maanantai 9. toukokuuta 2022

Onnellisena raskaankin elämän keskellä

Onnellisuudelle ja hyvälle elämälle asetetaan monesti melkoisen yksiviivaisia ja tasapäistäviä kriteerejä. Onneksi elämä ei ole vain joko tai. Tavalliseen elämään kuuluu niin onnea, tyytyväisyyttä, vaikeuksia kuin pahojakin hetkiä. Jos et ole kokenut näistä vielä kaikkia, ne loputkin saattavat olla vielä edessä. Kyse ei ole vain siitä, mitä koet matkallasi, vaan miten selviät eteenpäin.

Timantit kehittyvät äärimmäisessä paineessa. Mutta kaikesta ei tule paineen alla timantteja. Onnen reseptit ja sekoitukset ovat aina erilaisia. Riippuen henkilöstä, elämäntilanteesta, ajasta, paikasta ja niin edelleen.


Onnellisuus ja elämän rasittavuus eivät sulje toisiaan pois. Ne voivat olla läsnä yhtä aikaa, vuorotellen tai limittäin. Ne eivät myöskään kompensoi toisiaan. Hyvä ei korjaa rikkinäistä, mutta voi auttaa pääsemään eteenpäin. Hyvä puolestaan voi lähteä yhtä hyvin meistä itsestämme kuin ympäristöstäkin. Usein paras tulos muodostuu noista molemmista.


Vaihdettiin 'kuulumisia' porukassa. Päätin jakaa yksityisyyttäni hieman entistä vähemmän (koska olin saanut palautetta siitä, että se kuormittaa muita). Kerroin omalta osaltani vain, että kuuluu sitä samaa, ei mitään erityistä uutta elämässä. Sen sijaan, että olisin päässyt livahtamaan tilanteesta kuin koira veräjästä, sain syvän säälin ilmauksen: "Voi voi sentään" (tai jotain sinne päin) oikein ison säälin sävyllä. Kyllä, pistin pahakseni.

Minun elämäni on minun omaani, enkä toivo kenenkään säälivän minua tai elämääni. Minulla on raskasta, heittäytyminen puoliomaishoitajan rooliin melkein puolituntemattomille vanhemmilleni on ollut raskasta. On vieläkin. Mutta elämäni on suurimmalta osin hyvää, kunhan muistan vain olla itselleni armollinen ja aikaisempaa itsekkäämpi omien tarpeideni suhteen. Minun elämääni ei kannata sääliä. Tämä on minun parasta elämääni juuri nyt 💖.


Onni tai onnellisuus eivät ainakaan minun kohdallani ole staattisia asioita ja tunnetiloja. En herää aamulla perionnellisena, vaan tavallisesti väsyneenä ja monesti hieman pahantuulisenakin. Nukun vähän heikosti eivätkä runsaat ja vilkkaat uneni kerää minuun positiivista energiaa.

Päivän myötä elämän oikeat realiteetit alkavat näkyä ja elämä näyttää sitten taas hyvältä tai erinomaiselta. Onnellisuus tulee siitä hyvästä, mitä minulla on. Vastapainoksi elämän raskaat hetket saattavat ryöpsähtää silmille ihan hetkessä. Siksi olen rakentanut itselleni suojamekanismeja, joilla vältän ikävät ryöpyt suurimmaksi osaksi päivää. Itsekästä, mutta niin hyödyllistä!


Kun elämä ei näytä ihan kaikkein nurjimpia puoliaan eikä tunnemittarini nouse automaatilla hetkessä kaakkoon, yritän löytää sen tunteen, minkä kanssa haluan viettää päivääni. Tavallisesti se on jokin onnellisuuden tai tyytyväisyyden vivahteista. Kun on oikein huono hetki eikä edes mindfulness ja tunteiden valinta auta, lähden kävelemään metsään oloani purkamaan. Se on muuten aika vaikeaa talvella. Siksikin talvi on minulle melkoisen koettelevaa aikaa. Sulan maan aikaan tuska talttuu vähintään parin tunnin reippaalla lenkillä vaihtelevissa maastoissa 👍. Ainakin seuraavaan päivään asti.


