maanantai 4. toukokuuta 2015

Uunisaaren meriharakat

Meillä oli työyhteisön kanssa tänään mielenkiintoinen suunnittelupäivä Uunisaaressa (Helsingissä). Olen ollut siellä ilman kameraa muutaman kerran aikaisemminkin edellisen työpaikan edustajana, mutta tällä kertaa jäimme kollegan kanssa valokuvaamaan vielä päivän päätteeksi reiluksi puoleksi tunniksi. Se oli rentouttavaa :-)

Tällä kertaa muutama kuva Uunisaaren meriharakoista. Olen tavannut ensimmäisen meriharakkani reilu vuosi sitten, sillä meillä Hämeessähän nuo ovat kovin harvinaisia vieraita. Tällä kertaa meriharakoita oli useita. Yhdellä parilla oli jo pesä maanrajassa. Sähinä ja kiljunta oli kovaa, kun varis saapui viereisen puun oksille. Emo juoksi kovaa kyytiä pesälle ja molemmat puoliskot kiljuivat reippaasti :-)

Itse asiassa näimme vielä myöhemin, kun yksi meriharakka ajoi takaa valkoposkihanhea. Hanhi oli nähtävästi hairahtunut väärälle reviirille, joten pieni meriharakka näytti komeasti ja kuuluvasti itseään melkoisesti isommalle hanhelle kaapin paikan. Kunnioitusta herättävä suoritus ;-)




Komea pesä alla, eikö? ;-)


18 kommenttia:

  1. Kannatti jäädä kuvaamaan. Meriharakat ovat hauskoja lintuja ja ääntä niistä kyllä lähtee :) Olen tavannut niitä viimeksi Korkeasaaressa ja sitä ennen vain Jäämerellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan aikaisemmin kuullut tuota hälyytyshuutoa. Kahdesta yksilöstä lähti hirmuinen määrä kiljuntaa :-)

      Jotain kutsuvaa noissa linnuissa oli söpön nokan ja topakan asenteenkin lisäksi :-)

      Poista
  2. Hauskan näköisiä nämä meriharakat. Toisinaan näitä näkee siinä Munkkiniemen kartanon puistossa, kun ohi ajetaan.
    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nähty meriharakka uimahallin laitureilla. Ja siellä sitä käyvät kilpaa kuvaamassa... Tämä oli minusta paljon helpompaa kuin tiirailla kameran kanssa laiturin verkko-ovien takana ;-)

      Poista
  3. Tyypeilä on hauskat ilmeet. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, marliska!

      Pesässä huutelija kallisteli päätänsä hieman mielipuolisen näköisenä ja näytti melkoisin hassulta :-)

      Poista
  4. Kuin valokuvamalleja nuo meriharakat ja kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holkkipolvet, mutta kauniit asennot :-) Ja kauniitahan nuo ovat nokkineen, silmineen kaikkineen...

      Poista
  5. Komeat kuvat! Espoossa niitä näkee usein Tapiolassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!
      Ilahdun aina kovasti, kun tarjoutuu jonkinlainen mahdollisuus käydä kuvaamassa pääkaupunkiseudulla työpäivän jatkeeksi. Paitsi että siellä on paljon lintuja, joita meillä sisämaassa ei vain näe, ne ovat myös paljon tottuneempia ihmisiin ja siten helpompia kuvata.

      Poista
  6. Hienot kuvat meriharakoista!

    Anu

    VastaaPoista
  7. Todella hienot kuvat, miten onnistuitkin. Meriharakathan lähtee karkuun heti kun edes ajattelee niiden kuvaamista. :) Ihana symppis lintu, jota mieluusti kuvaisi pitempääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula!

      Emme edes yrittäneet mennä kovin lähelle. Eivät selvästikään olleet mitään kädestäsyöjälintuja.

      Poista
  8. Hauskoja! Näitä kun ei täällä näe, niin mukava kattoa.. Hienoja kivoja kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pelaguu!
      Harvinaista vierasherkkua minullekin :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!