus koululaistenkin kanssa, mutta ilmeisesti luontokeskusta ei enää ole, vaikka luontopolku onkin. Keskuksesta sai paljon luontotietoa. Kemiönsaari kaikkineen on upeaa seutua varsinkin luontomatkailijalle.

    VastaaPoista
  4. Tuo äskeinen kommentti on minun! En ihan vielä ole sinut tämän uuden kommentointisysteemin kanssa, joten ehti lähteä anonyymina. Pahoittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää, kiitos kommenteistasi!

      Luontokeskusta ei tosiaan enää ole. Rakennus on paikallaan, mutta metsähallituksen jossain muussa käytössä.

      Poista
  5. Kallion kuviot ja värit ovat todella upeat. Kyllä luonto osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin aivan mykistynyt ja ihastunut noiden äärellä 🥰

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Tänään on ensimmäinen päivä, jolloin tuntuu selvästi paremmalta kuin edellisenä päivänä. Kyllä tämä tästä 👍.

      Pahoittelen viivästynyttä vastaamista, mutta Blogger näyttää piilottavan osan kommenteista minulta - huomasin sen vasta äsken. Iso kiitos kommentistasi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!