lauantai 4. elokuuta 2018

Olo on kuin voittajalla :-)

Olo on kuin voittajalla - tai tuolla kuvan sääksellä parin vuoden takaa, kun oli saanut vahingossa matkaansa kaksi isoa kalaa ;-) Toki tuo bonuskala tippui pian kyydistä, kun ei ollut kynsissä kiinni. En tiedä, hoksasiko sääksi ollenkaan lottopottiaan tässä vaiheessa - tai milloinkaan ;-)


Loma on sujunut todella rentouttavasti ja sitä on vielä pari päivää jäljelläkin. Loma ei ollut hyvä, koska oli helteitä, vaan niistä huolimatta.

Olen suunnitellut taas jatkavani hyvää elämää työn alkamisen jälkeenkin. Melkein joka kesä teen tämän saman päätöksen ja aina se parantaa elämän laatua parin pykälän verran :-)

Perinteiseen tapaan, olen kolhinut itseäni kunnolla loman(kin) aikana. Jalassa mollottaa mahtava mustelma vuorovaikutustilanteesta veneen kanssa (yritin poistua siitä). Ja vasemmassa käsivarressa pienempi, mutta napsakka mustelma limsapullosta ;-) Mutta näillä mennään.

Lomareissun aikana pihan vaahterasta on katkennut iso oksa jalkakäytävän - ja kai myös autotien päälle. Joku on sen sahannut meidän tontillemme mahtuvaksi - kiitos hänelle. Puu näyttää siltä, ettei tämä jää viimeiseksi lähiajan vaurioksi, joten täytyy viimeistään maanantaina anoa kaupungilta lupaa sen kaatamiseen. Parempi kaataa puu halliten kuin vaarantaa ohikulkijoita sen vuoksi.

Helteet ovat laantumassa - ihanaa niin :-)

torstai 2. elokuuta 2018

Vuokramökin valintaa

Meillä ei ole omaa kesämökkiä - eikä varmaankaan koskaan tulekaan. Vuodesta 2013 olemme vuokranneet kesäksi mökin jostain päin Suomea. Mökin valintaan olemme käyttäneet aina reilusti aikaa, jotta mökki täyttäisi varmasti toiveemme. Toki olemme halunneet mökin myös aina sopivasta hintahaarukasta (enemmän tai vähemmän alle 1000 euroa viikolta) ja koira on pitänyt mahtua matkaan mukaan.

Ensimmäisellä kertaa meitä oli neljä henkilöä ja koira matkaamassa kaikki samalla autolla. Sittemmin kokoonpano on ollut kaksi henkeä ja koira yhdellä autolla ja yksi henkilö toisella. Varaustilanteessa olemme aina varautuneet neljän henkilön kokoonpanoon.

Punaherukat eivät ole vielä aivan kypsiä, punaisia kylläkin :-)
Kuuden vuoden mökkianalyysit ovat terästäneet lähestymistä vuokramökin hakemiseen. Hakukriteerit ovat täsmentyneet vuosi vuodelta ja niin on vaihdellut tarpeemmekin.

Etäisyys ja matka-aika kotoa on ollut vuosi vuodelta tärkeämpi tekijä. Ensimmäisenä vuotena löysimme mökkimme Kuhmosta. Mökki ympäristöineen oli lähes täydellinen (wc tukkeutui kerran), mutta matka-aika osoittautui meille kaikille ihan liian pitkäksi. Matka-aika ilman taukoja oli 6,5 tuntia, mutta siihen tarvittiin lisäksi tietenkin ruokatauko ja useampi koiranhuoltotauko. Totesimme upean reissun jälkeen, ettemme koskaan enää lähde mökkeilemään niin kauas. Nykyinen etäisyystavoitteemme on maksimissaan 350 kilometriä. Sekin voi muuttua milloin vain :-)

Meidän porukkamme tarvitsee 2-3 oikeaa makuuhuonetta riippuen mukaan lähtijöiden määrästä. Sana oikea tuli mukaan tämän kesän mökkeilyn jälkeen, kun mökillä selvisi, että toinen 'makuuhuoneista' oli yhdeltä seinältä auki noin 40 sentin matkalta olohuoneseen, yläkerran rappusiin ja parveen. Lisäksi toinen 'makuuhuone' olikin vain avonainen parvitila. Tilanne ei tietenkään haitannut silloin, kun olimme reissussa kaksin, mutta pojan saavuttua omat makuuhuoneet olisivat olleet kyllä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tarpeellisia.