Luonto kuvaa hyvin minun omaa sisäistä maailmaani. Tämä kallio voisi kuvastaa hyvin elämääni. Sileä, rosoinen ja kumpuileva yhtä aikaa. Värikäs, vaihteleva ja osin tasainenkin. Upeita kohokohtia, hieman rikki menneitä paikkoja, joita ilman kokonaisuus ei ehkä olisikaan yhtä ainutlaatuinen. Kevyttä ja raskasta - ehdottoman vahvaa, uniikkia ja hurmaavaa!



Onnellisuuden aiheeni ovat ne elämäni tärkeimmät jutut. Perhe, luonto, ihanat ihmiset ja paikatkin, joihin olen päässyt tutustumaan, elämän uudet polut, seikkailut, luottamus. Peruskallioni. Minun elämäni on tällä hetkellä paikoin todella raskasta, mutta pääsääntöisesti olen kovin onnellinen. Minun elämääni ei tarvitse kenenkään sääliä. Päinvastoin. Toki välillä voisi olla helpompaakin 🤭.


Tällainen vuodatus tällä kertaa. Aurinko paistaa yhä ulkona. Elämä on pohjimmiltaan ihanaa. Tuetaan toinen toisiamme tällä matkalla 💖

8 kommenttia:

  1. Tuollainen sääliminen ei ainakaan auta. Ihanaa että olet luonnosta löytänyt sen paikan jossa asiat asettuvat mahdollisimman hyviin asentoihin. Tuon olen minäkin havainnut omalla kohdallani. Vaikka kuinka ottaisi päähän kun lähtee ulos, niin lenkin jälkeen tuntuu aika paljon paremmalta.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Sääliminen on osittain myötätuntoa. Ihmiset tarkoittavat varmasti hyvää, mutteivät osaa sanoittaa ajatuksiaan saajalle sopivaan muotoon. "Miten jaksat?", voisi olla parempi kysymys kuin toteamus "Otan osaa". Se on usein pienestä kiinni.

      Haavoittunut ja väsynyt mieli tulkitsee viestejä usein vähemmän positiivisesti.

      Poista
  2. Upeaa tekstiä ja juuri sitä, miten minäkin hahmotan tätä elämää! Minä en sääli toisten elämää, joten ei minunkaan elämääni tarvitse tulla säälimään, ei ainakaan empatian nimissä.
    Ja eihän onnellisuus todellakaan ole mikään pysyvä olotila tai jotain sellaista, mitä olisi koko ajan. Siitä saa häivähdyksiä aina välillä ja ne hetket riittävät. Tärkeintä on juurikin tuo, että tajuaa vaikeuksien kuuluvan elämään, mutta että koittaa löytää ne itselle sopivat selviytymiskeinot jatkaa elämää.
    Minä sain kerran "ystävältä" neuvon kiittää viidestä asiasta päivässä, niin sitten ei niin paljoa veetuttaisi. Sanomattakin on varmaan selvää, että en kovinkaan hyvin osannut tätä ohjetta ottaa vastaan. Ensinnäkin, miksi minua pitäisi veetuttaa? Oma kroonisesti sairaan elämänikö? Entä kun oma elämänasenne on sellainen, että koko elämä on kiitoksen aihe, miten silloin voi kiittää vain viidestä asiasta? Ja tottahan tämä ystävä tajusi, että jos kiittämään ruvetaan, silloin kiitetään myös vaikeuksista, ei vain kivoista asioista, joten miten nämä kiittämiset silloin vähentäisivät veetuttamista, jos siis sellaista tuntisin.
    No, pientä purkautumista hyvän tekstisi ansiosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irkku!

      Sääli saa minusta kohdistua johonkin (epäoikeudenmukaiseen) tapahtumaan, ei toisen elämään yleisesti ja kokonaisvaltaisesti. Toki voi olla, että sanojen asettelua ei ole tullut mietittyä kovin paljon, ja siitä syntyy iso sammakko.

