keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Blogger näyttää luokittelevan kommenttini roskapostiksi - mitä kaikkea muuta tapahtuukaan?

Olen käynyt läpi kommenttejani teidän muiden blogeissa. Olen kiinnostunut siitä, mitä vastaatte niihin. saatanpa joskus vielä vastata takaisinkin.  Ajattelin ensin (tietenkin) olevani hylkiö, jonka kommentit eivät kelpaa kenellekään syystä tai toisesta. Tämä on ajattelumalli, mikä minuun on ohjelmoitu lapsesta asti. Se pompahtaa pintaan ihan hetkessä. Sitten huomasin jossain blogissa, että Blogger oli luokitellut kommenttini roskapostiksi ja sinne se oli myös siirretty.

Kävin kurkistamassa oman blogini roskapostia. Kauhistus oli suuri, kun löysin sieltä mukavia, ihania kommentteja hylättyinä. Elvytin uusimmat kommentit ja aion jatkossa seurata 'roskapostia' nykyistä tarkemmin. Uskon, että monille omille kommenteilleni on käynyt ihan samoin. Kommentti on jopa ensin julkaistu ihan nätisti, vuorokautta myöhemmin se on kadonnut 😡. Blogger ei ole nyt oikein reilu.


Olen käynyt kommentoimassa monia blogeja, ihan useinkin. Pahoittelen sitä välinpitämättömyyttä, mitä Bloggerin sensuroimat näkymättömät kommenttini viestivät. Yritän yhä uudelleen 💝. Ja välitän, olen kiinnostunut kertomastanne.

10 kommenttia:

  1. Aivan omituinen juttu tämä roskapostiasia. Voimia sinulle puuttua siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja! Täytyy nyt vain ottaa valvovampi asenne Bloggerin kanssa.

      Poista
  2. En tiedä oliko kyse tuosta samasta asiasta, sillä kirjoitin kommentin yhteen postaukseesi ja painoin julkaise. Saman tien se häipyi jonnekin. Kommentti oli sen verran pitkä, etten jaksanut sitä enää uudestaan kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa sarjaa varmaan. Löysin nimittäin roskapostistani yhden sinun kommenttisi ja palautin sen julkaistuksi.

      Poista
  3. Blogger tuntuu elävän välillä ihan omaa elämäänsä. Sen aivoituksia ei aina ymmärrä. Harmillista, jos se tekee päätöksiä kysymättä meiltä mitään. Pitääpä siis seurata roskapostia tarkemmin. Välillä kyllä käyn sielläkin kurkkaamassa.

    Mielestäni olet blogiani kommentoinut useinkin. En edes odota, että jokainen lukija jättäisi aina kommenttinsa. Jotkut bloggarit ovat hyvin aktiivisia, jotkut kommentoivat harvemmin ja sitten on niitä, jotka eivät kommentoi juuri koskaan - eivät myöskään vastaa omaan blogiinsa tulleisiin kommentteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Tuntui vain niin ällistyttävältä huomata omien kommenttien poistuneen täysin useammasta paikasta.

      Itse tykkään vastata kommentteihin. Käyn myös lukemassa itse kirjoittamieni kommenttien vastaukset muiden blogeista. Siitä tulee vähitellen kivaa vuoropuhelua 😊

      Poista
    2. Ilman muuta kokisin itseni hämmentyneeksi, jos kirjoittamani kommentit poistuisivat. Minustakin on mukava käydä lukemassa kommenttien vastaukset. Kommentoinnin synnyttämä vuoropuhelu on mukavaa ja tuo syvyyttä "blogisuhteisiin".

      Poista
    3. Olen samaa mieltä tuosta vuoropuhelusta. 💖

      Poista
  4. No mie hoksasin sen siitä, kun sain sähköpostiini ilmoituksen kommentistasi, mutta sitä ei näkynyt blogissa. Pienen tutkimisen jälkeen onnistuin vakuuttamaan bloggerin siitä, ettei se ole roskapostia. Ja jotkut roskaviestit se silti päästää sujuvasti läpi...
    Jotkut sähköposti-ilmoitukset kommenteista menee myös roskapostikansioon, ja viime aikoina sinne on solahtaneet myös riistakameran kuvat - gmail epäili niitä tietojenkalasteluksi. Että jotain sekaannusta on enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tuo aikamoista vahtimista, jos aikoo pysyä Bloggerin edellä 😂

      Poista

Kiitos kommentistasi!