Meidän mökkimme pitää olla järven rannalla. Siinä pitää olla mukana laituri, uimakelpoinen ranta ja vene. Minä haluan järvimaisemat mökille asti, ranta on ensisijaisesti koiraa, mutta myös meitä muita varten ja vene ensisijaisesti pojan kalastamista varten. Uimakelpoinen ranta tarkoittaa sitä, että rannassa voi kahlata tai laiturilta laskeutua sopivaan paikkaan, josta voi lähteä huoleti uimaan ja kääntyä haluamassaan paikassa takaisin. Kahlaamaan pitää pystyä edes jonkin verran.

Koira pitää saada mukaan mökille meidän tapauksessamme. Tämä kriteeri vähentää mahdollisia mökkejä jo huomattavasti.

Sitten alkaa lista meidän kriteereistämme, jotka eroavat varmasti monen muun perheen/parin/ryhmän/henkilön tarpeista. Ymmärrän hyvin, että eri ihmiset tarvitsevat mökkielämältä eri asioita. Me kaipaamme helppoa ja huoletonta elämää, sillä omakotitalon ja sen pihan kanssa pääsee toteuttamaan uurastamis- ja tehokkuuskriteereitään aivan riittävästi.

Näitä kovasti ja ikuisesti kiistelemisen arvoisia valintakriteerejä ovat mm,:
  • sauna (oma, ei naapurin kanssa jaettu)
  • suihku
  • vesi, myös juomavesi sisään
  • sähköt
  • jääkaappi
  • liesi
  • sisä-wc
  • mikroaaltouuni
  • tv
  • astianpesukone
  • riittävästi välimatkaa naapuriin
  • avara piha, joka ei ole hyttyssumppu
  • lähellä hyviä luontokohteita
  • riittävän kaukana isoista teistä, jottei liikenteen äänet kuulu
Olen ihan varma, että sinun listasi olisi aivan erilainen ;-) Tärkeää on kuitenkin tunnistaa, mitä oikeasti lomaviikoltansa haluaa. Kun maksaa vuokramökistä x euroa viikossa, sen täytyy usein täyttää enemmän toivomuksia kuin oman mahdollisen omistusmökin. Meidänkin listamme omistusmökille olisi aivan toinen. Mutta vuokramökkiviikolla haluamme koko rahan edestä helppoutta ja luontoa.

Kirjoittelen jatkossa aiheesta vielä tarkemmin, sillä olen pohtimassa tarkoin ensi kesän mökkivalintaamme. Tällä kertaa ajattelin varata mökin meille jo ennen syksyä, jotta valikoimaa olisi hieman enemmän.

Lomarenkaan kautta tein juuri mökkihaun näillä kriteereillä lukuunottamatta etäisyyttä ja luontokohteita. Mökkejä löytyi heinä-elokuun vaihteeseen vain seitsemän kappaletta!

Mitä sinä haluaisit vuokramökiltä - ja millä perusteilla?



EDIT 3.8.2018: lisätty viimeinen bulletti: riittävän kaukana isoista teistä

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Koiruliinin uimaharjoituksia :-)

Koiran paksu ja kaunis turkki on kynitty kesäkuntoon. Se ei näy tästä videosta, mutta koiralla on nyt muutaman sentin mittainen (hieman epätasaisesti leikattu -i tse leikkasin!) nallekarhuturkki. Se oli silmin nähden helpottunut parturoinnin jälkeen. Kuumuudesta lähti selvästikin iso osa pois saman tien.