      Valaistuneet ryhtyvät usein valaisemaan muitakin. Ihan mahdottoman monta kertaa olen häpeäkseni toiminut itsekin niin. En vain osannut toimia paremmin. Olen loukannut elämäni aikana tahattomasti varmasti mahdottoman montaa ihmistä, onneksi nyt vihdoin alan oppia hieman 👍.

      Jaksan silti uskoa, että vilpittömän auttamisen halun ja siitä syntyvät sammakot erottaa useimmiten ylemmyydestä ja huonomman opastamisesta.

      Ihana purkautuminen sinulta, olet nähnyt ja kokenut paljon! Meillä kaikilla on erilainen perspektiivi ja parhaita keinoja kehittyä on vaihtaa näkemyksiä ja mielipiteitä. Iso kiitos sinulle! 💖

      Poista
  3. Kiitos, että pohdit tärkeitä asioita meidänkin luettavaksemme.
    Kuka ulkopuolinen voi määritellä, millaista on sinun onnellisuutesi, mistä tulet onnelliseksi? Olen tullut siihen tulokseen, että moni kuvittelee tuntevansa minut, mutta lopulta vain minä itse tunnen itseni. Enkä aina itsekään. Valitettavasti nahkani ei ole niin paksu, ettenkö pahoittaisi mieltäni toisten sanomisista. Enkä usko riittävästi parkkiintuvani koskaan. Mikä voi taas olla hyväkin asia, sillä pidän herkkyyttä myös positiivisena puolena.
    Tuskin kukaan haluaa sääliä. Ymmärrystä ja kuuntelemista sitäkin enemmän. Ehkä on viisasta, että jaat kuulumisiasi porukassa entistä vähemmän. Et ansaitse sääliä, mutta jospa he eivät muuhun pysty.
    Onneksi meillä on luontoretkemme ja puutarhamme, jonne voimme upottaa surumme ja joista voimme ammentaa iloa ja voimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Ongelma tullee osittain siitä, etteivät kaikki usko erilaisuuden voimaan ja vahvuuteen. Jos on olemassa vain 'yksi oikea totuus', on olevinaan helppoa kertoa mielipiteitä muista ja arvottaa heidän tekemisiään.

      Olen viime aikoina yrittänyt tavoitella nahan parkkiinnuttamisen sijaan sopivan etäisyyden ottamista. Se ei tarkoita epäkohteliaisuutta, vaan vain yksityisyyden ja arvostusten jakamista. Olen kehittynyt siinä määrin, ettei kiivas temperamenttini enää kiehahda ollenkaan niin helposti, kun alitajuntani on havaitsevinaan epäreiluutta jossain lähistöllä.

      Se ei tarkoita, etten välitä epäreiluuksista. Ehkä pyrin vain miettimään, mille asialle on tehtävissä jotain ja mihin minä voin vaikuttaa. Epätoivoiset missiot ohjaan ohituskaistalle. Joskus paremmin ja joskus huonommin onnistuen.

      Minulle luonto oli kauan vain juuri puutarha. Sitähän sekin on. Reviiri sitten laajeni jossain vaiheessa. Mutta kun varpunen kakkaa lennossa päähäsi ollessasi puutarhatöissä, ajatukset keskittyvät väistämättä vain yhteen asiaan, eikä se ole työ eikä työyhteisö 🥰.

      Poista
  4. Hyvin kaunis kuvaus onnellisuudesta! Eihän se ole tosiaan joko tai. Minulla on sama, että metsässä on hyvä olla ja hyvä sen jälkeenkin. Elämä on kaunis ja rosoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Prosenttiosuudetkin vaihtelevat päivittäin. Olen keskittynyt laskemaan hyvien hetkien osumia. Ja niitä pysyviä elämän peruspilareita. Niiden ei tarvitse olla aina loistavia, mutta niiden olemassaolossa on mahdottomasti kiitollisuuden aihetta.

      Ihmisen onnellisuus voi tutkimusten mukaan lisääntyä keskimäärin 70 vuoden ikään asti. Hyvin mahdollista, että paljon sen jälkeenkin. Onnellisuus pitää vain aina jaksaa määrittää uudelleen. Iän myötä siitä tulee karumpaa ja toisaalta siksi myös vahvempaa 💖.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)