Nyt ollaan käyty muutama kerta myös järven rannalla. Koiruli olisi vedessä vaikka kuinka kauan. Seisoskelun ja leikkimisen lisäksi se pyrähtää aina välillä pienelle uimalenkille, joka ei ole loppuakseen, vaikka koiran nostaa vedestä pois ;-)



En yhtään kaipaa VR:n tarjoamaa mahdollisuutta käydä toimistolla näillä keleillä satunnaisten aikataulujen ja vieläkin satunnaisempien junavaunujen lämpötilojen armoilla. Loma on ihana elämänvaihe tällaisiin keleihin :-)

Vielä yksi erittäin mainitsemisen arvoinen asia; minä heitin talviturkin pois monen, monen vuoden jälkeen. Viime vuonnakin tuli uitua, mutta veneen kaatumisesta aiheutunutta kastumista ei kuulemma laskettu talviturkin heittämiseksi ;-) Nyt olen tehnyt pieniä uimapyrähdyksiä suloisen lämpimissä vesissä jo useamman kerran.

Mahtavaa elokuun alkua - heti huomisesta lähtien!

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Joku lähelläsi voi tarvita apuasi...

Mitä tiedät syömishäiriöistä? Tunnistatko henkilön, joka on vakavasti alipainoinen?

Laihuuteen johtavista syömishäiriöistä tutuimpia ovat anoreksia ja ortoreksia. Joko on ylitsepursuava tarve laihduttaa tai elää todella 'terveellisesti'.

Tiesitkö, että alle 15 ulottuva painoindeksi kertoo jo vakavasta terveysvaarasta? Jos kyynärpään tai polven nivel muodostaa selvästi raajan 'pulleimman' kohdan, kannattaa olla huolissaan.

Jos ystäväsi juoksee tai kävelee hikilenkkejä näissä 30 astetta hipovissa hikikeleissä, kannattaa ehdottomasti olla huolissaan.

Alle 40 sykettä minuutissa sykkivä pulssi on EHDOTTOMASTI iso terveysvaara.

Jos lähimmäisesi posket katoavat kokonaan ja tilalle ilmestyy vain vekkejä, kannattaa TODELLAKIN olla huolissaan. Kasvot ja posket ovat niitä ehdottomasti viimeisiä rasvavarastoja, joihin elimistö turvautuu. Sitä ennen on jo syöty kaikki 'ylimääräinen' rasva myös aivoista. Ja silloin mieli alkaa tekemään tepposiaan oikein kunnolla.

Poskien rasvan haihtuminen näkyy myös ulkoisena vanhenemisena. Henkilön iän arvioiti alkaa olla silloin melkein mahdotonta.

Henkilön tuskan arviointiin ei pysty kukaan muu (mahdollisesti jotain huippuammattilaista lukuunottamatta).  Terveydenhuolto näkee syyn helposti vanhemmissa. Kukaan ei kuitenkaan auta vanhempia ajoissa - eikä edes mahdottomasti myöhässä :-(




Tutkikaa läheisiänne. Joku voi tarvita apua...

torstai 26. heinäkuuta 2018

Elämä jättää merkkejään, eikä siinä ole mitään noloa


Luontosivuilla ja -kirjoissa on paljon opastuksia, kuinka tunnistaa mikin eläin. Niiden avulla sitä tulee pinnisteltyä ja mietittyä, minkä otuksen kanssa milloinkin on oikeastaan tekemisissä.

Tänään olen taas monen kymmenen vuoden traumojen kera päätynyt murjomaan itsetuntoani oman ulkomuotoni perusteella. Ihan tyhmää. En ole koskaan ollut hyvännäköinen. Silti ulkonäkökeskeinen maailma ohjaa ajattelemaan sitä samaa, mistä koko elämän on tullut kirpakkaa palautetta: ulkonäköä.

Toki kirpakkaa palautetta on tullut myös luonteesta ja käyttäytymisestä, mutta palataan siihen ehkä myöhemmin ;-)

Täytän kaikki ihmiselle asetetut perustuntomerkit: kaksi kättä, kaksi jalkaa, yksi pää ja niin edelleen. Mitä sitten, jos jokin olisikin hullusti? Jos jalkoja olisikin kolme tai vain yksi? Miten arvoni muka muuttuisi siinä?

Ihmisen fyysisen ja psyykkisen olemuksen torppaajia riittää aina. Torppaaminen sattuu, eikä siitä hyödy kukaan.

Tällä ketohopeatäplällä on siipivarustus vielä kuosissaan. Sillä matka on vasta alussa. Matkan ja koettelemusten myötä siipiin jää jälkiä. Ne kertovat selviytymisestä. Ne ovat kiitollisuuden aiheita, eivät häpeäpilkkuja...






Urheaa ja ylpeää kesäistä loppuviikkoa!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Lomaa tarpeeseen - ja loistokultasiipiä

Kesäloman arvostaminen riippuu... ihan kaikesta. Vaan mitä enemmän työvuosia kertyy omaan historiaan, sitä suuremman painoarvon loma tuntuu saavan. Osuutensa on varmasti yhä hitaammalla palautumisella. Mutta myös työkokemuksen myötä kohentunut taloustilanne antaa mahdollisuuden tehdä aitoja valintoja.

Pari vuotta sitten huomasin, ettei pitkä kesäloma anna minulle sitä, mitä siltä tarvitsisin. Viime kesänä kokeilin kahden viikon lomaa, mutta se olisi selvästikin vaatinut kaikkien palikoiden saumatonta yhteensopimista. Sellaista tapahtuu harvoin tässä oikeassa elämässä. Meillä koiran sterilisointi edellytti tiukkaa hyssyttelyä ja kotona olemista. Siksi se tehtiin lomalla. Mutta juuri siksi loma jäi hieman lyhyeksi. Tänä vuonna lomailen kesäaikaan peräti kolme viikkoa.

Kun lapset olivat pieniä (ja vähän isompiakin) loma-ajat piti rytmittää mahdollisimman hyvin heidän lomiensa kanssa yhteensopiviksi. Ja usein puolison kanssa hieman vuororytmityksellä.

Nyt lomailemme vain me kaksi koiran kanssa. Voimme miettiä lomarytmiämme aivan eri näkökulmasta kuin melkein kaksikymmentä vuotta tähän asti ;-)

Loman tarve nimenomaan kesäaikaan on selvästi todella yksilöllistä. Siinä, missä luulen kolmen viikon toimivan minulla oikein hyvin, samanikäisen kollegani suhde kesälomaan onkin jo erilainen. Kumpikaan ei ole oikeassa tai väärässä, on ihan hyvä, että on erilaisia ihmisiä :-)

Minä haluan lomaltani suunnitelmallisuutta, lepoa ja spontaaneja irtiottoja sopivasti sekaisin. Jotain suunniteltua ja sovittua, jonkin verran aivan posketonta löllöilyä ja joitakin spontaaneja päiväretkiä. Niitä minä kaipaan tällä hetkellä lomaani.

Mitä sinun lomaasi kuuluu ja mitä siltä odotat?

Nämä loistokultasiivet eivät lomaile, mutta ilahduttavat lomailijaa senkin edestä :-)




Koiras...


ja naaras :-)



tiistai 24. heinäkuuta 2018

Tunnistusapuja kaivataan: Helmihopeatäplä (?)

Vaikken minä henkilökohtaisesti kuumista keleistä niin piittaisikaan, perhoset ja korennot näyttävät kelpuuttavan nämä kelit oikein mielellään. Perhosten kanssa kuvaaminen menee minulla niin, että otan paikan päällä kuvia kykyni mukaan ja kotona alkaa tunnistusleikki usein nimenomaan Luontoportin avulla.

Tällä kertaa tiedän kuvanneeni jonkin hopeatäplän. Se on rähjääntynyt reissussa kovasti, eivätkä siivet loista enää parhaimmillaan. Yritin ensin tunnistaa tätä siipien päällispuolelta, mutta sitten (kokemuksista viisastuneena ;-)) huomasin, että selvemmät tunnistusavut taitavat tässäkin tapauksessa löytyä siipien alapinnoilta.



Helmihopeatäplä on paras veikkaukseni, mutta kaikki tunnistusapu olisi mahdottoman tervetullutta!
EDIT 25.7.2018 Ketohopeatäpläksi osoittautui tämä yksilö. Kiitos Sami tunnistamisesta!

Ihanaa viikon jatkoa!